Crocodiles metsästää kauden avausvoittoa – Steelers lähtee lauantain otteluun ilman Charles Wortia

Vaahteraliigan seitsemännen pelikierroksen jälkimmäinen taisto käydään lauantaina Seinäjoen Keskuskentällä, jossa Crocodiles ja Steelers ottavat toisistaan mittaa. Kello 15.30 alkavassa ottelussa molemmilla joukkueilla on selkeät päämäärät. Isäntäjoukkue Crocodilesin tavoitteena on katkaista tappioputki ja napata kauden avausvoitto, kun taas Steelers pyrkii kaventamaan eroa sarjakärki Roostersiin ja tekemään pesäeroa takana vaaniviin joukkueisiin.

Pohjois-Savossa on paiskittu määrätietoisesti töitä viimeisten vuosien aikana. Kuopio Steelers on noussut ryminällä parissa kaudessa Miesten II-divisioonasta Vaahteraliigaan ja pitää tällä erää hallussa liigan kakkospaikkaa. Neljästä ottelusta kuopiolaiset ovat raapineet kolme voittoa ja lauantaina tarkoituksena on kasvattaa voittosaraketta. Yksi Steelersin menestymisen takeista on ollut päävalmentaja Pekka Utriainen, jonka johdolla asiat kuopiolaisseurassa ovat raiteilla ja etenevät oikeaan suuntaan jatkossakin.

Monta odotettua paluuta, mutta yksi puuttuu joukoista

Lauantain kamppailuun Steelers on saanut sekä huonoja että hyviä uutisia. Sairastupa on tyhjenemään päin ja armeijan harmaat ovat parilla herralla takana – mutta Charles Wortia ei Seinäjoella nähdä. Wortille määrättiin viime viikolla Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton kurinpitovaliokunnan toimesta yhden ottelun pelikielto. Wortin poissaolo on Steelersille iso kolaus, sillä Iso-Britannian passin omaava yleispelaaja on alkukaudella onnistunut maalinteossa yhdeksästi ja edennyt pallon kanssa lähes kahdenkymmen jaardin keskiarvolla. Miehen poissaolo harmittaa myös päävalmentaja Utriaista.

– Kaikki huomio on edeltävänä viikkona mennyt tehtyyn päätökseen, joka estää Charlesin pelaamisen lauantaina. Onneksi ajankohta oli hyvä eli ei ollut pelejä, mitä käsitellä.

Laitahyökkääjänä, palauttajana sekä tukimiehenä ja takamiehenä pelaavalle Wortille on miltei mahdoton löytää korvaajaa. Utriaisen mukaan sarjan parhaimmistoon kuuluvalle urheilijalle on mietitty, mutta yhtä monipuolista pelaajaa ei saada taiottua.

– Kyllä meillä joka tapauksessa on hyvät liemet tehtynä Seinäjokea vastaan. Luultavasti Tino Ndongo ottaa Charlesin paikan, mikäli hän on pelikuntoinen.

Steelersin Charles Wort (9) kärsii pelikieltonsa lauantaina eikä miestä täten kentällä nähdä. Kuva: Harri Koivunen

Positiivista Steelersin leirissä on useamman pelaajan paluu kokoonpanoon. Päävalmentaja Utriaisen sanojen mukaan ”joukkue rupeaa näyttämään suhteellisen normaalilta jenkkifutisjoukkueelta”. Loukkaantumisilta ei voida kauden aikana välttyä, mutta paluut ovat piristävä ruiske niin pukukoppiin kuin valmennuksen taktiikkapöytään. Utriainen povaileekin, että jatkossa tullaan näkemään entistä raikkaampaa hyökkäyspelaamista, jota viime kaudella totuttiin Kuopiossa näkemään.

– Saamme todennäköisesti 3–4 pelaajaa lauantaina takaisin kokoonpanoon. Puolustuksen linjaan palaa muun muassa Sami Hovinen ja Perttu Kosonen. Lisäksi parilla nuoristamme on asepalvelus nyt päättynyt ja saadaan heidät takaisin rosteriin. Felix N’Twan tilannekin on jo parempi.

”Kaikessa pitää pystyä parantamaan”

Steelers on alkukaudella saanut katsojissa aikaan ihastusta ja kerännyt kehuja. Hyökkäävään ja vauhdikkaaseen futikseen uskovat kuopiolaiset ovat tehneet 143 pistettä, mutta myös päästäneet 134. Päävalmentaja Utriainen löytää monia positiivisia asioita joukkueensa pelistä. Paljon on kuitenkin parannettavaa, jotta tavoitteisiin päästään.

– Pelillisesti pitää vielä parantaa kaikessa. Meidän täytyy kyetä hyökkäämään tasapainoisemmin ja puolustamaan tiiviimmin. Olemme vielä hakeneet oikeita pelipaikkoja ja uskon, että niitä on ruvettu löytämään

Steelersin edellissesonki päättyi Miesten I-divisioonan voittoon eikä Vaahteraliiga ole joukkuetta jarruttanut. Monesta A-juniorista koostuva joukkue oppii joka viikko yhdessä uutta ja halu parantaa on kova. Tavoitteet Kallaveden rannalla ovat päävalmentajan sanoin selkeät.

– Ensimmäinen tavoitteemme on välieräpaikka ja kotietu tuohon otteluun. Pidempi ja suurempi tavoite on saada joukkueen peliä paremmaksi.

Katseet lauantaihin

Alkukauden yskähdellyt Crocodiles lähtee kamppailuun kovia kokeneena – edellistä kotiottelua ei haluta liiammin muistella. Uuden pelinrakentajansa, Jonathan Bakerin, juhannustaukoa edeltävässä ottelussa esitelleiden krokotiilien hyökkäys osoitti kuitenkin selkeitä piristymisen merkkejä. Baker heitti ottelussa kolme touchdownia, joista keskushyökkääjä Christian Powell teki kaksi ja uusi brittilaitahyökkääjä Patrick Wilson yhden.

– Kristian Paavola (Christian Powell) pitää pysäyttää. Crocodilesilla on nyt erittäin pätevä pelinrakentaja ja hyvät laiturit. Meidän pitää voittaa ja dominoida linjapeliä, listaa Utriainen ottelun avaintekijöitä omiensa puolustuksensa kannalta.

Christian Powellin (15) pysäyttäminen on ensiarvoisen tärkee Steelers päävalmentaja Utriaisen mukaan. Kuva: Harri Koivunen

Steelers-puolustus on päästänyt tällä kaudella eniten heittojaardeja ja mikäli Baker pääsee hyökkäyksen kanssa rytmiin, tietää se kuopiolaisille pitkää ja hikistä iltaa jälleen kerran. Lauantain otteluun vahvistuva linja pitää huolen, että seinäjokelaisten pelinrakentaja ei lepäile laakereillaan liian pitkään. Jani Linqvist johtaa sarjan säkkitilastoa kolmella ja 35 miinusjaardillaan, tukimieskerrastossa Donovan Hayden taklaa kaikkea, mikä liikkuu ja takakentällä Santeri Inkinen katkoo Anthony Brooksille tarkoitetut heitot.

Kuopiolaisten leirissä on selvitetty krokotiilipuolustuksen heikkoudet ja päävalmentaja tietää, mihin pitää iskeä. Tämä tietää Crocodilesin takakentän Juhani Koivumäelle ja Mikko Havulehdolle työntäyteistä iltaa.

– Heillä on paljon hyviä pelaajia, mutta takakenttä ei ole sarjan eliittiä. Lähdetään pelaamaan omaa peliä, samoilla aseilla eli vauhdilla ja nopeudella, pyrkien murtamaan puolustus.

Wort poissaolosta huolimatta Steelersilla on heittää hyökkäyksessä kentällä kovia pelimiehiä. Edellisessä ottelussa kolme touchdownia nimiinsä kirjannut ja loistavan alkukauden pelannut Johannes Jauhiainen, paluun tekevä Tino Ndongo ja taitava Juho Väisänen ovat isossa roolissa, kun pelinrakentaja Seth Peters lähettää palloa ilmaan. Juoksupeleissä Aku Uotila ja Justin Bell ovat omalla nopeudellaan murtaneet vastustajan puolustuksen viidesti touchdownin arvoisesti.

 

Ottelu Seinäjoen Keskuskentällä pyörähtää käyntiin kello 15.30. Crocodilesin ja Steelersin välinen kamppailu on nähtävillä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo klo 15.00.

 

Vaahteraliiga, 7. peliviikko:

LA 30.06.2018 | 15:30 | Keskuskenttä, Seinäjoki:

Seinäjoki Crocodiles – Kuopio Steelers

Live-tilastot

Kuvat: Harri Koivunen