Cameron Gradin kausi päättyi polvivammaan

Wasa Wa1ld Royalsin puolustuksen epäonni jatkuu

Wasa Wa1ld Royals menetti jälleen yhden avainpelaajan puolustuksestaan. Tukimies Cameron Grad loukkasi maanantain Royals – Roosters -ottelussa polvensa ja hänen kohdaltaan kausi on ohi.

– Grad teki joukkuetovereihinsa, valmennukseen ja kannattajiin lähtemättömän vaikutuksen jo avausottelussa TAFT:ia vastaan, missä mies oli huippusuorituksillaan takaamassa Royalsin voittoa sen liigahistorian ensimmäisessä kamppailussa, Royalsin tiedotteessa kerrotaan.

Grad keräsi viidessä ottelussa (viides jäi kesken), 16,5 taklausta ja oli ahkera taklaaja aloituslinjan takana, sillä näistä 16,5 taklauksesta 6 tapahtui aloituslinjan ns. paremmalla puolella ja niillä hän painoi vastustajia taaksepäin yhteensä 29 jaardia.

Royalsin puolustajista linjapelaaja Efe Evwarayen ja takamies Stacey Thomasin kausi on aiemmin päättynyt loukkaantumisiin. Myös ruotsalais-safety Nicholas Peterson on ollut pitkään sivussa.

Vaasassa on ryhdytty toimenpiteisiin uuden vahvistuksen hankkimiseksi:

– Nyt Royal D alkaa olla tilanteessa, että vara-/vaihtomiehiä ei enää ole ja seuraava loukkaantuminen jättää aukon, jolle ei enää ole täyttäjää, Royalsin tiedotteessa todetaan.

– Tästä syystä päävalmentaja Evwaraye on kuluneella viikolla joutunut etsimään puolustukselle uutta vahvistusta. Kun tuon vahvistuksen nimi varmistuu, niin se tullaan myös ilmoittamaan.

Royals pelaa seuraavan kerran tiistaina 12. heinäkuuta, jolloin Vaasalaiset kohtaavat Tampereella Saintsin.

 

Lue myös:

Royalsin uutinen Gradin loukkaantumisesta

Gradin tilastot kauden otteluissa

 

Otsikkokuva: Sami Ranta