Kun korona muutti kaiken – OSA 2. Olaus Alinen

Nopeasti levinnyt koronaepidemia on vaikuttanut jokaisen suomalaisen arkeen. Urheileva maailma on pysähtynyt Valko-Venäjää lukuun ottamatta kokonaan ja erityisesti joukkueurheilussa yhteisöt joutuvat totuttelemaan uusiin tapoihin oman kunnon ylläpitämiseksi yksinäisissä oloissa. Vaahteraliiga.fi kertoo viisi tarinaa suomalaisten jenkkifutispelaajien tilanteista koronakriisin keskellä.

OSA 2. Olaus Alinen, hyökkäyksen linja, Pori Bears

Porilainen 16-vuotias Olaus Alinen saattaa olla se pelaaja, jolla on realistisia mahdollisuuksia yltää amerikkalaisessa jalkapallossa edemmäs, kuin kukaan muu ennen häntä Suomessa. Tämä on paljon odotettu, koska nuoren miehen isä Klaus Alinen on yksi niistä yhden käden sormilla laskettavista suomalaista pelaajista, jotka ovat tehnyt sopimuksen NFL-joukkueen kanssa. Vuonna 2005 Klaus Alinen (SAJL Hall of Fame #23) solmi sopimuksen Atlanta Falconsin kanssa, mutta ei lopulta yltänyt pelaavaan kokoonpanoon. Mutta se isästä.

Olaus Alinen on saanut syntyessään hyvät jenkkifutisgeenit.  Nuoresta iästään huolimatta tämä toisen polven jenkkifutari on päässyt osoittamaan poikkeuksellista lahjakkuuttaan aikuisten mukana treenikentillä. Kaksimetrinen järkälemäiset raamit omaava nuorimies on pelannut läpi uransa palloa itseään vanhempien joukossa. Viime kesänä hän oli mukana Pori Bearsin miesten I-divisioonajoukkueen harjoitusringissä. Olaus pelasi myös U20 sarjaa Wasa Royalsin joukkueessa.  Vierailut Vaasassa tuottivat Aliselle kaudella 2019 SM-hopeaa vanhimpien juniorien mukana.  Porilainen on lisäksi edustanut eri ikäkausimaajoukkueita konkarin lailla jo useamman vuoden ajan.

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton paljon nähnyt koulutuspäällikkö Heikki Halttunen kuvaa Olaus Alista kolmella sanalla: vetovoimainen, lahjakas ja ennen kaikkea raamikas. Termi raamikas kuvaakin erinomaisesti 16-vuotiasta linjamiestä. Satakunnan Kansa-lehdessä julkaistussa artikkelissa Olauksen kengän kooksi kerrottiin 51,5.

Olaus Alinen on saanut stipendin Conneticutin Loomis Chaffee Schooliin Yhdysvalloissa

Nuori urheilija on vasta uransa alkutaipaleella, mutta Covid-19 epidemia käynnistyi hetkellä, jolloin Alisen ura on ottamassa seuraavia harppauksia kohden suunnitelman seuraavaa etappia. Olaus sai maaliskuun alussa erinomaisia uutisia Yhdysvalloista. Hänelle on myönnetty stipendi Conneticutin osavaltion Loomis Chaffee Schooliin, joka sijaitsee Hartfordin kaupungin lähistöllä. Lähtö tavoittelemaan omaa unelmaa on  kiinni enää koronaviruksen määräämistä aikatauluista.

Tavoitteena D1-tason yliopistofutis

Olaus on päättänyt iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.  Jenkkifutis ja arvostettu akateeminen koulutus yhdistyvät connecutilaisessa opiskelijoita ja pelaajia collegeen valmistavassa oppilaitoksessa yhteen pakettiin. Näin Bears-kasvatti kertoo määrätietoisesta suunnitelmastaan:

-USA:han päädyin lähtemään, koska tavoitteenani on pelata D1 tasoista yliopisto jalkapalloa ja uskon, että Yhdysvalloissa tulen parhaiten nähdyksi ja pääsen kilpailemaan samaan ympäristöön missä paikallisetkin ovat. Alun perin tarkoituksena oli mennä NFL Academyyn Lontooseen, mutta uskon New Englandin high school sarjassa pelaamisen kehittävän ja valmistavan minua paremmin yliopistoon.

-Loomis Chaffeen kaltaiseen kouluun pääsy on myös siinä mielessä hienoa, koska se on Yhdysvaltojen akateemisesti parhaimpiin kouluihin lukeutuva. Saan huippu tasoista koulutusta ja pääsen pelaamaan jalkapalloa Yhdysvaltoihin. Kouluun on myös mukava mennä, sillä kaikista kouluista Loomis osoitti eniten haluavansa minut sinne.

Korona muutti valmistautumista syksyyn

Olauksen alkuperäinen suunnitelma oli pelata keväällä jälleen U20 sarjaa Wasa Royalsin riveissä ja samalla harjoitella kesän aikana Bearsin mukana. Tämä ei nyt onnistu täysin suunnitellusti virusepidemian takia:

– U20 kausi oli siinä mielessä sopiva, että pelejä ei ollut paljon, joten se ei kuormittaisi liikaa, koska kausi alkaisi Yhdysvalloissa syksyllä. Kovaa pystyy edelleen treenaamaan, mutta Suomessa jalkapallo ottelut jäävät pelaamatta omalta kohdalta, mikä on tietenkin harmi. Toivottavasti virus saadaan kuriin ennen kuin kausi alkaisi Yhdysvalloissa.

Miten sitten tuo harjoittelu onnistuu, kun urheilupaikat ja punttisalit ovat suljettuina?

-Harjoittelu on saatu pidettyä monipuolisena tilanteesta huolimatta. Olemme hankkineet kotipihaamme hyviä harjoitteluvälineitä. On 250 ja 100 kiloiset traktorin renkaat, kuntopalloa, tankoja ja painot, köydet, kahvakuula, koripallokori ja muuta vastaavaa. Ammattilainen on välineiden pohjalta rakentanut minulle harjoitteluohjelman ja isä, joka on vapaalla, valmentaa minua kotona. Lajinomaisia harjoitteitakin pystyy tekemään, mutta se ei tietenkään ole sama asia kuin 11v11 jalkapallo.

Urheilun ohella korona vaikuttaa arkeen

-Koronan takia vietän nyt kaikki päiväni kotona ja hoidan lukio-opintojani kotoa. Iso muutos nuoren elämään, joka on tottunut liikkumaan vapaasti ja näkemään ystäviään. Toisaalta nyt on mahdollisuus panostaa harjoitteluun vielä enemmän ja viettää aikaa perheen kanssa.

Nuoresta iästä huolimatta isolla linjamiehellä on vahva sanoma kerrottavana meille kaikille:

Toivoisin, että kaikki suomalaiset osaisivat ottaa asian vakavuudella ja pysyvät kotona, jotta virus saataisiin pistettyä kuriin ja asiat palaisivat normaaleiksi mahdollisimman nopeasti. Tästä selviämme yhdessä noudattamalla annettuja ohjeita ja ottamalla vastuutta tekemisistämme.

Miten on Olaus, pelataanko jefua vielä tulevana kesänä?

-Uskon ja toivon, että sekä Suomessa kuin Yhdysvalloissa päästään vielä nauttimaan tästä hienosta lajista. Harmittaa tietenkin se, etten päässyt pelaamaan tänä kesänä Suomessa. Kaikki on tietenkin mahdollista tämän viruksen suhteen sekin pitää muistaa. Olisi kaikkien meidän kannaltamme kurjaa, jos kaudet peruttaisiin kokonaan.

Toivotamme menestystä Olaukselle kesäharjoitteluun!  SAJL:n U20 sarja tullaan pelaamaan syksyllä, mikäli epidemiatilanne on tasaantunut ja sarjoja saadaan pyöräytettyä vauhtiin.

Lue myös:   OSA 1 Miro Kadmiry

Lopulta elämä ja urheilu kuitenkin voittavat, kunhan…