Saintsin uusi pelinrakentaja: Avery Neloms

Avery Neloms
Avery Neloms pelasi alkukaudesta Warsaw Dukesissa, mutta saapui Suomeen tiistaina ja pelaa ensimmäisen Vaahteraliiga-ottelunsa jo perjantaina Crocodilesia vastaan.

Pudutospelipaikasta tiukasti taisteleva Tampere Saints ei aikaillut uuden pelinrakentajan hankkimisessa. Jo perjantain TV-ottelussa Seinäjoki Crocodilesia vastaan tamperelaisten peliä johtaa yhdysvaltainen Avery Neloms, 26. Alkukaudesta Neloms pelasi Puolassa, jossa johdatti toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Warsaw Dukesin lohkokakkoseksi. Nelomsin johdolla Dukes teki lohkossaan eniten pisteitä.

– Neloms sopii hyvin Saintsin hyökkäykseen, tamperelaisten päävalmentaja  ja hyökkäyksen koordinaattori Teemu Majander kertoo. – Hänellä on sekä hyvä heitto että hyvä liike. Pystymme käyttämään hänen avullaan pelikirjaamme monipuolisesti.

Tampassa, Floridassa syntynyt Neloms (185 cm / 85 kg) pelasi Yhdysvalloissa Virginia University of Lynchburgissa, jossa tuli myös tunnetuksi ”kaksoisuhkana” eli sekä heittävänä että juoksevana pelinrakentajana. Neloms valmistui yliopistosta vuonna 2014.

Majander saa käyttöönsä pelityyliltään ja -ominaisuuksiltaan samantyyppisen pelinrakentajan kuin aiemmin Saintsin irtisanoma Dominic Bona. Saints listasi ennen kauden alkua muiden joukkueiden tapaan kolme pelaajaansa suojattujen pelaajien listalle. Bona oli yksi näistä Saintsin suojatuista pelaajista, mikä tarkoittaa sitä, että Neloms voi liittyä tamperelaisten pelaavaan kokoonpanoon viipymättä – ilman siirtokarenssia.

Aiemmin kuluvalla viikolla Saints-uutisoi myös ranskalaispuolustaja Damien Rosetten sopimuksesta.

Nelomsin ensimmäinen ottelu Vaahteraliigassa:

PE 29.07.2016 | 18:30 | Pyynikki, Tampere:

Tampere Saints – Seinäjoki Crocodiles

Nelonen Pro -kanava ja Ruutu+-palvelu näyttävät ottelun suorana lähetyksenä ennakkotunnelmineen kello 18.00 alkaen.

Katso myös:

Saints-uutinen Nelomsin sopimuksesta

Saints-uutinen Rosetten sopimuksesta

 

Vaahteraliigan heinäkuun pelaajasiirtoja

Helsinki Roosters

Roni Salonen, LB (FIN) – Euroopan parhaimpiin tukimiehiin lukeutuva Salonen tuo leveyttä kasvattajaseuraansa tukimiehistöön. Ensimmäinen ottelu: 1.8. TAFT–Roosters.

Seinäjoki Crocodiles

Matthieu Fayard, MLB (FRA) – Ranskan maajoukkueen keskimmäinen tukimies oli debyyttiottelussaan Crocodilesin kärkitaklaaja.

Robin Mouton, DE (FRA) – MM-kisojen tähdistöön vuonna 2015 valittu ranskalainen keräsi ensimäisessä ottelussaan 4,5 taklausta.

Thomas Malagodi, DT (UK) – Varsinkin juoksupuolustuksessa vahva britti, joka edusti Crocodilesia myös vuosi sitten. Kauden ensimmäinen ottelu 29.7. Saints–Crocodiles.

Anders Trojans Turku

Camille Gruel, DE/OLB (FRA) – Nopealiikkeinen ranskalainen voi pelata sekä ulompana tukimiehenä että puolustuksen linjassa

Niall Scott-Grant, DE (UK) – brittilinjamies tulee vahvistamaan Trojansin puolustuksen linjan vasenta laitaa. Ensimmäinen ottelu: 31.7. Trojans–Royals

Timm Kaminski, DT (GER) – Saksan maajoukkuemiehellä on kokemusta vuosien ajan sekä Yhdysvalloista että GFL:stä. Ensimmäinen ottelu: 31.7. Trojans–Royals

Ei enää joukkueessa:

Miro Kadmiry, QB/WR (FIN) – Maajoukkuepelinrakentaja siirtyi yhteisymmärryksessä I-divisioonan Kuopio Steelersiin

Tampere Saints

Veikka Lehtonen, RB (FIN) – maajoukkuekapteeni palasi sovitusti Örebron kauden jälkeen Tampereelle, jossa on kahdessa ottelussa juossut yhteensä lähes 250 jaardia

Damien Rosette, DB (FRA) – Lehtosen ranskalainen joukkuekaveri Örebrosta kykenee pelaamaan kaikkia takakentän pelipaikkoja. Ensimmäinen ottelu: 29.7. Saints–Crocodiles

Avert Neloms, QB (USA) – Puolasta Pirkanmaalle siirtyvä pelinrakentaja omaa heittokykynsä lisäksi mahdollisuuden edetä vahvasti myös juosten. Ensimmäinen ottelu: 29.7. Saints–Crocodiles

Ei enää joukkueessa:

Dominic Bona, QB (USA) – Saints purki Bonan sopimuksen heinäkuun puolivälin jälkeen.

Wasa Wa1ld Royals

RJ Long, WR (USA) – Vuoden 2015 Vaahteraliigan MVP palasi Puolasta takaisin Suomeen ja liittyi Royalsin kokoonpanoon loukkaantuneen Cameron Gradin tilalle

Deniel John, WR (SWE) – Royals kiinnitti joukkueeseensa neljännen ruotsalaispelaajan, kun vaasalaiset hankkivat nopean slot-laitahyökkääjän

Ei enää joukkueessa:

Cameron Grad, LB (USA) – aggressiivisen tukimiehen kausi päättyi loukkaantumiseen heinäkuun ensimmäisessä ottelussa Roostersia vastaan

Vantaan TAFT

Okko Outinen, DE (FIN) – Sovitusti Ruotsin liigan päätyttyä Vantaalle palannut maajoukkuepelaaja tuo vahvistusta TAFT:n linjaan

 

Otsikkokuva:

Harri Koivunen