Riittääkö Crusadersin nousuvire haastamaan Crocodilesia?

Kausi 2022 saavuttaa virallisesti puolivälinsä perjantaina, kun vuoden 23. Miesten Vaahteraliigan ottelu pelataan Lohjalla Harjun kentällä. Vastakkain ovat Vaahteraliigan C-joukkueet eli kotijoukkue Crusaders sekä vierasjoukkue Crocodiles. Ottelun lähdettäessä Crusaders on sarjassa sijalla kuusi ja vasta viisi ottelua pelannut Crocodiles neljäntenä.

Crusaders saalisti kauden ensimmäiset pisteensä edelliskierroksella, mutta kotivoitto jumbofinaalissa Eaglesia vastaan ei tullut helpoimman tien kautta. Avauspuoliajan jälkeen Eagles johti 0–9, mutta toisella puoliajalla UNC hyödynsi paikkansa, teki 24 pistettä, jätti kotkalaiset pisteittä ja nousi pois nollakerhosta. Voisi kuvitella, että päävalmentaja Tuomas Heikkisen viikon to do –listalla on ollut keksiä keinot, joilla vähentää pallonmenetyksiä ja rangaistuksia sekä huolimattomuutta potkupeleissä. Eaglesia vastaan selkänojana toimi puolustus, joka säkitti kolmesti ja riisti pallon neljästi. Nyt vastaan tuleva Crocodiles on koko kauden aikana menettänyt pallon vain kaksi kertaa.

Seinäjokisten hyökkäys iski viime viikon trillerissä kehuttua Wolverines-puolustusta vastaan kauden toiseksi korkeimman pistelukemansa (34), mutta kärsi lopulta kirvelevän, kahden pisteen tappion jatkoajalla. Hyökkäyspelissä juoksu ja heitto olivat jaardimäärien suhteen balanssissa, mutta etenemisen ja maaliteon vastuu kasaantui jälleen suurelta osin tutulle nimelle: Christian Powell pankitti 170 hyökkäysjaardia ja teki kolme touchdownia.

Crusadersin hyökkäysidentiteetti löytymässä

UNC:n hyökkäyksen DNA rakentuu heittopelin ympärille ja Crusaders onkin heittojaarditilastossa toisella sijalla. Pelinrakentaja Shay Netterillä on ympärillään laadukkaita laitahyökkääjiä, joista kuusi on onnistunut kauden aikana maalinteossa. Kärkikolmikoksi on noussut Nolan Corpeningin, Cedric Johnsonin ja Matias Castagnon muodostama troikka, joka on koonnut yhteensä 951 kiinniottojaardia ja kahdeksan touchdownia.

Netter on parhaimmillaan pystynyt liikuttamaan palloa maltillisilla lyhyillä heitoilla levittäen kenttää ja toistuvasti linkoamaan ilmiömäisiä pitkiä palloja puolustuksen selustaan. Toisinaan – varsinkin paineen alla – hurmos kuitenkin muuttuu hurlumheiksi, mistä kertoo Netterin syötönkatkokertymä: 10 – liigan suurin lukema.

Eagles-otteluun lähdettäessä Crusadersin koko kauden juoksusaldo oli kuusi jaardia pakkasella, mutta norjalaiskeskushyökkääjä Rune Nielsen on kahdessa pelaamassaan ottelussa näyttänyt vahvoja otteita suoraviivaisissa juoksuissaan. Mikäli puolustus ylireagoi heittouhkaan – levittää ja pudottaa, Nielsen polkee keskustasta jaardeja. Nielsen vastaan Crocodiles-tukimies Saidou Jallow tultaneen näkemään perjantai-illassa useammankin kerran.

Crocodilesin puolustuksen linja oli vahva Wolverinesia vastaan. Emmit Gooden oli joukkueen ykköstaklaaja, ja kolmikko Seth Zins, Filip Zacok sekä tuore vahvistus, aiemmin lohjalaisjoukkuetta edustanut Artur Pinheiro olivat kaikki mukana säkityksissä. Nyt kokoonpanoon palaa myös nuorten maajoukkuemies Eetu Mäki-Maunus, joka EM-kisojen B-finaalissa Italiaa vastaa säkitti kolme kertaa. Crusadersin hyökkäyksen linjan kokenut sentteri Mika Ilander loukkaantui Eagles-ottelussa ja on Crusadersin ilmoituksen mukaan sivussa Crocodiles-ottelusta (joskin Crusadersin ennakkoon toimittamassa aloituskokoonpanossa Ilander edelleen mukana on).

Lähtökohtaisesti Crocodilesin käyttämän 3-3-5 -puolustusryhmityksen pitäisi soveltua Crusadersin heittohyökkäystä vastaan, mutta taistelussa on kyse myös siitä, miten takakentän Aatu Tuokko, Akseli Syrjänen, Jaska Värinen, Anthony Anessiadis ja Heikki Toivola sekä etukentällä luutiva Juhani Koivumäki onnistuvat avoimen kentän taklauksissaan ja pysyvät Crusaders-kiitäjien vauhdissa mukana. Alkukauden perusteella tilanne näyttää vierasjoukkueen kannalta hyvältä, sillä heiton puolustamisessa Crocodiles on liigan ehdotonta eliittiä: maaleja seinäjokisia vastaan on heitetty ainoastaan kuusi ja heitoissa onnistuttu vain noin 41 prosentin varmuudella.

Kliininen Whitehead ja takuuvarma Powell

Vihreäpaitojen pelinrakentaja Zach Whitehead on jossain määrin Crusaders-kollegansa Netterin vastakohta. Crocodiles-QB toimittaa palloa laitahyökkääjilleen nopeasti ja huolellisesti. Whiteheadin kauden sadasta heitosta 62 on tuottanut kiinnioton, 12 touchdownin ja vain yksi on päätynyt syötönkatkoksi. Joel Särkelä on edennyt kiinniotoillaan 284 jaardia ja viimeistellyt viisi osumaa. Kauden puolivälissä Joel Särkelä onkin yksi vahvimmista ehdokkaista Ari Tuuli Trophyn voittajaksi.

Viidettä kauttaan Seinäjoella pelaava Christian Powell on jälleen osoittanut olevansa ilmiömäinen pelaaja Vaahteraliiga-tasolla. Suomessa tehtyjen touchdownien määrä on alkukauden aikana noussut 68:een. Juoksupeleissä Powell on taivaltanut yli kuuden jaardin keskiarvolla ja on myös Crocodilesin toiseksi ahkerin koppaaja. Lauantaina Powell ontui Wolverines-ottelun jälkeen sivurajalla, mutta Crocodiles ei ole listannut häntä edes epävarmojen listalle, mikä indikoi sitä, että moninkertainen all stars -keskushyökkääjä on täydessä pelikunnossa.

Crusadersin puolustus on kauden edetessä löytänyt uusille vahvistuksilleen sopivat paikat ja alkukaudesta lähes viikoittain uudistunut miehistö on päässyt samalle pelikirjan lehdelle. Linjan päädyistä painetta järjestävät Sorban Zalan ja Joao Branco. Keskellä Powellin juoksuja torjuu tukimies Sandro Moreira. Kahteen suuntaan ahertava Castagno saattaa hyvinkin liimautua kiinni Joel Särkelään, ja safetykaksikko Miles CorpeningBenh-Woll Tchiyoko tulevat ahnaasti juoksupeleihin vastaan ja mahdollistavat myös aggressiivisen blitzaamisen.

Crocodilesin hyökätessä on mielenkiintoista seurata valmennuksen shakkiottelua. Päävalmentajat – Crusadersin Tuomas Heikkinen ja Crocodilesin Andy Bezaire – tuntevat toisensa hyvin. Olihan Bezaire vuosia mukana Heikkisen johtamassa maajoukkuevalmennusryhmässä.

Perjantain Vaahteraliiga-kamppailu Crusadersin ja Crocodiles välillä potkaistaan käyntiin klo 18:30. 

Näillä pääset vauhtiin: