Roosters mittaa hallitsevan mestarin tason lauantaina Velodromilla

Vaahteraliigavalmentajien veikkauksissa sarjan ykköspaikalle povattu Helsinki Roosters saa lauantaina vieraita Kuopiosta. Kolme viimeistä liigamestaruutta voittanut Kuopio Steelers saapuu Velodromille antamaan näytteen kevätkunnostaan.  Vuodesta 2012 lähtien mestaruuspokaali on matkannut kauden päätteeksi ainoastaan näiden kahden joukkueen toimistoihin.

Helsinki Roostersin nuori kokoonpano lähtee kauteen vuotta kokeneempana ja astetta nälkäisempänä. Joukkue on vahvistunut harjoittelukauden aikana ja uusinut kokonaan amerikkalaiskolmikkonsa.  Jenkeistä puhuminen on helsinkiläisjoukkueen kannalta väärä termi, koska kaksi kolmesta Roostersin EU:n ulkopuolisten pelaajien kiintiöön hankitusta pelaajasta ovat kanadalaisia. Pelinrakentajan paikalle on hankittu 26 vuotias Dimitrios Sinodinos ja Sinodinosin heittoja koppailemaan laitahyökkääjä Pearce Dumay. Miehet ovat toisilleen tuttuja yliopistopeleistä, joten yhteisten ajoitusten hakeminen on ollut tutkaparille helppoa. Hyökkäyslinjan keskellä pelaa kokenut maailmanmatkaaja Mikko Toiminen, jonka mukana olo heti kauden alusta tuo Roosters hyökkäykseen ryhtiä. Helsinkiläisten nuorten keskushyökkääjien Lassi Pajarisen ja Henri Kaasisen tueksi joukkueen pallonkantokalustoa täydentää Kotkasta saapunut Ville Hämäläinen, jonka väkivahva juoksutyyli tulee varmasti täyttämään vaativan Roosters-yleisön odotukset.

Kalle Karppisen koordinoimassa puolustuksessa kokemus ja nuoret lupaukset tarjoavat tehokkaan sekoitukset vastustajien puolustusten tuhoksi.  Joukkueen ainoa ”jenkki” William Lydle pelaa puolustuksen linjassa rinnallaan nuori Malek Jaradat, jonka otteet viime kaudella antoivat lupausta hienosta tulevaisuudesta.

Myös puolustuslinjan taakse on pakattu kokemusta roppakaupalla. Akseli Olin, Tuukka Hämäläinen ja Sampo Ranta takaavat, että puolustuksen nuoremmat pelaajat ovat hyvässä seurassa pysäyttäen vastustajiaan takakentällä.

Kaudella 2022 joukkueiden avauspelin vei Steelers lukemin 20-49 (Kuva: Jari Turunen)

Kuopio Steelers on ehtinyt jo pelaamaan yhden kovatasoisen ottelun ennen vaahteraliigakauden avausta. Europeli CEFL-sarjassa päättyi niukkaan 31-28 tappioon ruotsalaiselle Stockholm Mean Machinelle, mutta toimi erinomaisena valmistavana harjoituksena kesän liigapeleille.  Tukholmassa pelattu peli osoitti, että Roostersista Kuopioon siirtynyt pelinrakentaja Ambro Urjansson on kehittynyt edelleen ja valmis johtamaan joukkueensa Vaahteraliigan kärkisijoille. 

Steelers ei peluuttanut CEFL-pelissään yhdysvaltalaista laituriaan, Vincent McDonaldia, joten aivan kaikkia salaisuuksia päävalmentaja Pekka Utriaisen kikkakirjastosta ei päästy näkemään ennakkoon.  Kenellekään ei tule yllätyksenä se, että kuopiolaisten hyökkäyksen ykkösnimi on edelleen keskushyökkääjä Le’Anthony Reasnover, joka on edelleen huippuvedossa.

Steelers on tullut tunnetuksi kovatasoisista jenkkitukimiehistään aiemmilla kausillaan. Nyt tuota perinnettä pyrkii jatkamaan 23-vuotias  Akileis Leroy.   Kuopiolaiset värväsivät talven aikana helsinkiläisjoukkueista kaksi kovatasoista pelaajaa, joista toinen, Jonis Heikkinen pelaa puolustuksen linjassa.  Maajoukkueessakin esiintynyt Heikkinen osoitti CEFL-pelissään, että miehen pass-rush-ominaisuudet ovat kehittyneet edelleen savolaisjoukkueen matkassa.

Mikäli liigavalmentajien ammattitaitoon on uskominen, Roosters lähtee peliin ennakkosuosikkina.  Joukkueet avasivat myös edellisen kautensa Velodromilla toisiaan kolistellen ja tuolloin Steelers vei pelin selvin luvuin 20-49. Talla kertaa taistelusta odotetaan tasaisempaa.

Vaahteraliigan ensimmäisen kierroksen ottelu Roosters – Steelers pelataan lauantaina 13.5. Helsingin Velodromilla. Ottelu potkaistaan vauhtiin klo 16:30.

 

Näillä pääset tunnelmaan