Vaahteramalja ansaitsee juhlansa

Kuopio Steelers voitti seurahistoriansa ensimmäisen Suomen mestaruuden lauantaina 12. syyskuuta Lahden Stadionilla. Perjantaina 25.9. vietettiin kultajuhlia Vänärillä.

Kuopiosta tuli kuudes suomalainen kaupunki, jossa oli mahdollisuus juhlia amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestaruutta.  Kuopio Steelers ei juhlinut mestaruuttaan ainoastaan sisäpiirissä, vaan kutsui kokoon mestaruusjuhlat kotikentälleen Väinölänniemelle perjantai-illaksi 25. syyskuuta.

Suomalaisissa palloilulajeissa mestaruuden juhlimisella on omat perinteensä, mutta amerikkalaisessa jalkapallossa kansalle ja kannattajille järjestetyt juhlallisuudet ovat olleet vähissä. Ehkäpä juuri tästä syystä olikin piristävää, että mestaruuskaupunkien joukkoon saatiin uutta verta ja samalla uutta juhlimisen kulttuuria.  Kuka muu, kuin lajin harrastajat ja seurat voivat nostaa omalla toiminnallaan mestaruuden ja Vaahteramaljan arvo sen ansaitsemalle tasolle.

Kuopiota ennen Vaahteramaljaa on päästy juhlimaan Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Seinäjoella ja Porvoossa. Helsingissä mestaruutta on juhlittu lajin 41-vuotisen historian aikana peräti 31 kertaa, eikä lajin mestaruus nosta suuria paikallispatrioottisia tunteita seurojen omien kannattajien ulkopuolella.

Toiseksi eniten mestaruuksia kaupunkina on kahminut itselleen Porvoo. Butchersin grand old man, Mikko Vento muistelee mestarijoukkueiden kävelleen Porvoon torilta muodostelmassa Vaahteramaljan kanssa valittuun juhlaravintolaan, mutta varsinaisia kansanjuhlia ei kapupungissa järjestetty. Kertaalleen Porvoon kulkueeseen osallistui myös paikallisen pelastuslaitoksen paloauto.

Muiden mestaruuskaupunkien (Vantaa, Seinäjoki, Turku) osalta perimätieto ei kerro kansanjuhlien järjestämisestä. Mikäli muistoja, kuvia tai tarinoita löytyy, voi niitä liittää aiheeseen liittyvään Facebook-keskusteluun.

Kuopion perjantaista kultajuhlaa varjosti ajankohdalle tyypilliset koronarajoitukset sekä aiheeseen liittyvä varovaisuus. Paikalle saapui runsaasti Steelers-perheen kannattajia, jotka pääsivät ikuistamaan itsensä Vaahteramaljan sekä suosikkipelaajiensa kanssa. Illan kruunasi ilotulitus sekä Steelers-fani Timi Lexiconin show.

Kiitos Steelersille hienosta jefu-kulttuurin upgrading-toimenpiteestä.

Kuvat mestaruusjuhlasta:  Jari Turunen