Viikon 15 parhaat

Kaudella 2017 Vaahteraliigassa valitaan jokaiselta kierrokselta parhaan pelaajan lisäksi myös viikon hyökkääjä ja viikon puolustaja. Viikon Fantasy Football -tähti määrittyy puolestaan suoraan ansaittujen Fantasy Football -pisteiden perusteella.

Pelaajavalinnoissa vaikuttaa pelaajan omien otteiden lisäksi myös pelaajan vaikutus ottelun voittoon, minkä vuoksi pelaajavalinnat luonnollisesti osuvat useammin voittajajoukkueisiin. Päätöskierroksella eli viikolla 15 pelattiin poikkeuksellisesti peräkkäisinä päivinä eli perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Kaikki ottelut päättyivät vierasvoittoihin: Roosters haki voiton Crocodilesista Seinäjoelta lukemin 7–35, Trojans voitti Vaasassa Royalsin 7–14 ja sunnuntaina Saints voitti Porvoossa pisteiloittelussa numeroin 35–52.

Kierroksen 15 pelaaja: Josh Quezada

Kuva: Salla Lahti

Jos Vaahteraliigassa myönnettäisiin erikseen taistelijan malja tai esimerkiksi Teräsmies Trophy, olisi Trojansin keskushyökkääjä Josh Quezada vahva – oikeastaan vahvin – ehdokas tämän palkinnon saajaksi. Quezada on läpi kauden kantanut suurta roolia joukkueessaan, ja lauantai oli hänelle tilipäivä. 220 jaardia juosten ja 52 kiinniotoilla sekä yksi touchdown. Ilman Quezadaa Trojans saattaisi tällä hetkellä miettiä ensi kauden I-divisioonan otteluohjelmaa. Hyökkäyksen linjan blokkien säestämänä Quezada eteni lauantain kaatosateessa Vaahteraliigan juoksutilaston voittoon.

 

Kierroksen 15 hyökkääjä: Raleigh Yeldell

Kuva: Sami Ranta

Saintsin pelinrakentajalla on kauden aikana ollut kaksi vaihdetta: on ja off. Eilen tuo vaihde oli on-asennossa, sillä pallonmenetystivolin ja pelikiellon jälkeen Yeldell oli Butchersia vastaan kentän selvästi paras pelaaja. Heittojen onnistumisprosentti ei ollut paras mahdollinen, mutta kolme heitettyä maalia ilman syötönkatkoja oli 165 jaardia on hyvää tasoa jokatapauksessa. Suurempi oli Yeldellin ansio kuitenkin juoksupelissä: 129 jaardia ja yksi touchdown.

 

Kierroksen 15 puolustaja: Seikko Vennelä

Kuva: Samppa Toivonen

Trojans lähti kauden viimeiseen otteluunsa ilman takamies Ville-Valtteri Suojasta. Royalsin pelinrakentaja Justin Sottilare on heittänyt eniten jaardeja tämän kauden liigassa ja lisäksi Royalsin laitahyökkääjäosasto on RJ Longin johdolla yksi parhaimmista. Takamies Vennelä keräsi joukkueestaan eniten taklauksia (6,5), mutta ennen kaikkea merkkautti tilastoihinsa neljä puolustettua heittoa. Toki märkä keli teki heittopelistä Vaasassa vaikeaa, mutta esimerkiksi kaksi peräkkäistä puolustettua heittoa RJ Longia vastaan maalialueella ovat suoritus, joka osaltaan varmisti Trojansille sarjapaikan.

 

Kierroksen 15 Fantasy Football Star: Daniel Farley

Kuva: Sami Ranta

Porvoossa tehtiin sunnuntaina 87 pistettä, joten ei ole ihme että eniten Fantasy Football -pisteitä kerännyt pelaaja tulee tuosta ottelusta. Tampere Saints iski kierroksen suurimman pistemäärän taululle, mutta Fantasy Football Star ei kuitenkaan tule Pyhimysten riveistä. Porvoo Butchersin pelinrakentaja Daniel Farley heitti 309 jaardia, 4 touchdownia ja yhden syötönkatkon. Fantasy-pisteiksi muutettuna tuo on 30 + 24 – 6 =48 pistettä.

 

Viikon pelaaja:

Viikko 1: Curtis Slater, Roosters

Viikko 2: Brandon Connette, Roosters

Viikko 3: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 4: Roman Runner, Huskies

Viikko 5: Darion Hall, Butchers

Viikko 6: Curtis Slater, Roosters

Viikko 7: Spencer Cutlan, Royals

Viikko 8: Rickey Stevens, Butchers

Viikko 9: Rickey Stevens, Butchers

Viikko 10: Jaycen Spears, Roosters

Viikko 11: RJ Long, Royals

Viikko 12: RJ Long, Royals

Viikko 13: Ruben De Ruyter, Huskies

Viikko 14: RJ Long, Royals

Viikko 15: Josh Quezada, Trojans

Viikon hyökkääjä:

Viikko 1: Bernard Luster, Roosters

Viikko 2: Bernard Luster, Roosters

Viikko 3: Tom Suoste, Royals

Viikko 4: Brandon Connette, Roosters

Viikko 5: Roman Runner, Huskies

Viikko 6: Jaska Värinen, Crocodiles

Viikko 7: Raleigh Yeldell, Saints

Viikko 8: Tom Suoste, Royals

Viikko 9: Niko Lester, Huskies

Viikko 10: Roman Runner, Huskies

Viikko 11: Raleigh Yeldell, Saints

Viikko 12: Justin Sottilare, Royals

Viikko 13: Bernard Luster, Roosters

Viikko 14: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 15: Raleigh Yeldell, Saints

Viikon puolustaja:

Viikko 1: Ville-Valtteri Suojanen, Trojans

Viikko 2: Chris Young, Royals

Viikko 3: Chris Young, Royals

Viikko 4: Juha Yli-Arvela, Huskies

Viikko 5: Santtu Äyräväinen, Roosters

Viikko 6: Tahj Jones, Huskies

Viikko 7: Rufail Khalifa, Royals

Viikko 8: Cory Magwood, Crocodiles

Viikko 9: Efe Evwaraye, Royals

Viikko 10: Sebastian Karbin, Butchers

Viikko 11: Ilya Redin, Roosters

Viikko 12: Ville-Valtteri Suojanen, Trojans

Viikko 13: Chris Young, Royals

Viikko 14: Greg Robinson, Trojans

Viikko 15: Seikko Vennelä, Trojans

Viikon Fantasy Football Star:

Viikko 1: Brandon Connette, Roosters

Viikko 2: Brandon Connette, Roosters

Viikko 3: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 4: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 5: Brandon Connette, Roosters

Viikko 6: Brandon Connette, Roosters

Viikko 7: Justin Sottilare, Royals

Viikko 8: Justin Sottilare, Royals

Viikko 9: Rickey Stevens, Butchers

Viikko 10: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 11: Raleigh Yeldell, Saints

Viikko 12: Justin Sottilare, Royals

Viikko 13: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 14: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 15: Daniel Farley, Butchers

 

Otsikkokuva:

Kari Toivonen

Kuvat:

Salla Lahti

Sami Ranta

Samppa Toivonen