Roostersille harjoitusvastustaja Venäjältä

Hallitseva Suomen mestarijoukkue Helsinki Roosters aloittaa kautensa sunnuntaina 5.4. 2020 Moskova Spartansia vastaan Tikkurilan Urheilupuistossa.

Roosters valmistautuu aikaiseen kauden aloittamiseen kansainvälisin otteluin. Heti huhtikuun alussa helsinkiläiset saavat vieraikseen Moscow Spartansin Venäjältä.  Vuonna 2010 perustettu jenkkipallojoukkue joukkue voitti kaudella 2019 Eastern European Super Leaguen. Itäisen Euroopan sarjassa pelasi viime kaudella joukkueita Venäjän ohella Valkovenäjältä ja Ukrainasta. Mainittakoon, että tällä kaudella Suomen II-divisioonaan ilmoittautunut St Petersburg Griffins pelasi Spartansin ohella Super Leaguessa.

Roosters päävalmentaja Juha Hakala kertoo joukkueen verkkosivuilla valmistautumisesta kauteen:

– Treenikausi on sujunut hyvin ja monessa asiassa ollaan pidemmällä kuin useampana vuonna aiemmin. Toki meidän joukkueessamme oli jälleen paljon vaihtuvuutta ja uusia pelaajia on tullut mukaan, mutta mukavasti on saatu palasia kasaan. Vielä on yksi leiri tulossa ennen Moskova peliä, joka pelataan 5.4. Tikkurilan Urheilupuistossa. Venäläisten joukkue vaikuttaa fyysiseltä vastustajalta, joka testaa pelivalmiuttamme kivasti ennen kauden alkua.

Harjoitusotteluun kotimaisin voimin

– Oman lisävivahteen otteluun tuo myös se, että pelaamme ottelun kotimaisella rosterilla ilman amerikkalaisvahvistuksia. Muistaakseni viimeksi Roosters on pelannut venäläisiä vastaan joskus 90-luvun loppupuolella, mutta voi olla, että olen väärässä. Muistelee päävalmentaja Hakala.

Vaahteraliiga.fi toimituksen arkistoista löytyy ainakin ensimmäinen neuvostoliittolaisen joukkueen jenkkifutispeli Suomessa.  Moscow Swans saapui vuonna 1991 Suomeen Roostersin vastustajaksi Eurobowl karsintaotteluun. Tuolloin Roosters voitti kookkaat, mutta kokemattomat naapurit 43-14. Kansainvälistä mielenkiintoa herättäneestä ottelusta mm. uutistoimisto CNN lähetti lyhyen tv-koosteen.  Seuraava venäläiskohtaaminen löytyy vuodelta 1999, jolloin Roosters matkusti Moskovaan paikallisen  Moscow Bearsin  vieraaksi EFL välieräpeliin voittaen tuolloin 18-39.

Tulevaa kautta silmällä pitäen Hakala nostaa joukkueestaan esille nousevia lupauksia:

– Mukaan on nostettu omista junioreista pelaajia ja vahvistuksia on tullut myös muualta. Omista junioreista Nuutti Eskelinen on väläytellyt osaamistaan takakentällä sekä Olli Lievonen on juossut keskushyökkääjän paikalla ajoittain erittäin pirteästi. Itse odotan todella kovasti Santtu Vehkomäen esiinmarssia tulevalla liigakaudella. Hän on kehittynyt jälleen todella paljon ja hänellä varmasti on myös erittäin paljon pelinälkää ja näyttöhaluja rikkonaisen viime kauden jäljiltä.

Päävalmentaja Hakala veikkailee jo varovasti tulevien kotimaisten vastustajien tilanteita:

– Tässä vaiheessa vuotta on todella vaikea arvioida ketkä yllättävät ja ketkä eivät, koska rosterit vielä elää. Jos pitäisi nostaa yllättäjä tässä vaiheessa, niin veikkaisin Seinäjoen yllättävän monet positiivisesti ja taas Porvoolle veikkaisin haasteita, rosterin ohentumisen takia, mutta toki asia ehtii vielä muuttumaan monen otteeseen kunnes touko/kesäkuu ja Vaahteraliigan alku koittaa.

Kenraaliharjoitus Saksassa

Roostersin haastavin liigakauteen valmistava pelillinen harjoitus ajoittuu huhtikuun lopulle. Suomen mestarijoukkue kohtaa Saksassa viime kaudella GFL:n kakkoseksi yltäneen Schwäbish Hall Unicornsin sen kotikentällä. Ottelu pelataan 25.4. paikallisella Optima Sportpark areenalla.

Lähde: Roosters