Monipuolinen Roman Runner jatkaa Huskiesissa

 

Kuva: Anu Tiilikainen

Yleispelaaja Roman Runner, 26, jatkaa Vaahteraliigassa ja Hämeenlinna Huskiesissa myös kaudella 2018. Päättyneellä kaudella hämeenlinnalaisten riveissä Runner (185 cm / 90 kg) esiintyi hyökkäyksessä laitahyökkääjänä, puolustuksessa kulmapuolustajana ja erikoisjoukkueissa potkunpalauttajana. Vaahteraliigan all starsiin Runner valittiin sekä laitahyökkääjäksi että palauttajaksi.

Kaudella 2017 Runner otti heittoja kiinni liigassa toiseksi eniten (65) ja oli myös kiinniottojaardien tilastossa toisena 837 jaardillaan. Touchdowneja yhdysvaltalainen teki kiinniotoista yhdeksän ja juoksupeleistä kaksi. Myös heittopuolustuksessa Runner oli kakkossijalla, sillä vastustajan heitot päätyivät hänen käsiinsä yhteensä viisi kertaa. Potkunpalautuksista Runner vei pallon maaliin yhteensä kolmesti.

Hurttalauman laitahyökkääjäosasto on Runnerin sopimuksen myötä varsin hyvällä mallilla, sillä jo aiemmin Hämeenlinnassa pelaamisensa ovat varmistaneet Tommi Pinta ja Micky Kyei sekä Huskies-kasvatti Juuso Alakoski. Hurttalauman puheenjohtaja Teemu Saarinen on aiemmin kertonut, että Huskies tulee tuomaan Suomen rajojen ulkopuolelta keskushyökkääjän ja pelinrakentajan. Sen perusteella Runnerin ensisijainen rooli tullee olemaan erikoisjoukkueissa ja puolustuksessa eikä ainakaan kauden 2017 ”kolmiulotteista” uurastamista tulla näkemään.

Runner on yksi 2010-luvun näkyvimmistä vahvistuksista Vaahteraliiga-viheriöillä. 2014 hänet valittiin Seinäjoki Crocodilesissa pelatessaan all starsiin takamiehenä ja seuraavan vuoden Butchers-kauden päätteeksi hänet valittiin kauden 2017 tapaan tähdistöön laitahyökkääjäksi. Kaudella 2016 Runner edusti Turku Trojansia. Neljän kauden aikana yhdysvaltalainen on tehnyt 40 touchdownia. Juoksupeleistä, kiinniotoista sekä potkujen ja syötönkatkojen palautuksista Runner on kantanut palloa yhteensä 5 303 jaardia. Syötönkatkoja tilille on napsahtanut 18.

Lue myös:

Huskies-uutinen Runnerin sopimuksesta

Otsikkokuva:

Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen