Viikon 2 ennakko: Vaahteraliiga jatkuu viikonloppuna

Torstaina Porvoossa Butchers (0-1) saa vieraakseen Kuopio Steelersin (1-0). Steelers avasi kautensa vieras voitolla Roostersista (0-1), kun taas Butchers kärsi tappion vieraissa Vaasassa. Butchers on profiloitunut monien silmissä vahvana juoksujoukkueena ja moni yllättyikin ensimmäisellä kierroksella Butchersin heittäessä kaksikolmasosaa yrityksistään. Pelinrakentaja Hans Fortunelle kausi alkoi murheellisissa merkeissä hänen heittäessä kaksi syötönkatkoa kolmesta ensimmäisestä heitostaan. Fortune osoitti ottelussa tämän jälkeen parempaa suoritusta ja torstaina Steelersiä vastaan ei syötönkatkoihin ole varaa. Steelers teki avauskierroksella 28 pistettä pallonriistoista, eikä Butchers varmasti halua antaa ylimääräisiä paikkoja Steelersin tehohyökkäykselle. Juoksupeliä Butchers ei saanut Vaasassa toimimaan ennen kuin ottelun loppuhetkillä, joten nähtäväksi jää miten Butchers torstaina otteluun lähtee. Steelersillä avausottelu oli onnistunut. Sarjapisteiden ryöstö vieraskentällä hallitsevalta mestarilta on hyvä pohja lähteä hakemaan lisävoittoja. Steelersin näkyvin pelaaja edellisessä ottelussa oli neljällä maalillaan keskushyökkääjä Gerard Johnson. Steelers hyökkäys eteni kuitenkin tasaisesti sekä heittämällä että juoksemalla, joten Seth Petersin johtaman hyökkäyksen pysäyttämisessä tulee Butchersilla olemaan haastetta.

Perjantaina Helsingissä sarjanousija Wolverines (0-0) palaa Vaahteraliigaan ja avaa kautensa. Vastaan asettuu ensimmäisellä kierroksella kotivoiton Tampere Saintsista (0-1) ottanut Seinäjoki Crocodiles (1-0). Wolverines osoitti harjoitusotteluissa hyökkäyksen tulivoimansa ja Robert Johnsonin johtama hyökkäys tulee olemaan haasteellinen pysäytettävä kaikille. Liigassa 19052 jaardia ja 212 maalia heittänyt Johnson tuo rautaisannoksen kokemusta Wolverinesille ja hän lähestyy Petrus Penkin heitettyjen jaardien (20451) ja maalien (224) ennätyksiä. Crocodilesin ensimmäisessä ottelussa kaatosateessa ja mutaisella pelikentällä esiin astui puolustus. Nyt alustan vaihtuessa Brahen kentän tekonurmeen saadaan parempi kuva Crocodiles hyökkäyksen iskukyvystä tällä kaudella.

Toisen kierroksen viimeisessä ottelussa Helsinki Roosters (0-1) kohtaa Vaasa Royalsin (1-0). Ottelu pelataan lakkiaispäivän johdosta poikkeuksellisesti sunnuntaina. Roosters kärsi avauskierroksella kotitappion Steelersille. Joukkueen kohtaloksi Steelersia vastaan koitui pallonmenetykset, joista Steelers teki 28 pistettä. Royals puolustus otti kolme pallon riistoa avausottelussa ja joukkue teki näistä 13 pistetä, joten Roostersin tulee huolehtia pallosta tarkemmin, mikäli haluaa ottaa sarjapisteet itselleen. Roosters eteni ottelussa tasaisesti heittämällä ja juoksemalla Adam Connetten toimiessa pääasiallisena etenijänä. Royals hyökkäyksen uusi pelinrakentaja Diondre Borel osoittautui varsinaiseksi väkkäräksi pallon kanssa, joten jos kenkävalinta osuu kohdalleen ja kenttä on kuiva, voidaan sunnuntaina odottaa näyttäviä juoksuja heittojen lisäksi.

Tampere Saints (0-1) on tällä viikolla lepovuorossa ja jatkaa kauttansa torstaina 6.6. Wolverinesin matkatessa Tampereelle.

Viikko 2, 30.5.-2.6.

TO 30.5. kello 18.30 Keskuskenttä, Porvoo
Butchers – Steelers

Ruudun lähetys ottelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3406468

Kuuntele TeeDee -podcastin ennakko: Savolainen rautavuori on Butchersille liian jyrkkä

PE 31.05. kello 18.30 Brahen kenttä, Helsinki
Wolverines – Crocodiles

Ruudun lähetys ottelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3406464

Kuuntele TeeDee -podcastin ennakko: Lopultakin nähdään, mitä Wolverines tekee!

SU 2.6. kello 16.30 Velodromi, Helsinki
Roosters – Royals

Ruudun lähetys ottelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3406472

Kuuntele TeeDee -podcastin ennakko: Palaako Roosters voittokantaan sunnuntaina?