TAFT:n kahden vuoden tappiojakso päättyi

TAFTButchersScore

Elokuussa 2014 edellisen kerran voittoa juhlinut Vantaan TAFT kirjasi itselleen sunnuntaina pitkästä aikaa voiton, kun Porvoo Butchers kaatui Myyrmäen jalkapallostadionilla lukemin 21–14 (21–7). Vaikka voitto henkisellä tasolla merkittävä onkin, ei se muuttanut TAFT:n ja Butchersin välisiä sijoituksia. Butchers on tällä kaudella kuudes ja TAFT jää viimeiseksi.

– Nyt tuntuu, että voin jälleen hengittää, TAFT:n päävalmentaja Stephen Stokes kertoi ottelun päätyttyä. – Pelaajat tietävät, että he voivat voittaa näitä pelejä. Olen todella ylpeä koko joukkueesta ja organisaatiosta.

TAFT riuhtaisi ratkaisevan eron ensimmäisellä puoliajalla. Pelinrakentaja Cedric Johnson jakoi palloa hyvällä tarkkuudella Cole Webbin, Jani Luiron sekä jälleen kokoonpanoon palanneen Joel Sislerin käsiin. Kiinniottokolmikko vastasi TAFT:n touchdowneista ensimmäisellä puoliajalla, ja Andre Dahlman jokaisen perään lisäpistepotkussa.

Mikko Seppänen tasoitti ottelun Trevor Vaseyn heitosta avausneljänneksellä, mutta toisen 12-minuuttisen TAFT voitti puhtaasti 14–0 ja vei ottelun puoliajalle lukemissa 21–7.

– Tällä pelillä ei ollut meille mitään merkitystä ja se näkyi meidän valmistautumisessa, Butchersin päävalmentaja Kari Leivoja kertoi avauspuoliaikaan viitaten.

Butchers painaa päälle, mutta TAFT kestää

Toisella puoliajalla Butchersin keskushyökkääjä Kemani Jones kavensi heti ensimmäisellä porvoolaisten hyökkäysvuorolla tilannetta, ja kun Daniel Luoma onnistui jälleen lisäpistepotkussa, oli tilanne 21–14.

Butchers puski kolmannella ja neljännellä neljänneksellä peliä jatkuvasti TAFT:n päätyyn eikä kotijoukkue toisella puoliajalla pelannut kuin yhden hyökkäyspelin porvoolaisten kenttäpuoliskolla. Sankareiksi nousivat TAFT:n puolustuksesta Santtu Lehtonen sekä Joel Sisler, jotka kumpikin ottivat syötönkatkon maalialueen läheisyydessä ja estivät näin porvoolaisten tasoitusaikeet.

Vantaalaisten linjapuolustaja Okko Outinen keräsi ottelussa 1,5 säkitystä ja oli hankala pideltävä Butchersin hyökkäyksen linjalle. Nuorista takamiehistä TAFT:n Benjamin Nousiainen ja Butchersin Jere Paananen ottivat kumpikin ensimmäiset Vaahteraliiga-syötönkatkonsa.

14087527_1450857091594925_173362993_o
Butchersin laitahyökkääjä Mikko Seppänen pelasi jälleen huikean ottelun – 13 kiinniottoa, 127 jaardia ja yksi touchdown. Koko kauden aikana Seppänen on ottanut Vaahteraliigassa eniten kiinniottoja (78) ja on Seinäjoki Crocodilesin Timothy Thomasin lisäksi ainoa laitahyökkääjä, joka eteni runkosarjassa kiinniotoilla yli 1 000 jaardia. Kuva: FSC Media / Riku Flink

Stokes jätti pelikentät tyylillä

Päätösvihellyksen myötä päättyi myös episodi suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon lähihistoriaa, kun lukuisia ennätystilastoja viimeisen vajaan vuosikymmenen aikana rikkonyt Stephen Stokes päätti pelaajauransa. Heti ottelun ensimmäisellä hyökkäysvuorolla Stokes näytti osaamistaan, mistä tuloksena 57 jaardinen eteneminen Johnsonin heitosta.

– Olen onnellinen, että voin jättää kentät voittajana ja sain vielä näyttää, että osaan vähän juosta pallon kanssa, Stokes sanoi ja jatkoi:

– Katsotaan nyt tuntuuko huomenna vielä samalta, kun adrenaliini poistuu kehosta ja korvautuu kivulla. Olen tehnyt tämän asian vuoksi töitä neljännesvuosisadan ja saan poistua voitetun ottelun myötä. Nyt on aika ojentaa soihtu seuraavalle.

14074494_1450857071594927_1060571463_o
Stephen Stokes aloitti jäähyväisottelunsa saapumalla kentälle poikkeuksellisella tavalla. Kuva: FSC Media / Riku Flink

Vaahteraliiga, 14. peliviikko:

SU 19.08.2016 | 16:00 | Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa:

Vantaan TAFT – Porvoo Butchers 21–14 (21–7) Tilastot

 

Kierroksen muut ottelut:

PE 19.08.2016 | 18:30 | Jouppilanvuori, Seinäjoki:

Seinäjoki Crocodiles – Anders Trojans Turku 31–26 (24–19) Tilastot

SU 19.08.2016 | 14:00 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Wa1ld Royals – Tampere Saints 48–14 (28–7) Tilastot

 

Vaahteraliigan välierät:

LA 27.08.2016 | 15:30

Seinäjoki Crocodiles – Wasa Wa1ld Royals

SU 28.08.2016 | 15:30

Helsinki Roosters – Anders Trojans Turku

Sarjataulukko:

Joukkue   Ottelut   Voitot   Häviöt   Tehdyt   Päästetyt   Maalisuhde   Pisteet
Crocodiles 12 11 1 425 179 246 22
Roosters 12 11 1 401 179 222 22
Trojans 12 7 5 397 275 122 14
Royals 12 6 6 301 226 75 12
Saints 12 4 8 260 493 -233 8
Butchers 12 2 10 213 418 -205 4
TAFT 12 1 11 167 394 -227 2

Otsikkokuva:

FSC Media / Riku Flink

Kuvat:

FSC Media / Riku Flink