Okko Outinen takaisin Roostersin puolustuksenlinjassa

Roostersin puolustuksenlinja sai kauden kynnyksellä kovan luokan vahvistuksen Okko Outisen palattua joukkueeseen. Talven uransa jatkoa pohdiskellut pelaaja oli yksi neljästä suomalaisesta pelaajasta kanadalaisen jalkapallon ammattilaisliiga CFL: testileirillä. Valitettava loukkaantuminen ennen leiriä esti täysipainoisen suorittamisen testeissä ja jatkokutsut jäivät tässä vaiheessa sivuun. Roostersin puolustuksen koordinaattori Kalle Karppisella onkin kaksijakoiset tunnelmat kalavaletta leveämmän sylivälin omaavan Outisen paluusta joukkueeseensa.

– Kovin mielellään olisimme nähneet Okon pääsevän näyttämään taitojaan Kanadan CFL-liigassa tänä kesänä. Sen näkymän kariuduttua emme toki pane lainkaan pahaksemme Okon paluuta Roostersiin. Puolustuksenlinja on jo vuosia ollut yksi puolustuksemme vahvuuksista, millä on ollut tärkeä vaikutus sekä juoksu- että heittopuolustukseemme. Vaikka tähänkin kauteen meillä oli jo kasassa kovatasoinen nippu, ei puolustuksen linjamiehiä mielestäni koskaan ole rosterissa liikaa. Okosta saamme tietysti parhaan mahdollisen kotimaisen vahvistuksen. Jo torstain Steelers-pelissä hän osoitti olevansa edelleen kovassa pelikunnossa ja pystyy esimerkillään ja johtajuudellaan nostamaan myös koko puolustuksen tasoa ympärillään.

Steelers-ottelussa Outinen kirjautti tilastoihin 6,5 taklausta joista 4,5 aloituslinjan takana.

Seuraavassa Okko Outisen ajtuksia Kanadasta ja paluusta Vaahteraliigaan:

Kerrotko vähän minkälainen tapahtuma CFL Combine oli ja miten oma osuus meni?

– CFL Combine oli oikein ammattimaisesti järjestetty kaikin puolin ja siltä osin oikeastaan vain positiivista sanottavaa. Omasta osuudesta ei ole paljoa julkaisukelpoista tekstiä tarjottavana. Pohje repesi pari viikkoa ennen tapahtumaa ja testejä ei sillä jalalla juostu. Lajiosuuteen sitten jalka täyteen teippiä, että pystyi edes jotain näyttämään. Tästä ei tosiaan tuon enempää lisättävää, videot testeistä kertoo kaiken oleellisen.

Millä miettein takaisin Roostersiin ja Vaahteraliigaan?

– Hyvillä mielin. Heti parissa treeneissä kävi ilmi, että on ollut ikävä pelaamista, vaikka fiilikset oli aika huonot Toronton reissun jälkeen. Kaiken kaikkiaan Roostersissa on hyvä nippu jätkiä, joiden kanssa on hauska pelata.

Ensimmäinen peli Vaahteraliigassa takana, miten siitä eteenpäin?

– Oli todella hauskaa pelata, joten kiitokset Kuopiolle hyvästä matsista. Tuolla pelillä ei kyllä ansaittukaan voittaa, eipä siinä paljon sen kummempaa analyysiä. Aivan liikaa missattuja vastuita, huonoja taklauksia ja pallonmenetyksiä. Suunta pelkästään ylöspäin, oli asia kuin asia, niin peilistä kannattaa yleensä tsekata ensin, jos siellä olisi jotain parannettavaa.

 

Teksti: Pekka Lylyharju
Kuvat: Jarmo Vehkomäki