Butchers taisteli voiton Crusadersista

Porvoon Butchers ja United Newland Crusaders pelasivat jännittävän vaahteraliigakamppailun, jossa voittaja ratkesi vasta viimeisellä neljänneksellä. Altavastaajana otteluun lähtenyt Crusaders antoi nuorelle porvoolaisjoukkueelle tiukan vastuksen. Butchers vei  lopulta pelin 35-20 (21-20).

Lohjalainen United Newland Crusaders saapui märälle Porvoon keskuskentälle vahvalla taisteluilmeellä. Joukkue siirtyi pelissä näyttävillä heittopeleillään jo 0-13 johtoon ennen kuin Porvoo sai ensimmäiset pisteensä taululle. Crusaders antoi myrskyvaroituksen taitavien yksilöidensä onnistumisilla ja oli pelin puolivälissä vain yhden pisteen verran tappiolla johtaen edetyissä jaardeissa 161-199. Toisella puoliajalla Crusadersin tahti hyytyi ja Butchers hyödynsi vieraiden virheet korkealla onnistumisprosentilla.

Molemmat torstain liigajoukkueet säätivät pelipäivän rostereitaan aina ottelun käynnistymiseen saakka. Erityisesti Crusadersilla on ollut haasteita saada rosteriinsa riittävästi miehiä, mutta jälleen kerran palapelin palat loksahti paikalleen ja kentällä nähtiin toistaiseksi paras lohjalaisesitys.

Crusaders-puolustus onnistui pitämään Butchers-hyökkäyksen kurissa ja vastustajan eniten jaardeja kerännyt pelaaja oli pelinrakentaja Brandon Gwinner. Eniten taklauksia keräsivät Mario Olsson ja Matias Castagno molemmat kuudella taklauksellaan.  Roostersissa keväällä keskushyökkääjän taitojaan esittelemässä käynyt Olsson on löytänyt itselle tärkeän roolin lohjalaisten puolustuksessa ja mies johtaa kolmen pelin jälkeen joukkueensa taklaustilastoa 15 pysäytyksellään.

Crusaders-pelinrakentaja Shay Netter heitti pelissä pallo eteenpäin 312 jaardia ja kolme heitoista päätyi maalialueelle saakka. Ensimmäisen TD:n pääarkkitehtina oli tosin kokenut Cedric Johnson, joka kuljetti koppaamaansa palloa suurimman osan 96 jaardin matkasta juoksemalla. Kaksi muuta touchdownia poimivat joukkueen espanjalaislaiturit Aaron David ja Matias Casagno.

Ottelun jälkeen pelinrakentaja Netter kommentoi Ruutu-haastattelussaan peliä näin:

Butchers hyödynsi vastustajan pallonmenetykset

Porvoon Butchers hyödynsi tarkasti vastustajansa pallonmenetykset ja onnistui pusertamaan tiukan taistelun päätteeksi voiton ottelusta.  Helpolla tai kauniilla pelillä sitä ei saatu. Vastustaja pääsi kahden maalin karkumatkalle pelin alussa Butchersin pakattua puolustusboksinsa täyteen pelaajia ja Crusadersin taitavat laiturit käyttivät tyhjän tilan takakentällä hyödykseen.

Butchersin tuorein yhdysvaltalaispelaaja Dana Plantt käänsi joukkueensa kurssin palauttamalla Crusadersin aloituspotkun maalialueelle kaventaen pelin ja estäen lohjalaisten suuremman karkumatkan. Plant viimeisteli pelissä myös toisen TD:n pelinrakentaja Gwinnerin heitosta.  Yksi pelin hienoimmista maaleista oli nuoren Daniel Rubinsteinin käsialaa.  East City Giantsista lainassa oleva Rubinstein teki Vaahteraliigauransa ensimmäisen maalin heti ensikopistaan.

Butchersin puolustus onnistui pysäyttämään Crusaders hyökkäyksen seitsemän kertaa aloituslinjan takana. Eniten taklauksia kirjattiin Jesse Vuoksenturjalle, mutta ottelun Vakuuttavimman Pelaajan palkinnon pokkasi Atro Heinonen, joka kolmella pelinrakentajasäkillään nosti kauden säkkimääränsä jo viiteen. Lukema riittää toistaiseksi Vaahteraliigassa säkittäjien tilaston kärkipaikalle.  Näin Heinonen kommentoi peliään Ruutu-haastattelussa:

 

Crusaders siirtyy nyt bye-viikolleen ja joukkueelle tarjoutuu mahdollisuus paikata rivejään entistä ehompaan kuntoon. Butchers saa seuraavaan peliinsä vieraakseen joukkueen sarjan kärjestä.  Steelers saapuu Porvoon keskuskentälle lauantaina 11.6. testaamaan nuoren porvoolaisjoukkueen todellisen tason.

Tutustu:  Ottelun tilastot

Kuva:  Ruutu+