Steelers värväsi ranskalaisen takapuolustajan

Kuopio Steelers on julkaissut sopimuksen ranskalaisen Adel Bafdilen kanssa. Pääosin puolustuksen takakentällä pelaava Bafdile on pelannut Ranskan maajoukkueessa vuodesta 2015 lähtien.

Adel Bafdile on pelannut läpi uransa  Molosses d’Asnièresin joukkueessa Ranskan kahdella korkeimmalla sarjatasolla. Kaudella 2017 Bafdile haki pelikokemusta Kanadasta pelaten Lévis-Lauzon yliopistossa Quebecissä. Vuonna 2020 ranskalainen kuului niihin eurooppalaisiin pelaajiin, joiden tasoa arvioitiin CFL:n global combine testitapahtumissa, mutta testitulokset eivät johtaneet jatkoon ammattisarjassa.

Steelersin takakenttää valmentava Santeri Inkinen kehuu uutta pelaajaa seuran tiedotteessa näin:

-Adel täydentää meidän jo hienosti yhteen hioutuneen takakentän, sillä hän on hyvin liikkuva ja monikäyttöinen pelaaja joka pystyy pelaamaan niin sisällä kuin ulkonakin. Tämä avaa mahdollisuuksia kun hiotaan pelisuunnitelmia kauden aikana. Adel on tärkeä kiinnitys Pekkarisen ja Juurlinkin pois jäämisen jälkeen ja olen innoissani, kun pääsen tekemään hommia hänen kanssaan.

Steelers-tiedotteessa Bafdile kertoo valinneensa joukkueekseen juuri Steelersin, koska joukkueessa pelaa hänelle tuttuja pelaajia. Kuopiolaiset julkaisivat aiemmin sopimukset ranskalaisten Jeff Alexandren (WR) ja Kenny Floretin (DB) kanssa, jotka Bafdilen lailla ovat pelanneet Ranskan maajoukkueessa.

Steelersin takakenttä on muuttumassa melkoisesti mestaruuskauden kokoonpanoon verrattuna. Vaahteraliigan all-stars kokoonpanoon valitut Iiro Pekkarinen ja Tommy Kaczocha sekä ranskalainen Max de Falcis puuttuvat viime kauden avaavista takapuolustajista. Avainpelaajien tilalle on värvätty kaksi Ranskan maajoukkuepelaajaa sekä saksalainen Lars Steffen. Jo syksyllä Steelerisn kanssa sopimuksen solminut hollantilainen takapuolustaja Jeffrey Juurlink peruutti Suomeen saapumisen aiemmin henkilökohtaisista syistä.

Lähde:  Steelers

Tutustu:  Steelers rosteri 2021