Steelers repäisi kahdesti ja voitti – Crocodilesin taistelu ei riittänyt

Tuukka Lehtosen 71-jaardinen TD oli lopulta ottelun ratkaisumaali. (Kuva: Jari Turunen)

Vaahteraliigan lauantaiottelusta kehkeytyi varsin tapahtumarikas koitos. Hallitseva mestari Steelers repäisi Crocodilesia vastaan nopeasti 17 pisteen etumatkan, mutta menetti johtonsa toisella puoliajalla. Päätösneljänneksen onnistumiset kuitenkin siivittävät isännät uudelleen johtoon ja lopulta voittoon lukemin 38–24 (17–6).

Steelersin kolme ensimmäistä hyökkäysvuoroa tuottivat kolme pistesuoritusta. Ensin Markus Ojainväli potkaisi kenttäpotkumaalin, sitten Le’Anthony Reasnover ja Maurice Wright juoksivat kumpikin touchdownit ja Ojainväli osui kahdesti lisäpistepotkussa. Välissä Crocodiles eteni kahdella hyökkäysvuorolla ainoastaan kaksi jaardia.

Crocodiles lähti otteluun ilman ykköspelinrakentaja Zach Whiteheadia, ja vieraiden hyökkäystä johti vasta 16-vuotias Arttu Aalto. Toisella neljänneksellä seinäjokiset pääsivät rytmiin kiinni, hyökkäysvuorot pitenivät ja Crocodiles pitikin toisella neljänneksellä palloa yli kahdeksan ja puoli minuuttia. Kavennusosumasta vastasi keskushyökkääjä Christian Powell.

Samaan aikaan, kun Crocodilesin hyökkäys alkoi kulkemaan, menetti Steelers oman hyökkäyksen rytmin. Alun ilotulituksen jälkeen pelattiin lähes kaksi kokonaista neljännestä ennen kuin kotijoukkue pääsi tekemään pisteitä taululle. Puoliajalla oltiin lukemissa 17–6.

Kolmas neljännes oli täynnä Crocodilesin isoja onnistumisia. Powell palautti avauspotkun 87 jaardia maaliin: 17–12. Benjamin Plu koppasi Powellin heiton maalialueella ja Crocodiles siirtyi johtoon: 17–18. Illan komein maali nähtiin, kun huippuottelun pelannut Nathaniel Robitaille katkaisi Steelers-pelinrakentaja Joey Bradleyn heiton ja palautti pallon 91 jaardia aina maaliin asti. Kertaakaan Crocodiles ei onnistunut lauantaina lisäpisteyrityksissään, mutta neljä peräkkäistä touchdownia nostivat Crocodilesin tappioasemasta 17–24 johtoon.

Steelers eteni ottelussa lähes 350 jaardia enemmän kuin Crocodiles (498–156) ja ottelun viimeisen 12 minuutin ja 20 sekunnin aikana hyökkäyksen onnistumiset myös siirtyivät tulostaululle. Maalialueen läheisyydessä käytetystä erikoismuodostelmasta – jossa mm. pelinrakentaja Bradley siirtyi laitahyökkääjäksi ja tukimies Wright pelinrakentajaksi – Reasnover teki illan toisen maalinsa ja Ojainväli potkaisi pelin tasoihin.

Päätösneljänneksellä kotiyleisöä hemmoteltiin vielä kahdella komealla maalilla. Ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu keskushyökkääjä Tuukka Lehtonen hyödynsi linjan blokit ja nosti Steelersin jälleen johtoon 71-jaardisella pyrähdyksellään. Viimeinen touchdown syntyi, kun Rovaniemi Nordmenista täksi kaudeksi Steelersiin siirtynyt Hannes Harju koppasi Bradleyn heiton maalialueella. Lukemiin 38–24 ottelu myös päättyi.

Crocodiles oli sisukas – Steelers lopulta tehokas

Ykköspelinrakentajan putoaminen pelistä viime hetkillä on kova kolaus mille tahansa joukkueelle. Ajoittain kuitenkin tuntui, että lauantaina Whiteheadin puuttuminen sekoitti enemmän Steelersin peliä kuin Crocodilesin. Steelers meni helposti 17–0 –johtoon, vaikutti vapautuvan liikaakin eikä sitten pitkään aikaan saanutkaan moottoreitaan toimimaan. Rangaistuksia tuli niin epäurheilijaimaisesta käyttäytymisestä kuin väkivaltaisuudesta.

Samaan aikaan Crocodiles taisteli jokaisessa tilanteessa: vieraat olivat 17 pistettä tappiolla, sitten 7 pisteen johdossa ja hävisivät lopulta 14 pisteellä – ei ihan tyypillistä Vaahteraliigassa. Jo maanantaina Royals-ottelussa urakoinut Powell oli hyökkäyksen ruumiillistuma kantaen palloa 29 kertaa 126 jaardin edestä. Hän teki maalin sekä juoksupelistä että palautuksesta ja lisäksi heitti Wild Cat –pelinrakentajana yhden touchdownin. Nuorella pelinrakentaja Aallolla vaikutti olevan koko joukkueen tuki ja myös rohkeaa itseluottamusta astua kovaan rooliin. Crocodiles-puolustus kuuluu eittämättä liigan parhaimmistoon. Pallonriistot ottaneet Robitaillle ja Jefferson Davis sekä muu takakenttä tekee odotetusti pelejä, mutta myös nuori etuyksikkö pelasi vahvasti. Filip Zacok saalisti kauden ensimmäisen säkityksensä.

Lopulta kuitenkin palataan Steelersin tulivoimaan. Peli ei suinkaan näytä valmiilta potentiaaliinsa nähden, mutta välineitä on valtavasti. Reasnover ja Lehtonen juoksivat kumpikin yli 130 jaardia yli 10 jaardin keskiarvolla. Jefferson Alexandre on Bradleyn lempikohde mutta myös Harju, Isaak Marshall ja vastikään kokoonpanoon Lontoosta palannut Jaakko Paananen yhdessä fullback Ville Lindstenin kanssa takaavat sen, että Bradley ei linjan takaa pommittaessaan epäröi jakaa palloa useammallekin vastaanottajalle. Lauantain voitto – oikeastaan tapa, jolla voitto tuli – teki Steelersistä jälleen vahvemman.

Tutustu: Ottelun tilastot

Otsikkokuva: Jari Turunen