500 taklauksen kerhoon noussut Äyräväinen päättää peliuransa

Santtu Äyräväinen on yksi Vaahteraliigan 2000-luvun näkyvimmistä puolustajista.  Taklausten ohella uransa nyt päättävä 36-vuotias tukimies jää mahdollisesti historiankirjoihin eniten puolustuksen touchdowneja tehneenä pelaajana.

Porvoo Butchersissa jenkkifutisuransa aloittanut Santtu Äyräväinen kertoi eilen laittavansa hartiasuojat naulaan peliuran päättymisen merkiksi. Tynkäkausi 2020 jää hänen viimeisekseen pelaajana. Uransa aikana 11 kertaa Vaahteramaljaa mestarina nostanut Äyräväinen aloitti lajin pelaamisen jo vuonna 2000 ja uralle mahtuu kotimaan mestaruuksien ja maajoukkueuran ohella IFAF Champions Leaguen voitto vuodelta 2014 Roostersin paidassa. Kaudesta 2014 lähtien Äyräväinen on pelannut punakoneen puolustuksessa. Uralle mahtuu myös kaksi kautta Saksan GFL:ssä (Essen Assindia Cardinals 2009, New Yorker Lions 2011) ja yksi Norjassa (Oslo Vikings 2007).

Kuudes jäsen 500 taklauksen kerhoon

Santtu Äyräväisestä tuli kauden 2020 päätteeksi kuudes Vaahteraliigan digitaalisen tilastohistorian aikana pelannut pelaaja, joka yltää 500 taklauksen rajapyykkiin. Äyräväisen virallinen luku on tasan 500. Tilaston kärjessä omalla sataluvullaan on Kalle Da Silva 699,5 taklauksellaan. Muut 500 yltäneet ovat Sebastian Karbin (571), Ilkka Koiranen (529,5), Arno Sjöblom (529) ja Ilja Redin (518,5).  Vaahteraliiga.fi esitteli keväällä 2020 tarkemmin 500 taklauksen kerhon jäseniä omassa artikkelissaan.

Äyräväisen lopettamisilmoituksen myötä lisää uusia tilastomerkintöjä ei ole enää odotettavissa. Miten on todellisen lukeman kanssa? SAJL:n virallinen tilastohistoria kattaa ainoastaan vuodet 2003-2020, mutta Äyräväisen peliura on digitaalista seurantakautta pitempi. Mies itse kuittaa 2000-luvun alun tilastomerkinnät näin:

-Pelasin 2002 Butchersin liigamiehistössä. Sanoisin että kolme taklausta jäi pois näistä laskuista. Kaksi näistä oli muuten säkkejä.

Kalle da Silvan lähes 700 taklauksen ennätyslukema tuntuu tavoittamattomalta tämän päivän ottelumäärillä. Onko ennätyslukema edes saavutettavissa nykypelaajille? Tähän Äyräväisellä on vankka mielipide:

-Kyllä se varmasti on. Tuolla nuoria lupaavia karjuja, joita päässyt koutsaamaan ja seuraamaan sivusta, joista joku seuraavista hoitaa kyllä homman kotiin: Willy Lindfors, Taavi Aronpää, Jaska Värinen, Miro Palmu, Jussi Mäkelä tai Timi Nuikka.

Pelinrakentajan säkityksiä Äyräväiselle on kirjattu 20 vuoden ajalta 19 kpl. On myös hyvä tuoda esille miehen tilastot Saksan GFL-peleistä. Kahden kauden aikana Äyräväiselle kirjattiin Euroopan kovatasoisimmaksi luokitellussa sarjassa yhteensä 90 taklausta ja kolme pelinrakentajan säkitystä.

Vuonna 2011 Saksassa New Yorker Lionsissa kertyi Äyräväiselle 48 taklausta (Kuva: New Yorker Lions)

Eniten puolustuksen touchdowneja

Taklauskoneen roolin sijaan Santtu Äyräväinen pitää itseään enemmän ”pallohaukkana”. Hänellä on hallussaan Vaahteraliigan yhden kauden ennätys vastustajalle aiheutetuista rähmäyksistä (7 kpl) ja hänellä saattaa olla eniten puolustuksen touchdowneja liigassa.  Puolustajien touchdowneja ei erikseen tilastoida Vaahteraliigan taulukoihin, mutta tarkastuslaskennan kautta Äyräväiselle niitä löytyy yhteensä seitsemän.

Kaikkiaan pallon haltuunotto on kiinnostanut kovaa taklaavaa tukimiestä läpi peliuran.  Syötönkatkoja Äyräväiselle on tilastoitu yhteensä 20 kappaletta ja rähmäyksen kaappauksia neljä. Edettyjä jaardeja on kertynyt viralliseen laskentaan yhteensä 134.  Ottelukohtaisista tilastoista poimittuna pallonriistoista jaardeja on kertynyt peräti 550 (412 int, 94 fumble 44 blocked punt).  Miehen seitsemästä touchdownista kolme on syntynyt syötönkatkoista, kaksi rähmäyksistä kaapattuina ja kaksi blokatuista lentopotkuista. Komeita lukuja kaikkiaan.

Yksittäisiä huippusuorituksia kysyttäessä Äyräväinen haluaa nostaa esille seuraavat tapahtumat:

-2005 vuoden Vaahteramaljassa ryöstin jollain ihmeen kaupalla pallon Crocojen Qb:lta käsistä option-pelissä. Vuonna 2011 Braunschweigissa ennen peliä  Berlin Adleria vastaan pelaajaesittelyissä juoksin kentälle oman rap-biisini soidessa äänentoistojärjestelmästä stadionin n. 8000 katsojalle– onneksi olin räpännyt biisin suomeksi ja saksalaiset ei kappaleen sanoja ymmärtäneet.  Voitokkaassa 2014 Champions liigan finaalissa sain Vukovi Beogradin koko hyökkäyksen linjan sekaisin serbiankielisillä lausahduksilla, jotka yläastekaverini oli minulle opettanut. Suomi-Ruotsi pelissä 2015 nappasin intterin, juoksin pallon kanssa maalialueelle ja jatkoin matkaa ulos stadionilta kuin Forrest Gump konsanaan – ikimuistoisen tästä tekee se että olin nähnyt unia tästä tilanteesta.  Lisäksi kuperkeikkasäkki Turkua vastaan 2016 semifinaalissa oli melko ikimuistoinen.

Tilastotykityksestä huolimatta Äyräväinen haluaa muistuttaa mistä kentällä on todellisuudessa kyse:

-Pelien voittamisella on merkitystä, henkilökohtaisilla tilastoilla ei niinkään.

Santtu Äyräväinen blokkaamassa Royalsin Oskari Korkeamäen lentopotkua kaudella 2017 (Kuva: Jari Turunen)

Pelaajaura päätökseen

Yksi kaikkien aikojen tukimiehistä kertoi pelaajauransa päättymisesti joukkuetovereilleen Roostersissa eilen torstaina (7. tammikuuta 2021) joukkueen harjoituksissa. Näin Äyräväinen kommentoi syitä päätökseensä.

Oli niin hyvä joulu että päätös pelaamisen lopettamisesta tuntui oikea-aikaiselta. Elämässä tapahtuu niin paljon muutakin että nyt tuntui oikealta ajalta keskittyä myös niihin muihin asioihin.  Peliuralta jää pelkkiä hyviä muistoja, jonka takia halusin lopettaa ennen kuin ne muistot häviävät.  Kun tämä kerran nyt loppuu niin mielessä pyörii myös Iso-Sepon sanat ”Jenkkifutis on maailman paras laji”. Tämän lauseen haluan säilyttää mielessäni koko lopun elämäni.

-Pidän kesäloman ensimmäistä kertaa elämässäni. Lisäksi olen aloittanut uuden harrastuksen, crossfitin. Se pitää kuulemma aina sanoa vaikka sitä ei kysyttäisikään.

Kahden vuosikymmenen ura kovassa kontaktilajissa on poikkeuksellinen. Äyräväinen kertoo mikä on hänen tapauksessaan pitkän uran salaisuus:

-Oheisharjoittelu ja erinomaiset fysiikkavalmentajat. Niin kauan, kun muistan niin olen pelannut jotain toista lajia jenkkifutiksen ohella. Aikasemmin ne oli sähly, tavallinen futis ja kaukalopallo. Viime vuosina ne on olleet sulkapallo, jooga ja vesijuoksu. Kuntosalilla olen joskus myös käynyt. Olli Jussilalla on ollut iso vaikutus, että pystyi vielä ”vanhemmalla” iällä oppimaan uusia kikkoja. Myöhemmin Roosterssin nykyinen fysiikkavalmentaja Mäkysen Mika tuli lajin ulkopuolelta ja toi uusia temppuja mukanaan. Eikä ole turhaan ole saanut lisänimeä Taikuri.

Vaikka ura pelaajana päättyy, on Äyräväinen sitoutunut Roostersin junnujoukkueiden valmentamiseen tulevalle kaudelle.

Ja sitten kiitokset

Kysyttäessä Santulta onko hänellä vielä jotain, minkä haluaa uransa osalta nostaa esille, syntyy lähes uran mittainen lista kiitoksista:

-Ehkä loppuun haluaisin antaa kiitokset kaikille valmentajilleni, joilla on iso merkitys peliurallani ja kestämistä erikoiskysymyksieni kanssa. Erityiskiitokset: Tuomas Heikkinen, Kalle Karppinen, Juha Hakala, Olli Jussila, Mika Mäkynen, Jan Vilkko, Juha Havulehto, Toni Luomajoki, Kari Titola, Joachim Salo, Sebastian Lind, Kari Leivoja, Sakari Pusenius, Marko Luoma, Janne Salonen, Mikko Koikkalainen, Timo Leskinen ja Sampo Ranta.

-Erityiskiitokset myös joka ikiselle joukkuekaverille kenen kanssa ollaan pelattu seura- tai maajoukkueessa.

-Erityiskiitos linebäkkikavereille: Sebastian Karbin, Roni Salonen, Efe Evwaraye, Tero Kontiainen, Matias Sarvela, Aarno Sjöblom, Akseli Vartiainen, Kalle Da Silva, Sami Toivonen, Niko Kuikka, Mika Marttila, Juha Havulehto, Matti Lottonen, Henri Forsberg, Jyri Kontiainen, Niko Pennanen ja Ilya Redin.

-Kiitokset kaikille, jotka oli voittamassa nuorten PM-kultaa 2003

DL-sonneille isot kiitokset, ilman teitä varmaan olisi näinkään paljon taklauksia kasassa: Aleksi Aitala, Victor Sarvi, Marko Luoma, Kari Mäkelä, Okko Outinen, Edward Vesterinen, Aaro Eliasson, Raudo, Mika Nuikka, Michael Quarshie, Thomas Ceken, Pertti Lautala, Lasse Kankaanpää, Toni Ahonen, Lauri Vainio, Heikki Lesonen, Roope Lindfors, Joonas Raatikainen, Ilari Nikku, Lauri Aho, Ville Valasti, Christer Berg, Ari Evwaraye, Aki Rinne, Karl Peltonen  ja Tommi Padatsu. 

DB-rosvoille isot kiitokset, jotka kertoi mulle joka downin alussa mitä peittoa pelataan: Mahkosen veljekset, Akseli Olin, Ville Rontu ja Roitto, Tuukka Hämäläinen, Mika Laurila, Pekka Rantala, Sampo Ranta, Viljo Lempinen, Tero Virtanen, Tuomas  Marttila, Niko Roiko, Toni Haukkamaa, Aleksi Seppänen, Janne Lehtonen, Seikko Vennelä, Juhani Koivumäki, Benjamin Ylipää, V-V Suojanen, Arttu Pajarinen, Veijo Aarresuo, Jari Savela, Walter Vasanoja ja Miikka Heikkinen.

-Kiitokset hyökkäyksen pelimiehille, jotka antoivat aina kovan treenivastuksen: Iiro Luoto, Markus Haverinen, Pasi Lautala, Jere Lahti, Kimi Linnainmaa,  Seppo Evwaraye, Henri Myöhänen, Ville Kurvinen, Ville Palikainen, Fit-Mike, Arttu Tennberg, Tommi Pinta, Alexander Wasilijeff, Miro Kadmiry, Petrus Penkki, Tuomas Kivisaari, Gary Pajarinen, Henri Jussila, Alexander Kuronen, Samuli Vehkomäki, Martin Veinberg, Riku Laine, Micky Kyy, Pekka Piminäinen, Thomas Hägglund, Patrick Högström, Peter Lindholm, Veikka Lehtonen, Vili Vuorinen, Marko Puustinen, Antti Martikka, Karri Kuuttila, Juha Lampinen, Akseli Kaasalainen, Krivu, Antti Miettinen, Tony Koskinen, Ville Karhinen ja Onni Juvonen.

-Sekä erikoismiehille: Kari Hytönen, Roope Niskanen, Fikkari ja Sami ”Kultakenkä” Mikkonen

-Lisäksi haluan kiittää kaikkia huoltojoukkoja ja taustahenkilöitä, jotka tekevät todella arvokasta työtä ja ovat olleet mukana peliurallani isolla sydämellä

Erityiskiitokset: Leena ja Jarmo Vehkomäki, Mikko Vento, Peter Åstrom, Lefa, Jarkko Pajarinen, Tiina Seppänen, Jenni Hakala, Kimmo Valariutta, Laura Tennberg, Ismo Salo, Jarmo Lahti ja perhe, Pasin ja Pertin vanhemmat, Jesse Talikka, Sami Pesonen, Päivi Korelin, Daniel Stanzel ja Sanna Honkonen

Jefun ulkopuoliset kaverit, jotka kannustaneet koko peliuran ajan:  Joonas, Jere, Iiro, Santtu, Mikko, Tero, Tomi, Simo, Jaakko, Jarno, Tuomas, Veijo ja Kennu.

Perhe, jotka ovat olleet katsomassa lähes kaikkia pelejäni: Seppo, Kirsi, Sanna, Juho, Kerttu, Hilma ja Eila.

-Erityiskiitos äitille, joka on parsinut useamman parin jefuhanskoja peliurani aikana.

– Ai niin, kiitokset vielä tuomareillekin, niidenkin kanssa on tullut väännettyä uran aikana: Perttu Hautala, Veikko Lamminsalo, Jukka Kalliokoski, Jani Riihijärvi, Matti Mäkäräinen ja Alexandra Naumanen.

Kapteeni #43 väistyy kentiltä pelaajana, mutta jatkaa sivurajalla nuorten valmentamista (Kuva Jari Turunen)

Tutustu Vaahteraliigan uudistettuihin pelaajatilastoihin

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto julkaisi 29. joulukuuta uudet verkkosivunsa. Yksi sivuston uusista ominaisuuksista on vaahteraliigapelaajien historiatilaston uudistunut selain, jolla voit tutustua pelaaja, joukkue ja kausikohtaisiin tilastoihin.  Tilastot on toteutettu selattavaksi Microsoftin PowerBI-raportointipalvelulla, joka soveltuu parhaiten katseltavaksi suurilta näytöiltä esimerkiksi läppärillä.

Klikkaa itsesi tilastoihin tästä: jenkkifutis.fi


Kuvat: Jari Turunen, New Yorker Lions

Katso myös Santtu Äyräväisen Ruutu+ pelaajahaastattelu kaudelta 2019