Riittääkö Butchersin juoksu haastamaan maanantaina Roostersin?

Vaahteraliigan kolmannen peliviikon toinen ottelu pelataan maanantaina Velodromilla Helsingissä, kun Porvoo Butchers (1-0) haastaa Roostersin (1-0). Molemmat joukkueet avasivat kautensa voitolla Wasa Royalsista. Hyvän kevään pelannut Roosters lähtee kotiotteluunsa ennakkosuosikkina, mutta Butchersilla on omat iskunpaikkansa.

Terävä Roosters-heitto

Roostersin peli oli Royalsia vastaan varsin tehokasta ensimmäisellä puoliajalla, jolloin joukkue ykkösmiehistöään käytti. Kimi Linnainmaa, Alexander Wasiljeff ja Adam Connette tekivät jokainen maalit Brandon Connetten heitoista – Linnainmaa kahdesti. Lisäksi Henri Jussila iski juoksupelistä kaksi osumaa. Nyt myös iso kohde eli huhtikuun lopulla Roostersiin siirtynyt Tommi Pinta on saanut jälleen harjoitella lisää koordinaattori Mikko Koikkalaisen hyökkäystä ja Pinta onkin Butchersin lyhyemmille kulmapuolustajille haastava pysäytettävä.

Porvoolaisten yhdysvaltalaisvahvistuksilta eli Roman Runnerilta ja Mitch Dalleylta vaaditaan erinomaista ottelua, jotta Butchers saisi Kukonpoikien hyökkäystä hidastettua ja pysäytettyä. Onkin mielenkiintoista nähdä miten koordinaattori Bill Moore jenkkikaksikkonsa ryhmittää – Vaasassa viikko sitten Runner ja Dalley pelasivat ajoittain kulmapuolustajina, mutta Dalley pelasi runsaasti myös safetyn paikalla.

Roostersin juoksupeliä vastaan porvoolaisista isossa roolissa on Sebastian Karbin ja lisäksi puolustuksen linjan on pystyttävä pitämään jalansijansa hyvän vireen löytänyttä Roostersin hyökkäyslinjaa vastaan.

Brandon Connette yllättää viikoittain omilla juoksuillaan niin tehokkaasti, ettei niiden pitäisi enää yllättää. Silti oletettavaa on, että mikäli Butchersin puolustus erehtyy jättämään laidan auki, juoksee Connette myös maanantaina ainakin pari kertaa uusiin yrityksiin. Ville Kurvinen oli edellisessä ottelussa Butchersin näkyvin linjapuolustaja. Hän on tärkein pelaaja antamaan painetta heittopelissä Connettelle.

Alexander Wasiljeff on aina vaarallinen:

 

Vyöryvä Butchers-juoksu

Butchersin hyökkäyksessä katseet kohdistuvat keskushyökkääjiin Darion Hall ja Sebastian Lindell sekä Arttu Tennbergin johtamaan hyökkäyksen linjaan. Royalsia vastaan Butchers juoksi hyvällä keskiarvolla ja teki kolme touchdownia maata pitkin. Hall on Roostersin puolustuksen kohde numero yksi, mutta Butchers osaa käyttää jenkkijuoksijaansa myös tehokkaasti syöttinä. Tästä syystä paikkoja aukeaa myös Lindellille.

Butchersilla on erinomainen linjan oikea laita sentteri Tennbergin, guard Jari Monosen ja tackle Pasi Lautalan muodossa, mutta vastassa oleva Roostersin linja on luunkova kauttaaltaan. Keskellä Heikki Lesonen ja Janne Rautiainen ovat kuuluneet alkukauden suurimpien onnistujien joukkoon ja laidoilla Okko Outinen ja Toni Ahonen pelaavat ottelusta toiseen erinomaisesti. Juoksua vastaan tukimies Sami Toivonen on kenties koko Suomen niemen paras. Kokenut porvoolaislähtöinen Santtu Äyräväinen sekä lupaava Akseli Vartiainen vartioivat Outisen ja Ahosen kanssa, ettei Hall pääse karkaamaan laidoille.

Porvoolaisten heittopeli ei vielä Vaasassa vakuuttanut, ja nyt koordinaattori Pekka Piminäisellä ja pelinrakentaja Janne Lehtisellä on ollut viikko aikaa hioa ajoituksia kuntoon ja laajentaa pelisuunnitelmaa. Todennäköisesti nyt nähdään enemmän lyhyitä kuvioita ja erityisesti Mikko Seppäsen roolin soisi kasvavan. Daniel Luoma sen sijaan näytti jo avauksessa olevansa tänä vuonna entistä merkittävämpi heittokohde. Vahva juoksu tietysti antaa mahdollisuuksia rakentaa heittopeliä, mutta jälleen katseet kääntyvät hyökkäyksen linjaan, jonka luotava Lehtiselle aikaa ja rauhaa rakentaa peliä.

Roostersin takakentällä mielenkiintoinen seurattava on viikosta toiseen Curtis Slater. Jenkkisafety on pallohaukka heittoa vastaan, mutta iskee nopeasti myös juoksua vastaan. Royals-ottelussa Niko Kuikka pelasi toisena safetyna ja vahvana taklaajana Kuikka voisi istua myös tässä ottelussa Roostersin puolustuksen koordinaattori Kalle Karppisen pelisuunnitelmaan.

 

Mistä muodostuu Butchersin mahdollisuus?

Hyökkäys on paras puolustus Butchersille. Mikäli heittopeli nousee nyt uskottavaksi pelotteeksi laidoille, laajenee myös juoksun elintila. Pallonmenetyksiin ei ole varaa ja myös esimerkiksi yksikin kiinnipitorangaistus saattaa kaataa kokonaisen hyökkäysvuoron. Kolmas kliseinen, mutta aina ajankohtainen tae Butchersin mahdollisuuksille on erikoisjoukkueiden onnistuminen. Janne Lehtinen on potkinut hyviä lentopotkuja ja maajoukkuepotkaisija Joni-Petteri Malka huolehtii siitä, että Butchersilla on pistesauma myös kauempaa maalialueesta. Roosters-palauttaja Slaterin kanssa porvoolaisten on oltava tarkkana, sillä Slater voi koska tahansa räjäyttää pankin.

Roostersin hyökkäys on tehnyt jokaisessa kevään ottelussa yli 40 pistettä – Royalsia vastaan tuo raja rikkoutui jo avauspuoliajalla. Kapellimestari B. Connette on ollut kevään aikana suorastaan ilmiömäinen ja muun muassa Linnainmaa on iskenyt kaikissa otteluissaan kaksi maalia. Lisäksi koordinaattori Koikkalaisella on takataskussaan edelleen melkoinen määrä uusi vaihtoehtoja, sillä esimerkiksi Royalsia vastaan hänen ei tarvinnut käyttää kuin pelikirjansa johdanto-osaa.

Butchersin on onnistuttava 1 vs 1 –puolustamisessa laidoilla, mikä on nopeaa Roosters-hyökkääjistöä vastaan on haastava tehtävä, vaikka Butchersilla käytössään kaksi hyvää jenkkipuolustajaa onkin. Emmanuel Amudeng ei ole tällä kaudella Butchers-paidassa vielä pelannut, mutta nyt jos koskaan Amudeng olisi tervetullut lisä takakentälle. Juoksupelissä taklausvarmuus korostuu ja edelleen porvoolaisten pidettävä mielessä myös Brandon Connetten omat juoksut.

Kimi Linnainmaa

 

Vaahteraliiga, 3. peliviikko:

MA 28.05.2018 | 18:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Porvoo Butchers

Live-tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/vaahteraliiga/roosters-butchers-28-05-2018/

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa lähetys käynnistyy kello ennakkostudiolla kello 15. Linkki lähetykseen: https://www.ruutu.fi/stream/3232896

Huomaa myös:

TeeDee-podcastin ennakko: https://www.supla.fi/supla/3241890

Roostersin ennakko

 

Otsikkokuva: Jarmo Vehkomäki