Kova vahvistus Porvoon hyökkäykseen

Porvoon Butchers on julkaissut allekirjoittaneensa sopimuksen kovaa jälkeä aiemmilla kausillaan Vaahteraliigassa tehtailleen RJ Longin kanssa. Long on pelannut Suomessa viidellä kaudella 2010-luvulla.

Porvoon Butchersista tuli ensimmäinen vaahteraliigajoukkue, joka on kiinnittänyt kaikki kolme yhdysvaltalaiskiintiöön kuuluvaa pelaajaa rosteriinsa. Viimeisenä julkaistiin laitahyökkääjä RJ Longin sopimus. Butchers-tiedotteen mukaan Long oli mukana sivurajalla jo viime kesänä loppukaudesta tukemassa valmennusta.

RJ Long on pelannut Suomessa aiemmin  Helsinki 69ersissa (2014, 2015) Wasa Royalsissa (2016, 2017) ja Helsinki Wolverinesissa (2019).  Kaikkiaan Long on kerännyt liigauransa aikana yhteensä 6877 jaardia, jolla irtoaa liigan historiatilaston neljäs sija. Touchdowneja laitahyökkääjän tilille on kirjattu peräti 64 joka niin ikään neljänneksi kovin luku liigan historiassa. Butchers-tiedotteen mukaan Long tullaan näkemään kaudella 2021 myös puolustajan roolissa. Liigan All Stars-miehistöönkin puolustajan paikalta kertaallen valitulla Longilla on historiatilastoihin kirjattuna 16 syötönkatkoa.

Butchers on loppuvuoden aikana julkaissut sopimukset peräti kolmen Vaahteraliigan Top 10 etenijätilastoon kuuluvan hyökkäyspelaajan kanssa. Longin lisäksi tuolla listalla ovat Ville Kurvinen (2.) ja Mikko Seppänen (8.).

Butchersin jenkkikiintiö on nyt täynnä. Kaksi muuta aiemmin julkaistua yhdysvaltalaispelaajaa ovat tukimies Alvin Reels Jr. sekä keskushyökkääjä Sean McAllen. Lisäksi joukkueessa tulee pelaamaan kolme ”kotijenkkiä”, jotka nostavat Butchersin rosterin USA-kansalaisten määrän kuuteen.

Lähde: Butchers

Kuva: Jari Turunen

Katso myös RJ Longin Ruutu+ haastattelu vuodelta 2015