Viikko 13 – Ratkaisun hetket käsillä

Torstaina Vaasassa Royals (3-7) saa vieraakseen Helsinki Roostersin (9-1). Kauden viimeisessä kotiottelussaan Royals tekee varmasti kaikkensa voittaakseen ottelun, mutta riittääkö se runkosarjaa johtavaa Roostersia vastaan, joka voi vielä voitolla varmistaa itselleen runkosarjan voiton.

Joukkueet kohtasivat alkukaudesta Helsingissä. Tuolloin Roosters vei voiton lukemin 28-7 (21-0) Karri Pajarisen juostessa 137 jaardia ja kaksi maalia neljällätoista kannollaan. Tuosta ottelusta ei kuitenkaan voi vetää kovin paljoa johtopäätöksiä torstaille, koska molempien pelaajistossa on tapahtunut muutoksia. Royals on kahdessa edellisessä ottelussa tehnyt molemmissa yli 50 pistettä ja erityisesti Diondre Borelin lisääntyneet omat juoksut ja Alpha Jallohin liittyminen joukkueeseen ovat avanneet pistehanat. Valitettavasti samaan aikaan puolustus on myös päästänyt 104 pistettä näissä peleissä. Roostersia vastaan on selvää, että hyökkäyksen pitää pysyä tällä tasolla, mutta puolustuksen on tilkittävä vuotokohdat.

Roosters on tehnyt vähiten pisteitä ottelussa juuri Royalsia vastaan, mutta muuten pisteitä on tullut liukuhihnalta. Joukkue on tehnyt sarjassa eniten pisteitä ja samaan aikaan joukkueen puolustus on päästänyt yli 60 pistettä vähemmän kuin seuraavaksi paras. Roostersilla voitolla irtoaisi runkosarjan voitto, jonka joukkue mielellään varmistaisi, koska viimeisellä kierroksella odottava Kuopion matka ei ole helpoin paikka ottaa voittoa.

Perjantaina Kuopiossa Steelers (7-3) saa vieraakseen Porvoo Butchersin (4-6). Steelers janoaa vielä runkosarjan voittoa ja jos Roosters on torstaina hävinnyt ottelunsa, on perjantaina paljon pelissä. Roostersin voittaessa torstaina ottelunsa, Steelers voi varmistaa kakkossijansa voitolla. Butchers puolestaa tarvitsee voittoja pitääkseen pudotuspelihaaveet elossa.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Butchers otti 27-20 (7-7) voiton Steelersistä, joka pelasi Porvoossa ilman pelinrakentaja Seth Petersiä. Tuostakaan ottelusta ei voi siis vetää kovin suuria johtopäätöksiä. Steelers on kuitenkin ollut hieman poissa tolaltaan kahdessa viime ottelussa. Ensin kotonaan se oli jo köysissä ennen kuin teki 64 pistettä toisella puoliajalla Seinäjokea vastaan ja Vaasassa se yllättäen hävisi Royalsille. Kotikentällään joukkue haluaa palata taas alkukauden tasolleen, joten joukkue on varmasti valmiina. Koska hyökkäys on rullannut pisteitä tauluun riittävästi otteluita voittaakseen, niin erityisen kiinnostavaa on nähdä miten joukkueen puolustus onnistuu Porvoon pysäyttämisessä.

Butchers on pelannut sekä hyvin että huonosti tällä kaudella. Joukkue nousi viikolla 10 Wolverinesille kärsitystä tappiosta taisteluun, mutta hävisi pisteellä Seinäjoella ennen kuin viime viikolla rullasi helppoon voittoon Tampere Saintsistä. Nyt joukkueelta vaaditaan ehdottomasti kauden parasta peliä, jos se mielii pudotuspelihaaveiden säilyttämiseen. Porvoolla on ollut omat ongelmansa puolustuksen päästämien pisteiden kanssa, mutta joukkueen hyökkäys on myös ajoittain yskinyt. Nyt voittaakseen hyökkäyksen on onnistuttava tekemään tasaisesti pisteitä ja puolustuksen on saatava palloa pois kotijoukkueelta.

Lauantaina Seinäjoella Crocodiles (5-5) isännöi Helsinki Wolverinesia (7-4). Wolverinesin ohut haave kotiedusta pudotuspeleihin elää Crocodilesin kaatamisessa, mutta vaatii myös Steelersille kahta tappiota. Kun Steelers pelaa jo perjantaina, on Wolverinesilla siis tiedossa ottelun panoksen paremmin. Crocodiles ei vielä ole varmasti pudotuspeleissä, joten se tarvii pisteitä.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Wolverines vei sarjapisteet lukemin 47-29 (27-21). Crocodiles oli tuolloin hyvin mukana ensimmäisen puoliajan, mutta joukkueelle ehkä hieman tyypillisesti, ei pystynyt pelaamaan neljää neljännestä hyvällä tasolla. Butchersia vastaan Crocodiles sai neljä neljännestä ulos joukkueestaan ja samaa vaaditaan lauantaina. Crocodiles omaa hyökkäysvoimaa tehdä pisteitä, mutta puolustuksen haavoittuvuus on maksanut sille pelejä. Wolverines hyökkäystä vastaan nukahduksiin ei juuri ole varaa.

Wolverines kärsi Roostersille kirvelevän tappion viime viikolla, mutta muita vastaan peli on kulkenut. Joukkueen ilmoitettua päättäneensä Charles Wortin pelit, on joukkueella myös mahdollisuus löytää sisäinen rauha ja ehkä tätä kautta jopa nostaa tasoaan vielä lisää. On Wolverinesilla ottelussa panosta tai ei, se haluaa varmasti palata voittojen tielle.

Kierroksen peleistä nautit parhaiten paikanpäällä, mutta jos et pääse stadioneille niin näet kaikki ottelut Ruudusta. Torstain ottelua voit lisäksi seurata myös ISTV:ltä. Otteluiden tarkemmat ennakot kuulet Suplan TeeDee podcastista.

 

Viikko 13 22-24.8.
TO 22.08. kello 18.00 Kaarlen kenttä, Vaasa (Ruutu, ISTV)
  Royals  –  Roosters  
PE 23.08. kello 18.30 Väinölänniemi, Kuopio (Ruutu)
  Steelers  –  Butchers  
LA 24.08. kello 16.30 Keskuskenttä, Seinäjoki (Ruutu)
  Crocodiles  –  Wolverines