Steelers saa lauantaina vieraita Kotkasta

NFL:ssä Steelersin ja Eaglesin välistä ottelua kutsutaan Pennsylvania Battleksi. Lauantaina Suomen Steelers ja Eagles kohtaavat Kuopiossa, mutta rivalryn sijaan ottelussa on tarjolla suuren ennakkosuosikin ja kovia kokeneen altavastaajan kohtaaminen. Hallitseva Suomen mestari Steelers on voittanut kaikki kauden ottelunsa ja pelaa kotikentällään. Sarjanousija Eagles ei ole vielä voittotiliään avannut ja matkustaa Savoon.

Steelersillä on takanaan lepoviikko ja vajaan kuukauden aikana kuopiolaiset ovat pelanneet ainoastaan yhden ottelun. Tuossa ottelussa Steelers oli lähellä kärsiä ensimmäisen kotitappionsa lähes neljään vuoteen, sillä Wolverines kaatui vain yhdellä pisteellä lukemin 13–12. Savolaiset ovat tauon aikana vahvistuneet, sillä alkuviikosta Steelers uutisoi Jaakko Paanasen paluusta hyökkäykseen ja Matias Kauppisen paluusta puolustukseen.

Ensimmäistä kauttaan Vaahteraliigassa pelaava Eagles ei ole koskaan aiemmin kohdannut kentällä hallitsevaa Suomen mestaria, joten pelinrakentajavaikeuksista kärsivä kotkalaisjoukkue sai hyvään aikaan hyökkäykselleen uuden kapellimestarin. Pelinrakentaja Darrien Boone heitti debyytissään Crusadersia vastaan 202 jaardia sekä yhden touchdownin ja näytti olevansa myös sangen nopea liikkeissään. Boonen avausottelu ei kuitenkaan tuonut Eaglesille ensimmäistä voittoa, vaikka kotkalaiset puoliajalla johtivatkin yhdeksällä pisteellä. Crusaders voitti lopulta numeroin 28–9. Toiset puoliajat ovat olleet Eaglesille vaikeita, sillä koko kauden aikana sarjanousija on tehnyt vain 7 pistettä toisen puoliajan aikana. Kahdessa edellisessä ottelussa Eagles on sen sijaan ollut johdossa, kun ensimmäinen puoliaika päättyy.

Steelersin juoksuhyökkäys jauhaa tulosta

Kauden puolivälissä kuopiolaisten juoksuhyökkäys on omissa sfääreissään, kun hyökkäysyksiköitä verrataan toisiinsa. Steelersillä eniten juoksuyrityksiä (211) mutta ennen 9. peliviikkoa myös yli 400 jaardin marginaalilla enemmän juoksujaardeja kuin yhdelläkään toisella joukkueella. 1260 juostua jaardia ovat kaiken lisäksi syntyneet liigan kovimmalla juoksukeskiarvolla: tasan kuusi jaardia per yritys. Eroa toisena olevaan Crocodilesiin tulee juoksuyritystä kohden 1,3 jaardia ja ottelua kohden yli 80 jaardia. Tätä taustaa vasten ei ole edes klisee sanoa, että jos Steelersin haluaa pysäyttää, on pysäytettävä Steelersin juoksu. Juuri tässä Wolverines onnistui heinäkuun alussa, jolloin helsinkiläiset olivat pitkään voitossa kiinni – Steelersin juoksutehot jäivät tuolloin puoleen tavanomaisista.

Le’Anthony Reasnover yhdessä hyökkäyslinjan kanssa on tuttuun tapaan Steelersin juoksupelin voimahahmo (816 jaardia, 13 touchdownia), mutta maajoukkuekeskushyökkääjä Tuukka Lehtonen antaa vahvaa tukea. Lehtosen keskiarvo on lähes 8 jaardia juoksuyritystä kohden eikä Lehtosta ole koko kauden aikana taklattu kertaakaan aloituslinjan takana. Tulevaisuuden nimi Casper Bakker kasvattaa jatkuvasti vastuutaan ja oma lukunsa on Tino Ndongon käyttö juoksupelin variaatioissa: puolustuksen puolella päivätyönsä tekevä maajoukkuelaitahyökkääjä on kantanut juoksuissa palloa kauden aikana kaksi kertaa ja tehnyt kummallakin kerralla touchdownin.

Pelinrakentaja Joey Bradley pelaa kliinistä kautta ja toimittaa tutulla varmuudella pallot laitahyökkääjille. Puolivälissä kautta Bradley on heittänyt vasta kaksi syötönkatkoa. Hannes Harju on laidalla Bradleyn suosikkikohde. Kolmessa edellisessä ottelussa Vaahteraliigan viimekauden tulokas on viimeistellyt neljä touchdownia – mukaan lukien 82- ja 58-jaardiset onnistumiset.

Alkukaudesta Steelersin hyökkäyksen monipuolinen voimakaksikko olivat H-backit eli blokkaavan keskushyökkääjän ja sisemmän laitahyökkääjän rooleissa pelanneet Ville Lindsten ja Iiro-Pekka Paakki. Loukkaantunut Lindsten on sivussa, ja Paakki on lauantaina kokoonpanossa mutta Steelers ei ole häntä merkinnyt aloitukseen eikä kakkoskokoonpanoonkaan. Sen sijaan Lontoosta NFL-akatemiasta palaava Jaakko Paananen on rosterissa ja ottaa tuossa roolissa suoraan aloittavan paikan. Paananen muistetaan aiemmilta vuosiltaan nopeana laitahyökkääjänä, mutta nyt 20-vuotias, 189-senttinen ja 100-kiloinen pelaaja ottaa paikkansa sisempänä laitahyökkääjänä, jota päävalmentaja Pekka Utriainen on aiemmin kuvaillut ”luonnolliseksi pelipaikaksi” Paanaselle.

Eaglesin kannalta lähtökohtaa Steelersin kohtaamisen eivät tue juoksupuolustamisen tilastot. Toistaiseksi Eaglesia vastaan on juostu liigan selkeästi suurimmalla keskiarvolla. Jamarcus Hendersonin, Tuomo Haltian, Roy Kämpin ja Erkko Saarisen sekä Eaglesin taklaustilaston kärkinimen Atte Jokisen urakka on lauantaina rikkoa blokkeja ja suorittaa varmoja taklauksia. Takakentällä Veikko Kallio vartioinee Hannes Harjua ja safetyn paikalla kokenut Tachu Hernandez lienee taistelupari Paanasta vastaan.

Mihin suuntaan Boonen johtama hyökkäys kehittyy?

Eagles-pelinrakentaja Darrien Boone saapui Suomeen viime viikon keskiviikkona, harjoitteli kahdesti joukkueen kanssa ja pelasi perjantaina Lohjalla. Kotkalaisleiristä mies sai varauksetonta kehua paitsi peliotteistaan myös johtamistaidostaan, mitä sarjanousijan riveissä varmasti kaivataankin. Lauantaina nähdään, miten Boone yhdessä Kari Leivojan ja Chris Forcierin kanssa hyökkäystä päivittää.

Peter Anderson on liigan kiinniottotilaston kärkisijoilla, mutta teki kauden ensimmäisen touchdowninsa vasta Lohjalla, jossa pelasi muutoinkin tilastollisesti kauden parhaan ottelunsa. Eagles ryhmittää Andersonia monipuolisesti ympäri kenttää, mitä varmasti nähdään myös Kuopiossa. Positiivisinta kotkalaisittain on se, että Boone ja Anderson vaikuttivat löytäneen yhteyden nopeasti. Eaglesin kannalta iloinen uutinen on myös se, että hyvää kautta pelaava Sampo Viinamäki palaa nyt kokoonpanoon. Juoksupelissä puolestaan Yusufa Lehtinen pelasi Crusadersia vastaan yhden kauden tasaisimmista peleistään ja keräsi kolhuja kaihtamatta jaardeja.

Edelleen Eaglesin hyökkäyksen pelisuunnitelman toteutus heijastuu hyökkäyksen linjan toiminnasta. Waltteri Puustinen loukkaantui Crusaders-ottelussa, jossa Boone säkitettiin neljä kertaa. Lauantaina Kuopiossa Eaglesin aloittavassa hyökkäyksen linjassa ainoastaan vasen tackle Veeti Kuusela on samalla paikalla kuin Lohjalla, kaikki muut paikat on kierrätetty uudelleen. Nyt vastassa on Ikeem Allenin kipparoima puolustuksen linja, joka on toistaiseksi säkittänyt vastustajan pelinrakentajia 21 kertaa – liigan suurin lukema.

Steelersin takakentällä Peter Lundström nousee ensimmäistä kertaa aloituskokoonpanoon. Petri Pellisen koordinoiman puolustuksen viiden kovatasoisen kotimaisen takakentän pelaajan ensisijainen haaste on minimoida Andersonin kiinniotot ja sammuttaa tulipalot, joita Anderson pallon saatuaan sytyttää. Tukimies Colby Campbell jahtaa Lehtistä ja varjostaa varmasti myös Boonea tämän omissa juoksuissaan.

Steelersin ja Eaglesin miesten edustusjoukkueet eivät ainakaan savolaislähteiden mukaan ole koskaan aiemmin kohdanneet. Kaudella 1996 kumpikin joukkueista pelasi I-divisioonaa, mutta eri lohkoissa eivätkä missään vaiheessa pelanneet vastakkain. Lauantaina tehdään siis tässä suhteessa historiaa.

Lauantain Vaahteraliiga-kamppailu Steelersin ja Eaglesin välillä potkaistaan käyntiin klo 16:30. 

Näillä pääset vauhtiin: