Crusaders laittoi Roostersin tiukoille Velodromilla

Helsinki Roosters otti nihkeän voiton taisteluhaluisesta United Newland Crusadersista. Helteisellä Velodromilla pelattu ottelu päättyi Roostersin voittoon lukemin 42–28 (16-21).

United Newland Crusaders saapui tosissaan haastamaan Roostersin helsinkiläisten kotikattilaan Velodromille. Joukkue siirtyi ensimmäisellä neljänneksellä jo 14-0 johtoon, ennen kuin Roosters rupesi saamaan rivejään ojennukseen. Edelleen niukalla rosterilla peliin lähteneet lohjalaiset onnistuivat roikkumaan johdossa ja voitossa kiinni aina kolmannen neljänneksen viimeiselle minuutille, jolloin kotijoukkue onnistui pusertamaan itsensä ensimmäisen kerran johtoasemaan. 

Ottelu toimi Roostersin juoksupelin eräänlaisena kunnianpalautuksena nuorten keskushyökkääjien kuljettaessa palloa eteenpäin yhteensä 150 jaardia.  Lassi Pajarinen keräsi jaardeja eniten ja onnistui kertaalleen maalinteossa. Keskushyökkääjien lisäksi pelinrakentaja Bryce Stancombe kunnostautui juoksuillaan tärkeillä hetkillä. Jaardeja miehelle kirjattiin vain 29, mutta kaksi pelinrakentajan 11 juoksusta päätyi maalialueelle saakka. Roostersin alkukauden tuloksekkain keskushyökkääjä Aatu Mikkonen otti pelin lopulla kolhuja ja joutui jättämään pelin kesken.

Roosters-puolustuksessa Niko Kuikka teki komean paluun kentille napaten kertaalleen vastustajan heiton haltuunsa. Toinen syötönkatkossa onnistunut Roosters-puolustaja oli Ville Rontu.

Ottelun Vakuuttavimpana Pelaajana palkittu laitahyökkääjä Johannes Jauhiainen oli Roostersin ahkerin kiinniottaja seitsemällä kopillaan. Miehen nimiin merkittiin kaksi touchdownia. Eniten jaardeja keräsi paluun pelaavaan kokoonpanoon tehnyt Aymeric Nicault, joka otti pallon kiinni vain kaksi kertaa, mutta eteni kopeillaan komeasti 116 jaardia ja teki yhden TD:n.

Roostersin alkukauden murheena ovat olleet pudotetut pallot. Hyvän pelin pelannut Roosters-pelinrakentaja Stancombe kertoi Ruutu-haastattelussaan olevansa tyytyväinen peliin ja laituriensa suorituksiin.

Crusaders jaksoi melkein kolme neljännestä

Torstain helteessä pelatussa pelissä joukkueiden reservit olivat ratkaisevassa roolissa. Kahteen suuntaan pelanneiden Crusaders-pelaajien uupuessa, kotijoukkue onnistui tekemään pelin neljä viimeistä touchdownia. Lohjalaisten kaksi ensimmäistä neljännestä näytti hyvältä ja otteet lupaavat parempaa joukkueen jäljellä olevalle kaudelle.  Uusista vahvistuksista erityisesti norjalaiskeskushyökkääjä Rune Nilsen osoitti olevansa oiva vahvistus. Mies eteni suoraviivaisella pelityylillä 47 jaardia ja piti läpi ottelun joukkueensa kateissa olleen juoksu-uhan elossa. Kaikkiaan Crusaders keräsi pelissä 66 juoksujaardia, jolla koko kauden jaardit saatiin hivutettua melkein plussan puolelle. Roosters-pelin jälkeen joukkueen juoksujen saldo on -6.

Crusaders-puolustus piti Roosters-hyökkäystä tiukoilla läpi ottelun. Miles Corpening oli joukkueensa tilastokuningas 14,5 taklauksella ja kahdella TD:llään, joista toinen syntyi komeasti poimitusta rähmäyksestä ja sitä seuranneesta 85 jaardin pakomatkasta maalialueelle. Tukimiehen paikalla pelannut Henri Nordström onnistui taklauksissaan seitsemän kertaa ja nousi Crusadersin sisäisen taklauspörssin toiselle sijalle heti Miles Corpeningin jälkeen.

Ottelun jälkeen Nordström kertoi joukkueensa pelanneen kauden parhaan pelinsä, mutta se ei vaan riittänyt voittoon asti.

Roosters nousi voitollaan kuuteen pisteeseen ja kohtaa seuraavassa pelissään torstaina 7.7. Porvoon Butchersin, jonka kanssa helsinkiläiset kisaavat kauden tässä vaiheessa sarjan nelospaikasta. Crusadersilla on edessä kauden toistaiseksi tärkein peli Kotka Eaglesin saapuessa vierailulla Harjun kentälle perjantaina 8.7.

Tutustu: Ottelun tilastot

Kuva: Jarmo Vehkomäki