Roosters opetti Eaglesille liigavauhtia.

Helsinki Roosters opetti Vaahteraliigan sarjanousija Kotka Eaglesia kovalla kädellä liigan tavoille. Kolme nopeasti nakutettua touchdownia vei helsinkiläiset ensimmäisen neljänneksen päätteeksi 21-0 johtoon.  Ottelun päättyessä Roostersille kaksi sarjapistettä lukemin 57-6 (34-6).

Kotka Eaglesin vaahteraliigadebyytti ei olisi voinut käynnistyä karummissa merkeissä. Aloituspotkusta pallo omalle 18 jaardin viivalle, josta kolme yritystä ja 10 jaardin lentopotku. Roosters vei pallon maaliin heti ensimmäisellä pelillään, mutta kiinnipitämisrangaistus viivytti avausmaalia kahden yrityksen päähän.  Roosters onnistui tekemään kaksi touchdownia viidellä ensimmäisellä pelillään ja kotkalaiset oli nujerrettu. Bryce Stancomben kahden ensimmäisen heitto-TD:n kiinniottajana oli Aymeric Nicault, mutta pelin edetessä Pohjola Vakuutuksen Vakuuttavimpana Pelaajana palkittu Stancombe ehti kertaalleen jopa kiinniottamaan yhden touchdownin Santtu Vehkomäen heitosta.

Suvereeni voitto pyyhkäisi Roostersin taivaanrannalta synkät pilvet, joita viisi päivää aiemmin pelattu Steelers-peli sinne viritteli.  Joukkue eteni tasaisesti juosten ja heittäen ja nuoret keskushyökkääjät saivat runsaasti onnistumisia. Aatu Mikkonen keräsi komeat 133 juoksujaardia ja yhden TD:n. 

Varsin vajaalla puolustusrosterilla peliin lähteneet helsinkiläiset pitivät juoksuvoimaiset kotkalaiset kurissa. Yksi Roosters-puolustuksen sankareista oli 19-vuotias Taavi Aronpää, joka kirjasi pelin kovimmat taklauslukemat (11,5) ja ansaitsi paikan pelin jälkeiseen Ruutu-haastatteluun:

Kotkalla myös onnistumisia

Kotka Eagles sai Velodromilla shokkihoitoa vaahteraliigavauhdista, mutta pelin alusta toivuttuaan Eagles-hyökkäys sai ajoin juonesta kiinni ja eteni tyylikkäästi juoksupeleillään. Joukkue lähti peliin ilman kolmea avauksen laituriaan. Otteluun ei pukenut mm yhdysvaltalaisvahvistus Peter Anderson. Pelinrakentaja Chris Forcier sai heitoillaan kerättyä joukkueelleen 90 jaardia, joista yksi päätyi Miro Aarevuon kiinniottamana maalialueelle saakka. Tämä suoritus jää tilastoihin Kotka Eaglesin kaikkien aikojen ansimmäisenä Vaahteraliigan pistesuorituksena.

Eagles puolustuksessa yhdysvaltalaisvahvistus Jamarcus Henderson oli odotetun vahva. Linjasta rynninyt Henderson keräsi joukkueensa suurimman taklauspotin 9,5 kpl.  Joukkueen takakentän tähtipelaaja Veikko Kallio jäi ennakosta poiketen pois pelistä ja juuri hänen varjostustaitoaan olisi kaivattu Roostersin pallorallissa.

Kotkalaisten näkyvin mies torstaina oli keskushyökkääjä Ville Hämäläinen, joka avauspelin otteillaan osoittaa olevansa liigassakin yksi sarjan parhaista keskushyökkääjistä.  Näin Hämäläinen kommentoi pelin jälkeen ensimmäistä liigakokemustaan:

Roosters jatkaa kauttaan viikon päästä torstaina Lohjalla Crusadersin vieraana. Kotkalaiset saavat kotiavaukseensa Karhulan keskuskentälle vieraaksi paikallisvastustaja Butchersin.

Tutustu:  Ottelun tilastot

Kuva: Jarmo Vehkomäki