16-vuotias porilainen Olaus Alinen on yllättäen noussut kevään näkyvimmäksi jenkkifutariksi Suomessa. Mediassa kohistaan jo NFL-varauksesta, mutta matka parrasvaloihin on pitkä.
100.000 fanaattisen katsojan edessä pelaaminen ei ole arkipäiväistä suomalaiselle urheilijalle. Olaus Aliselle tämä saattaa muodostua rutiiniksi muutaman vuoden kuluttua. Suomen yhdeksi suurimmista jenkkifutislahjakkuuksista tunnistetulle Bears-kasvatti Aliselle on lyhyen ajan sisällä tarjottu stipendiä viiden D1-tason yliopiston toimesta. Yksi tarjoajista on Michigan, jonka legendaarinen jenkkifutisjoukkue Wolverines on pelannut viimeksi alle 100.000 kotiyleisölle vuonna 1975. The Big House stadionin kapasiteetti ylittää 115.000 katsojan määrän.
Vuosien kärsivällinen projekti
Viisi stipenditarjousta ennen lukion aloittamista on hyvä alku. Olaus tulee todennäköisesti vastaanottamaan tarjouksia huikeasti enemmän, kunhan nuori mies pääsee näyttämään osaamisensa Amerikan mantereen puolella. Osaamista mitataan sekä pelikentillä, mutta myös luokkahuoneissa. Stipenditarjoukset akateemisesti arvostetuimpiin yliopistoihin (Ivy League) ovat ajankohtaisia vasta lukio-opinnoissa annettujen näyttöjen perusteella. Olauksen lukio-opinnot Conneticutissa Loomis Chaffee Schoolissa käynnistyvät syksyllä koronaepidemian niin salliessa.
Mediapyörityksen keskelle joutunut Olaus suhtautuu tulevaisuuteen varsin rauhallisesti. Kaikki ne suomalaiset jenkkifutisfanit, jotka utelevat vesi kielellä linjamiehen yliopistovalintaa, saavat varautua pidempään odotteluun. Näin Olaus omasta aikataulustaan:
-Päätöksellä ei todellakaan ole kiire. Päätös tapahtuu luultavasti junior tai senior vuonna eli 2022 tai 2023. Omaa henkilökohtaista suosikkia ei ole vielä. Täytyy katsoa, miten suhteet eri paikkoihin kehittyy ja mikä alkaa tuntua mieluisimmalta.
Koulun tarvii olla kokenut pelaajien viemisestä NFL tasolle ja huippu jalkapallo koulut tekevät sitä paljon joka vuosi. (Olaus Alinen 2020)
No millä perusteilla tulet oman yliopistovalintasi tekemään?
-Valinnassa otan huomioon tietenkin akateemiset mahdollisuudet. Haluan kouluun missä pääsen lukemaan itselleni mieluista ainetta. Tietenkin toinen valintakriteeri on jalkapallo. Haluan hyvään jalkapallo-ohjelmaan mukaan. Kolmas tärkeä on juuri henkilökohtaiset suhteet mitkä matkan varrella kehittyvät yliopiston valmentajiin ja muihin henkilöihin.
Millä kriteerillä on suurin painoarvo valinnassasi, akateemisella tasolla, jenkkifutiksella vaiko henkilösuhteilla?
–Tällä hetkellä varmaankin jalkapallolla. Johtuu siitä, että akateemiset ominaisuudet ovat joka paikassa hyviä ja niissä ei ole massiivisia eroja. Jalkapallon taso on aika merkittävä seuraavalle tasolle siirtymisessä. Koulun tarvii olla kokenut pelaajien viemisestä NFL tasolle ja huippu jalkapallo koulut tekevät sitä paljon joka vuosi.
NCAA:n D1 yliopistojen stipenditarjoukset eivät ole enää ainutlaatuisia suomalaisille jenkkifutareille. Kaikkien aikojen ensimmäisen suomalaiselle esitetyn tarjouksen vastaanotti Seppo Evwaraye. Vaasalainen linjamies pelasi ja opiskeli omat yliopistovuotensa Nebraskassa – josta myös Alinen on jo yhden tarjouksistaan vastaanottanut. Eniten yliopistotarjouksia lienee suomalaisista vastaanottanut Martin Veinberg, joka onnistui kahmimaan itselle peräti 10 yliopiston paperit. Ville Valasti, jonka julkaistiin palaavan tulevalle kaudelle Vaahteraliigaan, sai hänkin peräti seitsemän stipenditarjousta. Valasti valmistui psykologian ja viestinnän kandidaatiksi Eastern Michiganin yliopistosta tänä keväänä.
Paljon medianäkyvyyttä
Olaus Alisen stipenditarjoukset ovat saaneet ansaitsemansa huomion myös Suomessa, vaikka suurelle yleisölle ei todennäköisesti esimerkiksi Michiganin tekemän tarjouksen suuruus ole vielä täysin auennut. Lähiaikoina tulemme näkemään enemmänkin nuoresta miehestä tehtyjä artikkeleita ja lajitietous maassamme kasvaa. Jenkkifutis on hiipimässä mukaan siihen lajikirjoon, jossa ammattilaisuus suuressa dollarisarjassa voidaan asettaa nuoren pelaajan kaukaiseksi, mutta realistiseksi tavoitteeksi.
Onko NFL realistinen tavoite?
Seppo Evwaraye oli ensimmäinen suomalaispelaaja, joka vastaanotti stipenditarjouksen yhdysvaltalaiselta D1 yliopistolta. Nykyisin Vaasa Royalsin taustalla (ja välillä yhä kentälläkin) vaikuttava Evwaraye pääsi näkemään läheltä Olaus Alisen pelaamista ja harjoittelua viime kesänä. Porilaislinjamies edusti U20-sarjassa Wasa Royalsia. Seppo on innoissaan Olauksen menestyksestä:
-Tämä on älyttömän kova juttu. Käytännössä tarjouksen saaminen noin isosta koulusta kuin Michigan tarkoittaa sitä, että kaikki isot NCAA koulut tulevat Olauksen katsastamaan. Oma näkemykseni on, että hän tulee saamaan valita koulunsa aivan parhaista. Uskon myös, että tarjouksen saaminen tässä vaiheessa ja Euroopasta käsin kuvailee, kuinka maailma on muuttunut/pienentynyt. Liikkuville isoille vahvoille nuorille on huutava pula ja nyt niitä lähdetään metsästämään USA:n ulkopuolelta.
Millaisena kehityspotentiaalin näet 16-vuotiaassa Olauksessa?
-Olaus on aivan erinomainen tyyppi ja häneltä näkemäni työmoraali tulee viemään pitkälle. Tässä kuitenkin pitää muistaa, että kyseessä on kaveri, jolla on vielä 3 vuotta High School futista edessä. Se määrä kehitystä mitä siellä tulee vielä ennen kuin yliopistotasolle nousee, tulee olemaan valtava. Nyt ei puhuta edes pelitaidosta, vaan kuinka pojasta alkaa kasvamaan mies, jos 18-19 vuotiasta voi jo mieheksi kutsua
-Sikäli kun kehitys ja työnteko jatkuu samana, niin pelottavaa minkälainen urheilija hän on 22-24 ikävuoden vanhana.
Entä se NFL, onko nyt mahdollista saada se ensimmäinen suomalainen NFL-pelaaja?
-NFL kysymys on paha, en halua asettaa Olauksen mitään paineita asian suhteen ja uskon että tässä vaiheessa ehkä sen ei pitäisi olla vielä ajatuksissa. Mielestäni on yhtä tärkeää nauttia matkasta (joka tulee vielä olemaan pitkä) kuin määränpäästä. Hänellä on toivon mukaan monta hienoa aivan yksilöllistä kokemusta edessä.
Nämä kun tapahtuu, niin siinä vaiheessa miehen nimi kuuluu NFL Draft varaustilaisuudessa, toivottavasti jo ekana päivänä (Seppo Evwaraye)
-Mitä potentiaaliin tulee, niin Olauksella on kaikki vaadittava, että hän pääsee NFLään. Hän on prototyyppisen kokoinen, isot kädet, pitkät käsivarret, liikkuvat lonkat ja polvet, ketterä ja tarpeeksi fiksu omaksumaan sekä ottaa hän vastaan valmennusta hyvin. Mitä nyt pitäisi tapahtua, että NFL unelma toteutuu ei ole salaisuus tai mikään kompakysymys, hänen tulee kehittyä tasaisesti joka vuosi sekä välttää pahat loukkaantumiset. Nämä kun tapahtuu, niin siinä vaiheessa miehen nimi kuuluu NFL Draft varaustilaisuudessa, toivottavasti jo ekana päivänä.”
16-vuotiaalla Alisella on oma rauhallinen suhtautumisensa kaikkien esittämään NFL-kysymykseen – Onko tavoitteenasi NFL?
-On. Täytyy silti muistaa, että siihen on hyvin pitkä aika. Pitää edetä nyt askel kerrallaan. Ensin lukio, sitten yliopisto ja sitten katsoa NFL mahdollisuuksia.
Ennen NFL-haaveen toteutumista suomalaiselle jenkkifutarille pelaaminen täpötäydellä The Big House stadionilla yli 100.000 katsojan edessä olisi omanlaisensa peliuran huipentuma.
Tutustu myös: USA:n yliopistojen ranking (NCAA/jenkkifutis)