Vaasassa pelataan lauantaina valtava välierä

Urheilun suola on tunne. Se ero, joka on riemulla ja pettymyksellä. Ero, joka on voittamisella ja häviämisellä. Amerikkalaisen jalkapallon pudotuspelit ovat tunnetehtaita. 48 minuuttia ratkaisee, toteutuuko unelma vai päättyykö kuukausien työ tappioon. Wasa Royals ja Hämeenlinna Huskies pelasivat runkosarjassa kaksi kertaa vastakkain ja voittivat kumpikin yhden ottelun. Niistä kumpikin oli kuitenkin mitättömiä verrattuna siihen kamppailuun, joka käydään Kaarlen kentällä lauantaina.

Runkosarjassa Royals sijoittui toiseksi ja ratkaisi kotiedun hakemalla voiton Hämeenlinnasta heinäkuun lopussa. Tuo ottelu antoi esimakua siitä, mitä lauantaina saattaa olla luvassa. Johtoasema vaihtui seitsemän kertaa, ja jo ensimmäisellä puoliajalla nähtiin kaikki amerikkalaisen jalkapallon pisteidentekotavat. Huskiesin Roman Runner ja Royalsin RJ Longin tekivät kilpaa pitkiä touchdoweja.

 

Justin Sottilare orkestereineen esittää: heittopotpuri

Royalsin hyökkäystä ei voi kuvailla mainitsematta RJ Longin nimeä. Kun Royals kesken kauden siirtyi käyttämään Longia ainoastaan hyökkäyksessä, räjähti laitahyökkääjän tehotasot taivaisiin. Kun runkosarja päättyi, oli Longilla tasan 600 jaardia enemmän kiinniotoista edettyä matkaa kuin tilaston kakkosella Runnerilla. 1 437 jaardin ohessa Long teki eniten kiinniotto-touchdowneja eli 15.

Sarjassa eniten heittojaardeja keränneellä Justin Sottilarella on toki muitakin kohteita kuin Long. Jussi Kaas ja Aappo Saloranta koppaavat korkeat pallot laidoilla ja keskustassa hämmentävät Spencer Cutlan ja loppukaudesta joukkueeseen liittynyt Nicolas Peterson.

Huskies on saanut levätä reilut 1,5 viikkoa runkosarjan viimeisen ottelunsa jälkeen ennen välierää. Puolustuksen kannalta elintärkeää on, että tuossa ajassa Runner sekä Niko Lester ovat saaneet paranneltua pieniä vaivojaan, sillä heidän panoksensa Huskiesin heittopuolustuksessa on elintärkeä.

Keskellä kenttää luutivat Tahj Jones ja David Izinyon pystyvät kyllä pysäyttämään tehokkaasti Royalsin juoksupeliä, joka ei tilastojen valossa muutoinkaan ole liigan terävintä. Eikä vastaavasti Huskiesin juoksupuolustus houkuttele suuremmin kokeilemaan maata pitkin etenemistä, sillä muun muassa liigan tehokkain juoksuhyökkäys eli Butchers jäi edellisessä ottelussa vain 57 juoksujaardiin hämeenlinnalaisia vastaan. Tätäkin taustaa vasten on helppo ennakoida, että Royals lähtee piikittämään Hurtta-puolustusta heiton kautta.

Seuraa näitä taistelupareja, kun Royals hyökkää:

RJ Long, Royals vs Niko Lester, Huskies

Kuvat: Harri Koivunen ja Sami Ranta

Tästä taisteluparista on tullut eräänlainen klassikko kahden edellisen kauden aikana. Tänä vuonna Lester voitti ensimmäisen osaottelun ja palautti tuolloin Vaasassa lähes satajaardisen syötönkatkon maalin asti. Seuraava tapaaminen Hämeenlinnassa puolestaan meni selvästi Longille. Longin etu on se, että hän ei pelaa nyt kahteen suuntaan, kuten Lester todennäköisesti tekee.

 

Riku Alakoskela, Royals vs James Perrineau, Huskies

Kuvat: Samppa Toivonen ja Anu Tiilikainen

Tähän taisteluun vaikuttaa kaksi seikkaa: Pelaako Huskies kolmella puolustuksen linjamiehellä, jolloin Perrineau asettuu keskelle? Kuka pelaa Alakoskelan vierellä sentterinä? Alakoskelan ja Eric Blomgrenin puoli on nimekkäämpi Royalsin hyökkäyksen linjasta, joten pakkotilanteessa Royals juossee mieluummin oikealta. Perrineau on puolestaan kenties koko liigan hankalin siirreltävä juoksupuolustaja ja samalla se pelaaja, joka tekee muun muassa Tahj Jonesille tilaa tehdä pelejä.

 

Hurttalauman myrkyllinen air raid –hyökkäys

Samalla lailla kuin Huskies tarvitsee Lesteriä ja Runneria puolustuksessa, tarvitsee Huskies tätä vikkeläjalkaista kaksikkoa myös hyökkäyksessään. Kumpikin pystyy venyttämään kenttää pituussuunnassa ja nappaamaan Stan Bedwellin pommit kiinni. Mutta todennäköisempää on, että Huskies vyöryttää lauantaina kentälle jälleen uuden paletin erilaisia screen-pelejä sekä lyhyitä poikkikentän kuvioita. Runner-Lester –kaksikon lisäksi tähän ryhmään kuuluu myös Ruben De Ruyter, joka on niinikään näyttänyt halkovansa kenttiä, mikäli puolustajien välimatkat venyvät liian suuriksi.

Huskies on siinä mielessä samassa tilanteessa kuin Royals, että myöskään hämeenlinnalaisten hyökkäys ei ole juurikaan laskenut juoksupelin varaan – kuten ei air raid –filosofiaan kuulukaan. Arkadi Meerschout sekä Velipekka Jaakonsaari ovat jakaneet juoksuvastuun eikä unohtaa sovi myöskään pelinrakentaja Bedwellin omia karkauksia. Meerschout ei pelannut Butchersia vastaan eikä vielä ole varmuutta, onko hän mukaan Vaasassa.

Royals-puolustuksen päällikkö Chris Young puuttui vaasalaisten kokoonpanosta runkosarjan päätösottelussa ja tukimies jätti jo reilua viikkoa aiemmin ottelun kesken Tampereella. Lauantaina Youngin odotetaan kuitenkin pelaavan normaalisti. Linjassa Efe Evwaraye ja Rodon Zeqiri pitivät huolen siitä, että Bedwellillä ei ole liikaa aikaa katsella vastaanottajia. Ajoittain Huskiesin heittopeli on ollut nopeaa jo muutoinkin, mutta nyt se saattaa muuttua vielä nopeammaksi.

 

Seuraa näitä taistelupareja, kun Huskies hyökkää:

Rufail Khalifa, Royals vs Roman Runner, Huskies

Kuvat: Sami Ranta ja Anu Tiilikainen

Khalifa on pelannut erinomaisesti vastustajien ykköslaitahyökkääjiä vastaan, mutta edellisessä kohtaamisessa Runner oli todella tehokas. Mikäli Runner jää nyt noin 50 kiinniottojaardiin, on Khalifa tämän taistelun voittaja ja samalla Royals pitkän askeleen verran lähempänä voittoa. Tehtävä on erittäin haastava, sillä edellisellä kerralla Runner keräsi 164 jaardia ja teki kaksi touchdownia. Tästä kaksikosta kannattaa huomioida myös blokkaaminen. Runner on hyvää tekemään tilaa muille laitureille mutta vastaavasti Khalifa on kenties koko liigan fyysisin takakentän blokinpoistaja.

 

Stacey Thomas, Royals vs Tommi Pinta, Huskies

Kuvat: Kari Toivonen ja Anu Tiilikainen

Nähtäväksi jää, kenet Royals asettaa peittämään kookasta kohdetta nimeltä Tommi Pinta. Juoksun puolustaminen tuskin tässä ottelussa on ensisijainen Thomasin vastuu, joten hänet olisi helppo sijoittaa varjostamaan Pintaa. Aikaisemmassa Vaasassa pelatussa ottelussa Pinta teki jo avauspuoliajalla kaksi touchdownia, ja varmaan on, että Runnerin ja Lesterin ohessa keskelle kenttää juokseva Pinta saa Royalsin takakentältä huomiota. Varsinkin kolmansilla yrityksillä ja varsinkin maalialueen läheisyydessä.

 

Vaahteraliiga, välierä:

LA 26.08.2017 | 15:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Royals – Hämeenlinna Huskies

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruutu Urheilusta, jossa ennakkostudio käynnistyy jo kello 15.00. Otteluselostuksen kuulet myös Suplasta (live).

Kuuntele TeeDee-podcastin ennakko Suplasta

Kuvat:

Harri Koivunen

Sami Ranta

Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Kari Toivonen

Samppa Toivonen