Kuusi huomiota lauantain Saints–Roosters -ottelusta

Tampere Saints isännöi Helsinki Roostersia lakkiaislauantain iltapäivässä. Ennen keskinäistä kohtaamista kumpikin on pelannut kaksi ottelua. Roosters on jakaa sarjan piikkipaikan nousijajoukkue Steelersin kanssa – kärkikaksikko on kumpikin voittanut molemmat pelinsä. Saints puolestaan hävisi ensin niukasti Steelersille, mutta voitti edellisessä ottelussaan Crocodilesin puhtaasti 40–0.

Seuraavassa kuusi ennakkohuomiota lauantain pelistä.

Nolan & Connette

Monien mielestä lauantain ottelussa nähdään tämän kauden kaksi parasta pelinrakentajaa. Kyle Nolan on ollut vakuuttava Saintsin heittopelin peräsimessä ja erityisesti yhteistyö Ilari Laineen ja Micky Kyein kanssa on toiminut. Mutta Nolan heittää palloa myös muille kohteille ja muun muassa virolaiskaksikko Ralf Tambets ja Ott Sellis nousivat esiin edellisessä ottelussa.

Brandon Connette on jatkanut Kukkopaidassa siitä, mihin vuosi sitten jäi, ja myös alkukaudesta Connetten toiminta on ollut MVP-kaliiberia. Adam Connette ja Kimi Linnainmaa ovat tehneet roppakaupalla touchdowneja ja Alexander Wasiljeff sekä Tommi Pinta ovat Roostersin systeemissä hyvin roolitettuja. Wasiljeff tosin on lauantaina sivussa.

Connetten osalta on viikosta toiseen muistettava myös miehen kyky juosta itse pallon kanssa. Liikkuvuus onkin suurin erottava tekijä näiden kahden pelinrakentajan välillä.

Brandon Connette juoksemassa karkuun Tony Ballonilta vuosi sitten lakkiaislauantaina pelatussa Saints–Roosters -ottelussa. Kuva: Harri Koivunen

Roostersin hyökkäyksen linja

Helsinkiläisten trendi on ollut kevään aikana se, että jokaisessa ottelussa linjamiehistön kokoonpano on olosuhteiden myötä muuttunut ja niin se tekee myös nyt. Vasen puoli eli Samuli Vehkomäki ja Richard Laine ovat edelleen omilla paikoillaan, mutta nyt Joonas Raatikainen hyppää puolustuksesta poissaolevan Tony Koskisen tilalle sentteriksi. Väinö Tyynilä ja Jere Lahti täydentävät viisikon.

Edellisessä ottelussa Butchers onnistui aluksi rikkomaan Roostersin peliä aggressiivisella pelillään. Nähtäväksi jää, pyrkiikö myös Saints hämmentämään linjaa esimerkiksi Tony Ballonin blitzeillä. Janne Kreus keskellä ja Juha Yli-Arvela Saintsin linjan laidalla ovat maajoukkuemiehiä kumpikin ja myös Andrea Pasquali kannattaa tamperelaisten linjasta huomioida.

 

Juoksupelin rooli

Kumpikin joukkueista kyllä juoksee, jos puolustus antaa siihen paikan, mutta alkukaudesta kummankin taipumus on ollut heittää selvästi juoksua enemmän. Saintsin kokoonpanosta puuttuu edelleen maajoukkuekapteeni Veikka Lehtonen, mutta sekä Matti Airaksinen että Juzz Tiny ovat jo päässeet maalin iskemään. Roostersin juoksupeli oli yllättävänkin vähäistä Butchersia vastaan, mihin osittain varmasti vaikuttaa myös linjapelin muutokset. Tampereella yksi Roostersin monista nuorista poissaolijoista on keskushyökkääjä Karri Pajarinen, mutta Henri Jussila ja Alexander Kuronen kyllä tekevät paikan saadessaan tulosta.

Paluun pelikentille tehnyt Niko Kuikka (8) on pelannut hyvän alkukauden. Tästä tilanteesta syntyi maanantain Butchers-ottelusta syötönkatko. Kuva: Jarmo Vehkomäki

Roostersin takakenttä

Roostersin heittopuolustus on tällä kaudella joutunut vain kerran testiin. Huhtikuun lopussa Itävallassa Vienna Vikings iski 37 pistettä helsinkiläisiä vastaan – tuolloin Roostersilta toki puuttui kokoonpanosta Curtis Slater. Kahdessa Vaahteraliiga-ottelussa Royals ja Butchers eivät ole kyenneet edes testaamaan uusiutuneen Roosters-takakentän osaamista, mutta nyt nähdään miten Suomen, Iso-Britannian ja USA:n maajoukkueista kokemusta omaava takamiehistö tosiasiassa toimii.

Tommi Pinta

Saintsissa uransa aloittanut ja edelleen Tampereella asuva Pinta siirtyi Roostersiin kauden alla. Viikko viikolta Pinta on päässyt paremmin mukaan Roostersin pelisuunnitelmaan ja viikko viikolta Roosters on ottanut pelisuunnitelmaansa enemmän mukaan Pinnan vahvuuksiin räätälöityjä pelejä. Pinta ryhmittyy laidalle lyhyempiä kulmapuolustajia vastaan ja hänen taakseen koordinaattori Mikko Koikkalainen myös kutsuu screen-pelejä, sillä Pinta on linjamiehen tasoinen blokkaaja.

 

Ville-Valtteri Suojanen on yksi Saintsin tärkeimmistä pelaajista. Kuva: Harri Koivunen

Historia

Kahden edellisen kauden kohtaamisten lopputulema ei mairittele Saintsia. Roosters on voittanut kaikki neljä ottelua yhteismaalierolla 198–39. Nyt kuitenkin Saintsin tilanne on Roosters-ottelun alla parempi kuin koskaan. Erityisesti Saintsin heittopuolustus vahvistui kauden alla ja muun muassa Ville-Valtteri Suojanen ja Miko Ylikoski ovat nyt apuna Roostersin heittopeliä vastaan. Lisäksi safetyn paikalle löytyy Ronny Lehmussaari ja edellisessä ottelussa myös jenkkipuolustaja Elliott Jeffcoat pelasi safetyna. Häntä Saints nyt tarvitsisi myös kulmapuolustajan paikalla, sillä vahvistumisestaan huolimatta tamperelaisilta puuttuvat takakentältä todelliset laitahyökkääjien himmentäjät 1 vs 1 –tilanteissa.

 

Vaahteraliiga, 4. peliviikko

LA 02.06.2018 | 15:30 | Pyynikki, Tampere:

Tampere Saints – Helsinki Roosters

Live-tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/vaahteraliiga/saints-roosters-02-06-2018/

Ottelu katsottavissa suorana lähetyksenä myös Ruudusta, jossa ennakkostudio käynnistyy kello 15. Lähetyksen näet tästä: https://www.ruutu.fi/stream/3241545

Huomaa myös:

TeeDee-podcastin ennakko

Saints-ennakko

Roosters-ennakko