Roostersilla sunnuntaina valtava haaste: Wienissä vastassa Vikings

Kuva: Roosters

Roosters lähtee mittauttamaan tasoaan eurooppalaisella mittarilla ja kohtaa sunnuntaina Wienissä Vienna Vikingsin. Kamppailutapahtuma kulkee nimellä Charity Bowl, eikä se ole liitoksissa mihinkään seurajoukkueturnaukseen. Kyseessä on kahden Euroopan TOP6-joukkueen kaksintaistelu, jossa panoksena on arvostusta ja kunniaa.

Roostersin kauteen valmistautuminen on edennyt viime viikkoina harppauksin. Joukkue kohtasi maaliskuun alkupäivänä tukholmalaisen Mean Machinesin, joka kaatui kukkopoikain käsittelyssä lukemin 47–19.

Missä asioissa olette erityisesti kehittyneet tuon ottelun jälkeen, päävalmentaja Juha Hakala?

– Yksinkertaisesti olemme kehittyneet joukkueena. Mean Machines –peli oli meillä off season -harjoittelun puolivälin jälkeen ja vasta sen ottelun jälkeen saimme joukkueen kokonaisuudessaan yhteen, mikä tietysti tarkoittaa laadukkaampaa harjoittelua.

– Mean Machines –ottelusta saimme myös ottelunauhan siitä, miten pelasimme muita kuin itseämme vastaan ja sen kautta pääsimme korjaamaan pelissämme näkyneitä puutteita.

Talviharjoittelu on nyt lopullisesti ohi ja Hakala toivottaa kauden tervetulleeksi.

– Viime viikonloppuna meillä oli viimeinen leiri, ja tämä viikko on jo menty samanlaisessa viikkorytmissä kuin esimerkiksi Vaahteraliiga-viikolla. Valmentajien ringissä meillä oli torstain treenien jälkeen keskinäinen olkaan taputtelu, jossa kiitimme toisiamme off seasonista.

Vaikka sunnuntain pelissä ei olekaan varsinaista panosta, on Hakala enemmän kuin innoissaan tulevasta koitoksesta. Haaste on iso, into vielä suurempi.

– Vaikka tämä onkin kansainvälinen peli, joka ei kuulu mihinkään sarjaan tai turnaukseen, niin eihän tämän siistimpää tapaa ole aloittaa kautta. Mittakaavallisesti kun miettii, miten usein pääsee Wienin tasoista joukkuetta vastaan pelaamaan, niin melko harvoin. Pääsemme heti pelaamaan huippuottelun, ja matsi tulee olemaan yksi kovimmista peleistä, joita tulemme koko kauden aikana pelaamaan. Testi tulee olemaan todella kova joukkueelle.

Okko Outinen (90) haluaa sunnuntaina estää Vikingsin Garet Safronin heitot aivan kuten hän teki maaliskuussa Mean Machinesin Anders Hermodssonille. Kuva: Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Garet Saffron on vaarallinen pelinrakentaja

Heittopeli on Vikingsin vahvuus, joten Kalle Karppisen koordinoiman puolustuksen takakentän saumattomuus ja Okko Outisen johtaman linjan kyky rakentaa painetta pelinrakentaja Garet Safronille, nousevat keskiöön. Tämä tulee ensimmäinen peli ruotsalaistakamies Markus Perssonille ja käytännössä ensimmäinen myös brittikulmapuolustaja William Davisille, joka ei varsinaisesti vielä Mean Machines -ottelussa pelannut. Nuorista pelaajista Edvard Vesterinen linjassa ja Viljo Lempinen kulmapuolustajana pääsevät nyt entistä isompaan testiin.

Yhdysvaltalaisia saa ottelun kokoonpanossa pelata ainoastaan kaksi, ja Roosters on päättänyt käyttää nämä jenkkipaikat hyökkäykseen. Safety Curtis Slater ei siis ottelussa pelaa.

– Vikings tekee todella paljon isoja pelejä, Hakala kertoo. – Eli laitahyökkääjien kyky tehdä pelejä ja lisäksi pelinrakentajan omat juoksut ovat suurin uhka. Heidän pelinrakentajansa pystyy pidentämään pelien kestoa kiertämällä linjan takana, mikä antaa laitahyökkääjille enemmän mahdollisuuksia etsiä itsensä vapaaksi.

Vastaanottajista esiin nousee ehdottomasti jenkkilaitahyökkääjä Reece Horn, joka tosin saattaa jättää loukkaantumisen takia tämän ottelun väliin. Muun muassa tärkeitä kolmannen yrityksen kiinniottoja ottaa puolestaan lähes kaksimetrinen ja yli satakiloinen Bernhard Seikovits.

– Hyökkäyksen linjakin vaikuttaa todella hyvältä. Pelillisesti heidän hyökkäyksensä on todella simppeli, mutta he toteuttavat sitä hyvin. He ovat takoneet sellaiset 50–70 pinnaa joka matsissa. Heidän hyökkäyksensä on kovin osa joukkuetta.

Juoksupuolustuksessa Roostersin kovatasoinen tukimiehistö (Santtu Äyräväinen – Sami Toivonen – Joonas Raatikainen – Niko Kuikka – Akseli Vartiainen) ja linjan keskustassa muun muassa Heikki Lesonen nousevat isoon rooliin.

– Heittoon Vikings on enemmän tukeutunut, mutta juoksupeli on tasaisen vakaata, Hakala kuvaa. – Itävallan maajoukkuekeskushyökkääjä Islaam Amadu pystyy juoksemaan isojakin jaardeja. Hän on isokokoinen (180 cm/101 kg) ja he ovat käyttäneet häntä hyvin muun muassa maalialueiden läheisyydessä. Toki heidän kärkietenijänsä on pelinrakentaja Saffron, joka pystyy muuttamaan heittopelejä juoksuiksi.

 

Maaliskuussa Mean Machinesia vastaan Brandon Connette heitti neljä maalia ja juoksi itse yhden. Kuva: Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Connette on huikeassa vireessä

Maaliskuun pakkaskelissä Mean Machines -ottelussa Roosters-pelinrakentaja Brandon Connette näytti, että hänen pelinsä kestää vertailun keneen tahansa Euroopassa pelaavaan pelinrakentajaan. Vikingsin tavoin myös Connette käyttää taitavasti juoksumahdollisuudet hyväkseen. Ja nyt viime kauden Vaahteraliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Connette on saanut hio kuvioita ja ajoituksia entistä enemmän laitahyökkääjiensä kanssa. Vikkelät Alexander Wasiljeff ja Kimi Linnainmaa yhdessä Adam Connetten kanssa vastaavat nopeudesta ja vastikään Roostersiin siirtynyt Tommi Pinta puolestaan tuo fyysisyyttä ja ulottuvuutta peliin.

Laidalla Roostersin heittoja on puolustamassa muun muassa Akseli Olin, joka viime kaudella valittiin Vaahteraliigan all starsiin. Olinin tunnelmia ottelun alla kuullaan sunnuntaina.

Roostersin hyökkäyksen linja pelasi vajaavaisella miehistöllä tukholmalaisia vastaan, mutta nyt muun muassa Jere Lahti palaa kokoonpanoon, ja paljon sopii odottaa myös vuoden tauolta peliin palanneelta Iiro Luodolta.

Mean Machines –pelissä juoksupeli ei vielä ollut täysin uomissaan, joten tuleva sunnuntai on erityisen hyvä näytön paikka sekä linjalle että pallonkantajakolmikolle Henri Jussila – Alexander Kuronen – Karri Pajarinen näyttää, ettei Roosters ole pelkästään Connetten heittojen varassa.

Myös juoksupelissä Vikingsilla on laittaa vastaan helsinkiläisille tuttu pelaaja. Tukimes Dustin Illetchko on pelipaikallaan yksi Euroopan parhaimmista pelaajista. Toki Illetchko on vasta palannut loukkaantumisen jälkeen peli kentälle. Viime viikon Swarco Raiders –ottelu oli Illetchkon ensimmäinen tämän vuoden puolella.

– Nauhaa katsottaessa näyttää siltä, että heidän linja on heidän puolustuksensa kovin yksikkö. Molemmat endit ovat kovia pelaajia, Hakala kertoo.

Takakentän tähti on Euroopan parhaimpiin safetyihin lukeutuva Louis Horvath.

– Hän on napsinut kiitettävällä tavalla syötönkatkoja AFL:ssä tällä kaudella. Lisäksi hän toimii joukkueen palauttajana, joten jos hän ottaa inttereitä, niin hän voi tehdä niistä myös isoja pelejä.

Kokenut tukimies Santtu Äyräväinen on mestari järjestämään pallonriistoja. Vikingsia vastaan varastetut pallot ovat erittäin arvokkaita. Kuva: Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Ei videokuvaa paikan päältä

Vikingsin ja Roostersin välinen ottelu pelataan sunnuntaina kello 13 Suomen aikaa Sonnenseestadionilla Ritzingissä. Suomalaiskatsojien harmiksi ottelusta ei tuoteta streamia, mutta Roosters on luvannut päivittää tilanteita Facebook-sivuillaan.

Roosters matkusti Wieniin perjantain aikana.

– Pääsemme vielä vetämään lauantaina treenit täällä ja sitten on luokkahuonetta ja muuta valmistelua. Teemme niin sanotusti viimeisen silauksen, Hakala kertoo.

Vaahteraliiga käynnistyy torstaina 10. toukokuuta, jolloin Roosters saa kotikentällään vastaansa Wasa Royalsin. Ennen sitä helsinkiläiset pääsevät pelaamaan ultimaattisen kenraaliharjoituksen.

 

Kuvat:

Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen