Sami Toivonen tekee paluun Roostersissa

Ensin paluustaan ilmoitti Ultra Bra, sitten Nylon Beat – mutta jenkkifutistalven kovin comeback-uutinen kantautuu Roostersin harjoituksista: 2010-luvun kovimpiin Vaahteraliiga-puolustajiiin lukeutuva tukimies Sami Toivonen palaa pelikentälle vuoden tauon jälkeen.

Toivonen on tullut tunnetuksi erityisesti Turku Trojansin puolustuksen johtajana, jossa hän oli saavutti Vaahteraliiga-hopeaa 2014 ja pronssia 15-16. Alun alkaen Toivosen jenkkifutisjuuret löytyvät kuitenkin Raumalta, missä hän kuului Sea City Stormin lahjakkaaseen junioriluokkaan ja jossa miehen Vaahteraliiga-ura käynnistyi vuonna 2006. Trojansiin Toivonen siirtyi vuonna 2008.

Helsinki ei ole Toivoselle vieras paikka pelata kotiotteluita, sillä mies pelasi kaudella 2012 Wolverinesissa, josta josta siirtyi seuraavaksi kaudeksi Itävaltaan ja Graz Giantsiin.

– Olen itse asunut nyt vuoden Helsingissä ja sen ajan olen ollut poissa jenkkifutiksen parista. Vaahteramaljan katsominen syksyllä paikan päällä sai kipinän syttymään ja nyt liekki roihuaa kovaa. Hienoa olla taas lajin parissa, Toivonen iloitsee Roostersin uutisessa.

– Ainoa mahdollisuus comebackille oli tehdä se ilman ylimääräistä reissaamista ja korkeimmalla sarjatasolla, joten Roosters oli helppo valinta.

Roostersin päävalmentaja Juha Hakala on tyytyväinen, sillä Toivosen myötä Roostersin tukimies osasto vahvistuu entisestään. Santtu Äyräväinen, Ilya Redin ja Joonas Raatikainen yhdessä Toivosen kanssa on varsin ansioitunut nelikko, jonka koordinaattori Kalle Karppinen saa käyttöönsä. Lisäksi Niko Kuikka soveltuu safetyn paikan lisäksi tarvittaessa tukimieheksi.

– Sami Toivonen on erittäin tervetullut lisä tukimiesosastolle, Hakala kommentoi. – Sami on erittäin kokenut ja fyysinen pelaaja, joka on myös luonnollinen johtaja. On hienoa saada hänen kaltainen pelaaja keskelle puolustusta.

Roostersin pelit käynnistyvät harjoitusottelun merkeissä jo reilun kuukauden kuluttua, kun Stockholm Mean Machines saapuu Velodromille lauantaina 24. maaliskuuta. Toisen harjoitusottelunsa Roosters pelaa huhtikuun lopulla vieraskentällä Vienna Vikingsia vastaan. Vaahteraliiga käynnistyy toukokuussa.

Katso myös:

Roosters-uutinen Toivosen sopimuksesta

Kuva:

Kari Toivonen