Tappioputki sai Butchersin reagoimaan nopeasti

Hallitseva mestari ja Vaahteraliigan ehdoton voittajasuosikki Porvoon Butchers on hävinnyt kaksi kauden ensimmäistä otteluaan. Seurajohto reagoi orastavaan tappioputkeen nopeasti ja vaihtoi hyökkäyksen koordinaattoria viipymättä.

Porvoon Butchers on nimittänyt vaahteraliigajoukkueensa hyökkäyksen koordinaattoriksi Kristian Lindin. Lindin koordinoiman hyökkäyksen onnistumiset kaudella 2023, olivat porvoolaisjoukkueen yllätysmestaruuden kantava voima. 

Mestaruutensa jälkeen Butchers on onnistunut pitämään voittavan rosterinsa hyvin kasassa ja jopa vahvistunut edelliseltä vuodelta. Siitä huolimatta kaksi liigakauden ensimmäistä peliä ovat kulkeneen selkeän alisuoriutumisen merkeissä. Butchers esiintyy tulevana sunnuntaina ensimmäistä kertaa kotiyleisölleen ja jotain oli tehtävä.

Näin Butchers kertoo päätöksestään lyhyessä tiedotteessaan:

-Butchers on purkanut hyökkäyksen koordinaattori (OC) Ville Eskelisen sopimuksen. Uutta koordinaattoria ei tarvinnut kaukaa hakea, sillä viime kauden jälkeen valmennustiimistä pois jäänyt Kristian Lind palaa koordinoimaan hyökkäystä.

-Butchersin kausi ei ole alkanut odotetulla tavalla, joten seurajohto lähti hakemaan muutosta nopeasti. Kiitämme Villeä Butchersille antamasta ajastaan ja toivotamme jatkoon kaikkea hyvää.

 
Sunnuntaina 2.6. porvoolaisjoukkue saa vieraakseen Wasa Royalsin, joka on Butchersin lailla avannut kautensa kahdella tappiolla.  Molemmat joukkueet ovat kohdanneet avauspeleissään Roostersin ja Crocodilesin.  Jommankumman tappioputki tulee katkeamaan Porvoon keskuskentällä sunnuntaina klo 16:30 käynnistyvässä ottelussa.

 

Tutustu: Vaahteraliigan sarjataulukko