Vaahteraliigan 44. loppuottelu pelataan Seinäjoella 9.9.2023

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton hallitus on valinnut Vaahteramalja XLIV:n pelipaikaksi Seinäjoella sijaitsevan OmaSP Stadionin.  Loppuottelu pelataan lauantaina syyskuun 9. päivä.

Järjestyksessään 44. Vaahteramalja pelataan nyt viidettä perättäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Edelliset loppuottelut pelattiin Kuopiossa (2022), Lahdessa (2020 ja 2021) ja Tampereella (2019).

SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen kertoo loppuottelupaikan valinnasta näin:

-Vaahteramalja Seinäjoella on ollut työnalla jo pidempään ja on hienoa, että tänä vuonna pääsemme toteuttamaan tämän. Luvassa on aiempaa enemmän ja laajempaa oheistapahtumaa ottelun ympärille ja toivottavasti mahdollisimman moni jenkkifutisperheestä saadaan myös paikanpäälle juhlistamaan kauden päätöstä.

Vaahteramalja XLIV järjestetään yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, W-Media & Management Oy:n sekä Seinäjoki Crocodiles ry:n kanssa.

-Seinäjoki on tapahtumakaupunki ja täällä järjestetään myös useita isoja liikuntatapahtumia. Paljon on ollut mm. eri lajien maaotteluita, kansainvälisiä kisoja sekä urheilutapahtumia toteaa Seinäjoen kaupungin liikuntatoimenjohtaja Jari Mäkelä.

Mäkelän mukaan Vaahteramaljan eli loppuottelun saaminen Seinäjoelle on erittäin hieno ja merkittävä asia Seinäjoen kaupungille.

-Seinäjoella pelataan mm. palloilun pääsarjoissa 7 joukkueen voimin. Amerikkalaisen jalkapallo seura Crocodiles on pelannut pitkään pääsarjatasolla ja pelasi viime vuonna Kuopion finaalissa. Toivottavasti OmaSp Stadionin katsomot täyttyvät syyskuussa.

Seinäjoen OmaSp Stadion tarjoaa erinomaiset puitteet suurtapahtuman järjestämiselle

Vaahteramaljan suurin yleisö 90-luvulla

Amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestaruudesta on taisteltu lajihistorian aikana useimmin pääkaupunkiseudulle (39 kertaa).  Eniten katsojia on onnistuttu houkuttelemaan vuoden 1991 loppuottelun Helsingin Olympiastadionille. Saman kesän EM-kisojen menestyksen imussa ECG:n ja Roostersin kohtaamista seurasi ennätykselliset lähes 10.000 katsojaa.

2010-luvulla Vaahteramaljan suurin yleisömäärä  saavutettiin 2019 Tampereen Ratinassa pelatussa ottelussa Roosters – Steelers, jota seurasi 3124 katsojaa.  Viime syksynä Kuopion Väre Areenalla pelattu Steelersin ja Crocodilesin kohtaaminen houkutteli paikalle hieman yli 2000 katsojaa.  Pohjakoskesketus saavutettiin Lahdessa 2021, jolloin koronarajoitukset ja rankkasade kutistivat yleisömäärän tuhannen katsojan tuntumaan. Vuosien 2011-2022 katsojakeskiarvo Vaahteramaljoissa on 2340, jota lähdetään nyt nostamaan Seinäjoen  tapahtumalla syyskuussa.