Wolverines takaisin voittokantaan

Porvoo Butchers isännöi torstaina kovia kolhuja Kuopion matkallaan saanutta Helsinki Wolverinesia. Molemmat joukkueet olivat hävinneet edellisen pelinsä suurinumeroisesti. Peli päättyi vieraiden 20-41 voittoon.

Butchers sai otteluun toivomansa shokeeraavan salama-alun. Mikko Seppänen palautti aloituspotkua 38 jaardia, Kristian Natunen nappasi kiinni ottelun ensimmäisen heiton vieden palloa eteenpäin 50 jaardia ja Jabari Harris runnoi pallon maaliin ennen kuin pelin ensimmäinen minuutti oli täyttynyt.  Pöytä oli katettu vastustajan selkärangan katkaisemiseen, mutta Butchers ei onnistunut siinä.  Wolverines kuittasi nopeasti pelinrakentaja Chris Forcierin juoksuilla tasatilanteeseen ja Butchers menetti alun momentumin pelinrakentaja Harrisin ottaessa 15 jaardin rangaistuksen epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä heti toisen draivin alussa. Kolme ja ulos ja Wolverines meni menojaan.

Butchers onnistui kokoamaan taisteluhenkensä toiselle puoliajalle pyrkien pelaamaan tasapainoista peliä, jossa pallo liikkuu muidenkin, kuin Harrisin käsissä.  Porvoon vähälukuinen hyökkäyslinja taisteli ja raivasi tietä Harrisille, Ysufa Lehtiselle sekä Okke Kuipersille pitkillä hyökkäysvuoroilla, mutta voittoon asti hyvin alkanut loppukiri ei riittänyt. Ottelun kolmas neljännes kirjattiin kuitenkin tuloksellisesti ja pelin hallinnan osalta selkeästi Butchersin nimiin.

Takakentällä pelannut Juha-Pekka Suomalainen oli joukkueen puolustuksen tehokkain taklaaja 6,5 tehomerkinnällään. Jesse Vuoksenturja ja Veeti Puustinen pääsivät kirjaamaan säkitykset tilastoihinsa.

Butchersille tappio merkitsi teoreettisenkin playoff-mahdollisuuden poistumista. Pettymys on helppo aistia ensimmäistä kauttaan liigassa pelaavan Ysufa Lehtisen haastattelusta

Wolverines nousi kuopastaan

Helsinkiläisjoukkue lähti peliin vaikeista asemista. Murskatappio sekä valmentajavaihdokset eivät kovinkaan usein nosta joukkueiden taistelumoraalia pilviin. Wolverines-valmennus onnistui kuitenkin loihtimaan kentälle pirteästi pelaavan joukkueen, jonka itseluottamus kohentui onnistumisten ja voiton myötä melkoisesti.  Vahvasti keskushyökkääjän paikalla pelannut Micky Kyei kertoi ottelua edeltävässä Ruutu-haastattelussa kokevansa, että viimeisen viikon aikana kokoonpanosta on vihdoinkin muodostunut yhtenäinen joukkue.

Pelin alussa nopeajalkainen pelinrakentaja Chris Forcier otti ratkaisijan roolin itselleen juosten aluksi tärkeän tasoituksen ja kaikkiaan ottelussa yhteensä 142 jaardia, joista kolme touchdownia.  Kuopion Väinölänniemellä kateissa ollut heittopelikin palautui uomiinsa Forcierin onnistuessa 14 kertaa 17 heitostaan.  Vaikka heittojaardeja kertyi komeat 209, vietiin pallo maaliin heiton avulla ainoastaan kertaalleen. Illan tehokkain laituri oli Sebastien Sagne joka eteni kahdeksalla kiinniotollaan yhteensä 182 jaardia. Forcierin ohella juoksumaaleja tekivät Joonatan El Oacef sekä Micky Kyei, joka heräsi kentällä uuteen iskuun keskushyökkääjän roolissaan.

Ahmojen puolustus pelasi ajoittain hyvin, mutta vastustajan pelinrakentajan arvaamattomat pelivalinnat aiheuttivat ongelmia, jotka näkyivät lopulta tulostaululla. Puolustuksen kolmen miehen linjaryhmityksestä vaihdettiin välillä neljän miehen muodostelmaan, jolla leveät juoksupelit onnistuttiin tukahduttamaan kohtuullisesti.  Suurimmat haasteet olivat edelleen pitkien heittopelien torjunnassa. Illan tehokkain ahmapuolustaja oli Benjamin Egbudiwe, joka yhdessä Ville Valastin kanssa pääsivät useita kertoja Jabarin iholle tehden heittopelien rakentamisen haasteelliseksi.

Wolverines kohtaa seuraavassa ottelussaan paikallisvastustaja Roostersin, jonka kuntokäyrä sekä rosterin laatu suuntaavat karttatermein kohden koilista. Ahmojen playoff-paikka ei ole vielä lähellekään varma, mutta voitto torstaina teki siitä kuitenkin mahdollisen.

 

Tutustu myös:  ottelun tilastot

Kuva: Irja Vaateri / @ivgraphy