Roosters ja Mean Machines iskevät lauantaina yhteen Tikkurilassa

Tantereet ovat vielä lumesta valkoisia, mutta lauantaina jokainen pääsee simuloimaan itsensä kesän jenkkifutiskauteen, kun Helsinki Roosters ja Stockholm Mean Machines ottavat toisistaan mittaa Tikkurilan Urheilupuistossa kello 12 alkaen.

Roostersilla on vielä aikaa hioa kuvioitaan, sillä Vaahteraliiga käynnistyy vasta helatorstaina 10. toukokuuta, jolloin Kukonpojat kohtaavat avausottelussa Wasa Royalsin. Sen sijaan tukholmalaisten kausi starttaa jo parin viikon päästä.

Ajankohdasta huolimatta Roostersin päävalmentaja Juha Hakala löytää joukkueensa pelistä paljon valmista materiaalia.

– Olemme päässeet jo melko pitkään ajamaan meidän hyökkäystä ja puolustusta sisään. Import-pelaajat ovat olleet maassa vuodenvaihteesta asti, eli hyökkäys- ja puolustusyksiköt ovat hyvällä mallilla ja ovat saaneet kivasti toistoa. Esimerkiksi (puolustuksen koordinaattori) Kalle Karppinen on saanut koko pelikirjansa ajettua sisään off seasonin aikana, ja se Kallen pelikirja on tunnetusti enemmän kuin yksi tai kaksi kutsua.

– Kutsullisesti hyökkäys- ja puolustuspelaaminen ovat siis aika pitkällä, mutta täyden vauhdin matsidownit ovat olleet aika vähissä. Pelasimme East City Giantsin kanssa scrimmagen helmikuun alussa, mutta muuta pelinomaista harjoittelua meillä ei vielä ole ollut.

Potkupelit sen sijaan saattavat lauantaina aiheuttaa Hakalalle jännityksen tunteita.

– Villikortti meidän osalta tulee olemaan tässä vaiheessa erikoisjoukkuepelaaminen. Olemme hinkanneet niitä muutamilla leireillä eli olemme päässeet sitä kyllä tekemään, mutta painotus ei ole ollut mitenkään kova. Pelaajistot niihin tiedossa ja minuutteja olemme kuitenkin aiheeseen käyttäneet, mutta toistot ovat vielä olleet vähäisiä. Siinä mielessä tämä matsi on meille todella hyvä, että pääsemme lopultakin ulos, jossa potkupelejä pääsee paremmin tekemään vaikka kylmä tosin saattaakin olla.

Henri Jussila ja Alexander Kuronen vahvistavat Roostersin hyökkäystä. Niko Nousiainen, Joonas Raatikainen ja Niko Kuikka puolustusta.

Keskushyökkääjäosasto siirtyy Jaycen Taylorin jälkeiseen aikaan

Yksi suomalaisten jenkkifutisjännäreiden suurimmista huomioista kohdistuu Roostersin uudistuneeseen kokoonpanoon. Joukkueessa on toki paljon viime vuosina tutuiksi tullutta pelaajistoa alkaen pelinrakentaja Brandon Connettesta, lista seuraamisen arvoisista uusista pelaajista on pitkä:

  • Keskushyökkääjä Henri Jussila palaa vuosien tauon jälkeen Suomen kentille, josta hän poistui aikanaan etenijäkuninkaana University of Nevada, Las Vegasiin.
  • Toinen keskushyökkääjä Alexander Kuronen ei vuosi sitten pelannut, mutta kaudella 2016 hän eteni yli kuuden jaardin keskiarvolla Vaahteraliigassa.
  • Laitahyökkääjä Kimi Linnainmaa palaa Kanadan turneelta ja ottaa varmasti oman pikakiitävän roolinsa ollen vaarallinen sekä pitkissä kuvioissa että juoksuissa lyhyiden kiinniottojensa jälkeen.
  • Tukimies Sami Toivonen on ollut yksi Vaahteraliigan parhaimmista pelaajista koko 2010-luvun. Yhden välivuoden jälkeen tämä Raumalta liikkeelle lähtenyt taklaustehdas on käynyt läpi metamorfoosin turkulaisesta helsinkiläiseksi ja pelaa nyt ensimmäisen ottelunsa Roostersin paidassa.
  • Tukimies Joonas Raatikainen pelaa Toivosen tapaan ensimmäisen ottelunsa Roostersissa. Jyväskylän Jaguaarien kasvatti on pelannut liigaa myös Seinäjoella ja Turussa, mutta nyt tämä maajoukkueessakin useassa eri roolissa pelannut urheilija debytoi Kukko-kollektiivissa.
  • Eikä väheksyä sovi myöskään valmennuksen paluumuuttajia – alkaen päävalmentaja Hakalasta. Hyökkäyksen koordinaattori Mikko Koikkalainen saa nyt vankkaa tulitukea edeltäjältään Jens Holmströmiltä ja puolustuksen puolella maajoukkuekoordinaattori Kalle Karppinen vastaa pelikutsuista.

Toki myös muutamia edelliskauden avaintekijöitä on nyt rivistä pois. All stars –puolustajat Lauri Vainio (linja) ja Akseli Olin (kulmapuolustaja) siirtyivät Keski-Eurooppaan ja viime viikolla Roosters tiedotti, ettei kolmea edellistä mestaruutta voittamassa ollut laitahyökkääjä Bernard Luster jatka joukkueessa. Jo aiemmin oli selvää, ettei Belgiaan muuttanut keskushyökkääjävirtuoosi Jaycen Taylor enää Roostersissa pelaa. Hyökkäyksen linjan Mikko Toiminen puolestaan ottelee parhaillaan Espanjassa.

Hakala ohittaa laadukkaan kotimaisen keskushyökkääjäosaston itsevarmalla nyökkäyksellä ja myhäilyllä. Kolmikko Henri Jussila – Alexander Kuronen – Karri Pajarinen on varmasti yksi parhaimmista ja tasaisimmista keskushyökkääjätroikista, joita Suomen kentillä on hetkeen nähty. Lauantain kolmikon tehosta nähdään ensimmäisiä viitteitä.

Kimi Linnainmaa teki muun muassa kaudella 2015 varsin tehokasta jälkeä. Hakalan mukaan ”Linnainmaa on nyt – jos mahdollista – entistäkin kimmoisampi.”

Laitahyökkääjistöltä Hakala odottaa alusta asti kovaa tulosta. Linnainmaan lisäksi joukkue esittelee lauantaina yleisölle myös pelinrakentaja Brandon Connetten veljen, laitahyökkääjä Adam Connetten.

– Kivasti he löytävät toisensa kentällä, Hakalan kommentoi veljesten yhteispeliä. – Adam on aika sähäkkä jätkä ja paineli muun muassa short shuttlessa testiajaksi alle neljä sekuntia. Hänellä on siis nopeaa suunnanmuutoskykyä kiitettävästi ja myös suoranopeutta löytyy. Hän pystyy pelaamaan tarvittaessa myös ulkolaitahyökkääjänä mutta on ensisijaisesti sisällä.

– Meillähän on noiden sisärissujen kanssa sikäli hyvä tilanne, että voimme laittaa sinne melko nopean Kimi Linnainmaan ja suhteellisen nopean Alexander Wasiljeffin ja sitten vielä jokseenkin nopean Adam Connetten. Voisin uskoa, että he voivat venyttää kenttää. Heittohyökkäyksessämme on tänä vuonna entistä enemmän nopeutta ja olen itse aika lailla fiiliksissä siitä, mitä nuo pojat pystyvät tekemään.

– Laitahyökkääjissä todella paljon syvyyttä, kun tuohon listaan voidaan vielä lisätä Markus Lievonen ja Miro Kadmiry sekä uusista pelaajista junioreista nousevat Kim Saarijärvi ja Veikko Holmberg sekä Jyväskylästä siirtyvä Ville Karhinen, joka osoitti testeissä nopeuttaan juoksemalla 40 jaardilla ajan 4,56. Tulemme varmasti kierrättämään paljon laitahyökkääjä.

Curtis Slater ja Roosters ovat kevään kynnyksellä tehneet odotetun jatkosopimuksen.

Slater on Roostersin kolmas jenkki

Hyökkäyksen linjan aloittavassa miehistössä on mukana viimevuotisesta kattauksesta kolme pelaajaa eli guardit Jere Lahti ja Rikhard Laine sekä vasen tackle Samuli Vehkomäki. Sen sijaan Toimisen paikalle sentteriksi ja Martin Veinbergin tilalle oikeaksi tackleksi tarjolla on nyt uusia tekijä. Hakala kutsuukin hyökkäyslinjastoaan ”uudeksi, uudeksi vanhaksi linjaksi”.

– Luonnollisesti linjamme koki melkoisen muutoksen, koska luottosentteri Mikko Toiminen siirtyi Espanjan liigan Murciaan. Tony Koskinen on ottanut sentterin paikan lokakuusta alkaen, ja sillä paikalla hän myös aloittaa lauantaina. Oikean tacklen paikalle sovitetaan Väinö Tyynilää.

Puolustuksen puolelta kannattaa huomata, että Rooters on kaikessa hiljaisuudessa tehnyt jatkosopimuksen takamies Curtis Slaterin kanssa. Tämä maailmanmestaruudenkin vuonna 2014 voittanut yhdysvaltalainen aloittaa näin ollen kolmannen kautensa Suomessa.

– Ensisijaisesti hän on meillä nyt safety, mutta tiedämme kyllä että hän pystyy pelaamaan varsin menestyksekkäästi myös kulmapuolustajana. Jos täytyy peittää joku tietty laitahyökkääjä, joka aiheuttaa meidän kornereille päänvaivaa, niin silloin voimme käyttää Curtista paikkomiehenä ja laittaa silloin safetyn paikalle niin sanotusti joku muun.

Koordinaattori Karppisella on käytössään kauttaaltaan laadukasta miehistöä, sillä muun muassa linjapuolustajat Okko Outinen, Edward Vesterinen ja tukimies Santtu Äyräväinen yhdessä Toivosen ja Raatikaisen kanssa tuovat voimaa lähelle aloituslinjaa ja vuoden 2017 Vaahteraliiga-tulokas Viljo Lempinen kohtaa tukholmalaisten laitahyökkääjiä omalla laidallaan. Nousevista kyvyistä aloitukseen kohoavat hyvän harjoituskauden jälkeen tukimies Akseli Vartiainen ja kulmapuolustaja Vilho Paavilainen.

Connette-connection kytkeytyy pelimoodiin ensimmäistä kertaa lauantaina.

Hermodsson johtaa Ilkiökoneiden hyökkäystä

Mean Machinesin peliin Roosters on pureutunut ainoastaan muutaman viimevuotisen otteluvideon perusteella, mutta muun muassa hyökkäystä johtaa varsinkin maajoukkuepelaajille tuttu mies: Anders Hermodsson. Lähes kaksimetrinen liekehtivä torni on erittäin kyvykäs juoksija. Termi,  jolla katsomossa voi siis päteä on contain eli kiertovastuista huolehtiminen. Roostersin on pystyttävä pitämään Hermodsson motissa, vaikka tosiasiassa tämä monivuotinen maajoukkuepelinrakentaja tuskin lähtee turhan takia panoksettomassa ottelussa kolaroimaan Roosters-puolustajien kanssa näin lähellä kauden alkua vaan todennäköisesti hakee ennemmin harmoniaa laitahyökkääjiensä kanssa.

– Käsitykseni mukaan sinne on tullut uusi hyökkäyksen koordinaattori Fred Armstrong eli täyttä kuvaa heidän hyökkäyksestä meillä ei ole, mutta jos katsoo heidän miehitystään, niin aika samanlaista hyökkäystä heiltä voi odottaa kuin viimekin vuonna, Hakala kertoo.

Armstrong on Ruotsin lisäksi valmentanut myös Saksassa, Tsekissä ja Tanskassa sekä kartuttanut kokemusta myös kahdessa newyorkilaisessa NFL-joukkueessa – Giantsissa ja Jetsissä – apuvalmentajana erikoisalueinaan laitahyökkääjät ja keskushyökkääjät.

– Mean Machinesilla on import-laitahyökkääjä, joka saattaa vaatia erikoisvartiointia, arvioi Hakala. – Puolustuksemme missio on siis estää Hermodssonin omat juoksut ja saada hänelle kiitettävästi painetta, ja lisäksi meidän pitää saada pidettyä Amerikan laitahyökkääjä kurissa. Odotan myös, että vastaan tulee jonkinlaista voimajuoksuhyökkäystä, jossa heillä on sisempi laitahyökkääjä ja blokkaava keskushyökkääjä mukana.

– Yleisesti pyrimme pitämään kutsupakettimme mahdollisimman yksinkertaisena, jotta pystymme sitten mahdollisimman sujuvasti sopeuttamaan.

Mikko Koikkalaisen hyökkäykselle Hakala näkee suurimman haasteen suoraan edestä – linjasta. Sen sijaan Koikkalaisen säveltämän ja Brandon Connetten orkestroiman heittosinfonian tehokkaimmat soinnut löytyvät tukholmalaisten takakenttää vastaan.

– Puolustuksen linja heillä on melkoisen kookas. Sinne on muun muassa liittynyt yksi australialainen linjamies, joka ilmeisesti ei saa pelata Super Serienissä, mutta pelaa meitä vastaan lauantaina. Ja lisäksi heillä nosetackle, joka on pelannut Emporia Statesta, mutta hän on ilmeisesti enemmän kotijenkkityyppinen pelaaja eli ei ole muuttanut Ruotsiin pelaamaan vaan asuu Tukholmassa jo valmiiksi. He ovat yli 190-senttisiä ja reilusti yli 100-kiloisia mötkäleitä. Eli heillä on siis iso, fyysinen linja, jota pitää pystyä liikuttelemaan ja antamaan heittopeleissä aikaa. Match up –mielessä uskon, että meidän heittopeli tulee olemaan heille ongelmallinen.

Mean Machinesin hyökkäyksen linjassa pelaa turkulainen Mikael Lindroos, jonka ajatuksia lauantain ottelusta käydään myöhemmin läpi omassa uutisessa.

Roostersin ja Mean Machinesin välinen kamppailu käynnistyy siis lauantaina jo kello 12. Huomioitavaa on myös poikkeuksellinen peliareena eli Tikkurilan Urheilupuisto Vantaalla.