Henri Jussilasta kierroksen 10 arvokkain pelaaja

Ennen EM-kisataukoa pelattiin täysi kolmen ottelun kierros. Torstaina Roosters vahvisti kärkijoukkueen asemaansa kaatamalla Steelersin 30–56. Lauantaina Crocodiles isännöi Butchersia ja otti kauden toisen voittonsa lukemin 23–17. Kierros pelattiin loppuun maanantaina Tampereella, kun Royals voitti Saintsin 13–27.

EM-kisatauolle siirrytään Roosters-komennossa, eikä hallitseva mestari ole tällä kaudella hävinnyt peliäkään. Steelers on tällä hetkellä kiinni toisessa sijassa ja sitä vahvistaa entisestään se, että lähin uhkaaja Royals on hävinnyt Steelersille kummassakin kauden ottelussa. Royalsille maantainen voitto oli varsin tärkeä, sillä se nosti vaasalaiset viimeiseltä sijalta kolmanneksi. Saints, Butchers ja Crocodiles ovat kaikki hieman erilaisessa suhdanteessa ennen viimeisiä kierroksia. Crocodiles on pelannut pirteästi viimeviikot, kun taas loukkaantumisista kärsineen Butchersin trendi on osoittanut alaspäin. Saintsin peli puolestaan menee edelleen sekaisin pallonmenetyksistä ja epätasaisesta suorittamisesta. Tässä mielessä Saints onkin ollut kauden alla tehtyihin spekulaatioihin suhteutettuna suurin alisuorittaja.

Vaahteraliiga on kaksi seuraavaa viikko tauolla, koska Myymäessä Vantaalla pelataan Euroopen mestaruudesta 29.7.–4.8. EM-kisojen tiedot löytyvät osoitteesta www.jenkkifutis2018.fi. Vaahteraliiga jatkuu torstaina 9. elokuuta, jolloin Butchers ja Steelers kohtaavat Porvoossa.

Kierroksen 10 arvokkain pelaaja: Henri Jussila, Roosters

Roosters-keskushyökkääjä pelasi torstaina kauden parhaimman pelinsä. Juoksupelissä keskiarvo nousi yli 11 jaardiin sillä Jussila kiisi 9 yrityksellä 107 jaardia, ja juoksupeleistä syntyi myös kaksi touchdownia. Kerran Jussila myös heiton kiinni ja tehokas oli lopputulos myös tuolloin: 57 jaardia ja touchown.

Kierroksen 10 hyökkääjä: Justin Williams, Royals

Vaikka Royals-pelinrakentaja Isaac Fisher saikin ansaittua suitsutusta maanantain ottelun voiton jälkeen, oli vaasalaisten varsinainen työjuhta kuitenkin toinen hyökkäyksen takakentän pelaaja. Justin Williams kantoi palloa peräti 32 kertaa ja eteni niillä 164 viimeistellen joukkueensa ensimmäisen touchdownin. Lukemat olisivat voineet olla vieläkin suurempia, sillä aika ajoin yhdysvaltalaisen kenkä ei tahtonut Pyynikin tekonurmella pitää.

Kierroksen 10 puolustaja: Ja´Michael Edwards-Lott

Crocodilesin puolustuksen linjajärkäle oli keskeisessä roolissa rikkomassa Butchersin pelisuunnitelmaa. Ajoittain Butchersin guardien päältä Edwards-Lott pääsi ahdistamaan sekä pelinrakentaja Janne Lehtistä että porvoolaisten keskushyökkääjiä. Tilastoihin kertyi viisi taklausta, joista kolme aloituslinjan takana, mutta yhdysvaltalaisen merkitys sitoa blokkaajia itseensä ja tukkia juoksuväyliä muun muassa tukimies Jaska Värisen edessä on suuri.

Kierroksen 10 Fantasy Football Star: Brandon Connette, Roosters

Jälleen kerran Connettella on kierroksen suurimmat Fantasy Football –pisteet. Vaikka jaardimääräisesti lukema nyt jääkin Connetten asteikolla alhaiseksi, niin viisi heitettyä touchdownia takaavat Roosters-pelinrakentajalle jälleen vahvat pisteet. 201 heittojaardia ja 5 touchdown-heittoa tarkoittaa yhteensä 40 pistettä.

 

Viikon pelaaja:

Viikko 1: Charles Wort, Steelers

Viikko 2: Kyle Nolan, Saints

Viikko 3: Adam Connette, Roosters

Viikko 4: Charles Wort, Steelers

Viikko 5: Brandon Connette, Roosters

Viikko 6: Brandon Connette, Roosters

Viikko 7: Justin Bell, Steelers

Viikko 8: Christian Powell, Crocodiles

Viikko 9: Donavan Hayden, Steelers

Viikko 10: Henri Jussila, Roosters

Viikon hyökkääjä:

Viikko 1: Brandon Connette, Roosters

Viikko 2: Sebastian Lindell, Butchers

Viikko 3: Justin Williams, Royals

Viikko 4: Justin Williams, Royals

Viikko 5: Darion Hall, Butchers

Viikko 6: Kimi Linnainmaa, Roosters

Viikko 7: Juzz Tiny, Saints

Viikko 8: Karri Pajarinen, Roosters

Viikko 9: Brandon Connette, Roosters

Viikko 10: Justin Williams, Royals

Viikon puolustaja:

Viikko 1: Niko Kuikka, Roosters

Viikko 2: Mitch Dalley, Butchers

Viikko 3: Steeven Tresfield, Royals

Viikko 4: Donavan Hayden, Steelers

Viikko 5: Stacey Thomas, Royals

Viikko 6: Donavan Hayden, Steelers

Viikko 7: Mitch Dalley, Butchers

Viikko 8: Jaska Värinen, Crocodiles

Viikko 9: Toni Ahonen, Roosters

Viikko 10: Ja´Michael Edwards-Lott, Crocodiles

Viikon Fantasy Football Star:

Viikko 1: Seth Peters, Steelers

Viikko 2: Kyle Nolan, Saints

Viikko 3: Brandon Connette, Roosters

Viikko 4: Justin Williams, Royals

Viikko 5: Brandon Connette, Roosters

Viikko 6: Brandon Connette, Roosters

Viikko 7: Jonathan Baker, Crocodiles

Viikko 8: Jonathan Baker, Crocodiles

Viikko 9: Brandon Connette, Roosters

Viikko 10: Brandon Connette, Roosters

 

Otsikkokuva:

Jarmo Vehkomäki