Roosters kesti Butchersin kirin

Helsinki Roosters otti kotivoiton Porvoon Butchersista värikkäiden vaiheiden jälkeen. Roosters karkasi jo selvän tuntuiseen johtoon, mutta Butchers kiri lopussa lähelle.  Roostersin Bernatin viimeisen minuutin syötönkatkosta juoksema TD sinetöi loppulukemiksi 35-21 (21-0).

Helsinki Roosters oli menettää selvän johtoasemansa torstaina pelatussa vaahteraliigakamppailussa.  Neljän TD:n johto lukemissa 28-0 suli pelin viimeisellä neljänneksellä tiukaksi yhden maalin eroksi lukemiin 28-21 ja pallo siirtyi Butchersille minuutti ennen peliajan päättymistä. Roostersin coaching boxissa tuli varmasti déjà vu-fiilikset mieleen kauden 2021 Wolverines-pelistä, jossa paikallisvastustaja kiri lähes tasoihin jo selvänä luullun pelin päätteeksi.

Torstain ratkaisijaksi nousi lopulta Nolan Bernat, joka katkaisi Butchers-pelinrakentaja Brandon Gwinnerin heiton viimeisellä peliminuutilla ja kantoi pallon vastustajan maalialueelle.

Roosters sai parsittua kotipeliinsä taistelevan rosterin huolimatta parista kymmenestä poissaolijasta. Pallonkantajan paikalla vuorottelivat Aymeric Nicault, Nolan Bernat ja Ambro Urjansson, joista Urjansson onnistui kertaalleen touchdownin teossa.  Kaksi muuta Roostersin juoksupelillä tehtyä touchdownia olivat ottelun Vakuuttavimmaksi Pelaajaksi valitun Bryce Stancomben käsialaa. Sarjan ykköspelinrakentajaksi noussut Stancombe heitti pelissä 19 kertaa, joilla kymmenen kiinniottoa ja 251 jaardia. Yksi heitoista päätyi maalialueelle hyvän pelin eri hyökkäyksen rooleissa pelanneen Ambro Urjanssonin kiinniottamana. Maali oli Urjanssonille päivän toinen.

Tahrana Stancomben rekordiin pelissä kirjattiin kaksi syötönkatkoa. Yhdysvaltalaisen heitto oli katkaistu kauden kuudessa aiemmassa pelissä ainoastaan yhden kerran.

Myös Roosters-puolustuksssa nähtiin venymistä uusilla pelipaikoilla. Linjasta tukimiehen pikalle siirtynyt Camille Cruel nousi joukkueensa ykköstaklaajaksi 7.5 pysäytyksellään. Taklausten lisäksi Cruel blokkasi kertaalleen potkun ja otti haltuun yhden syötönkatkon. Roosters-rosterin todellinen yllättäjä oli Tuukka Hämäläinen, joka palasi auttamaan vajaamiehistä puolustusta kolmen vuoden pelitauon jäljiltä. Tuloksena kolme taklausta, joista yksi aloituslinjan takana.

Ottelun lopullinen ratkaisija oli Nolan Bernat joka urakoi hyökkäyksessä keskushyökkääjänä 10 jaardin etenemiskeskiarvolla. Pelin jälkeen hänet muistetaan kuitenkin viimeisen minuutin syötönkatkosta, jolla trilleriksi muodostunut peli saatiin ratkaisuunsa.  Ruutu-haastattelussaan Bernat kertoi nauttineensa pelaamisesta keskushyökkääjän paikalla.

Butchersin Rowland suoraan lentokoneesta kentälle

Butchers pelasi torstaina kaksijakoisen pelin, jossa ensimmäisen puoliajan parhaat suoritukset nähtiin puolustajien tekeminä. Butchers pakotti Roostersin kolmasti pallonmenetykseen ensimmäisen neljänneksen aikana. Erityisesti Jere Paananen oli liekeissä.  Hän pakotti vastustajan kahdesti rähmäykseen ja otti kertaalleen syötönkatkon Stancomben heitosta. Toinen ensimmäisellä neljänneksellä syötönkatkossa onnistunut Butchers-pelaaja oli Anthony Figueroa.  Joukkueen paras taklaaja oli tukimiehen paikalla pelannut nuori Ukko Pakkanen seitsemällä taklauksellaan.

Hyökkäyspelin osalta porvoolaiset olivat pelin alussa kadoksissa.  Juoksupelit pysähtyivät Roostersin puolustusmuuriin ja Gwinnerin heitot päätyivät kentän pintaan.  Edes suoraan lentokoneesta Velodromille rahdattu yhdysvaltalaiskeskushyökkääjä Seth Rowland ei tuonut muutosta porvoolaisten iskukykyyn. Rowland ehti kantaa palloa 12 kertaa ennen lentomatkan jälkilöylyinä tulleita jalkakramppejaan. Jenkkikeskushyökkääjä ei ollut se tekijä, joka käänsi pelin toisella puoliskolla Porvoolaisille.

Butchers aloitti loppukirinsä Roostersin siirryttyä turvalliseksi oletettuun 28-0 johtoon. (Lukema on muuten sama, jonka saavutettuaan Roosters nosti jalan kaasulta tuossa aiemmin mainitussa Wolverines-pelissä 2021).  Butchers teki viimeisen neljänneksen alussa maalin Gwinnerin juoksupelillä. Seuraavaksi porvoolaiset kaappasivat pallon haltuunsa Ambro Urjanssonin rähmättyä pallon ensimmäisellä QB-vuorollaan. Toistamiseen Gwinner kuljetti hyökkäysvuoron päätteeksi pallon maaliin juoksullaan, jonka jälkeen pääosan otti itselle Mikko Seppänen. Seppänen kaappasi ensin potkaisemansa onside-potkun haltuunsa ja hetken päästä Gwinnerin heiton kiinni maalialueella. Nopea kiri teki tilanteeksi 28–21, mutta lopulta ratkaisu saatiin Bernartin syötönkatkosta. Jännäksihän tuo meni.

Ottelun jälkeisessä Ruutu-haastattelussa puheenvuoro annettiin Butchersin Rowlandille, joka kertoi hektisesti viimeisestä vuorokaudestaan ennen Velodromin betonille hyppäämistään.

 

Roosters jää nyt vapaaviikolleen ja palaa kentille torstaina 21.8. jolloin vastaan asettuu vahvavireinen Wolverines.  Kaksi viikkoa tarjoaa joukkueelle aikaa haalia takaisin maailmalla olleet pelaajansa ja ryhmittyä uudelleen kauden loppuihin peleihin.  Butchers jatkaa pelejään jo viikon päästä torstaina jolloin myös Butchersin vastustajaksi asettuu Wolverines.

Tutustu: Ottelun tilastot

Kuva: Jarmo Vehkomäki