Kun korona muutti kaiken – OSA 1. Miro Kadmiry

Nopeasti levinnyt koronaepidemia on vaikuttanut jokaisen suomalaisen arkeen. Urheileva maailma on pysähtynyt Valko-Venäjää lukuun ottamatta kokonaan ja erityisesti joukkueurheilussa yhteisöt joutuvat totuttelemaan uusiin tapoihin oman kunnon ylläpitämiseksi yksinäisissä oloissa. Vaahteraliiga.fi kertoo viisi tarinaa suomalaisten jenkkifutispelaajien tilanteista koronakriisin keskellä.

OSA1:   MIRO KADMIRY, pelinrakentaja, Helsinki Roosters

Miro Kadmiryn kausi 2019 muodostui miehen uran toistaiseksi hienoimmaksi. Kokenut pelinrakentaja tarttui vuosi sitten keväällä haasteeseen, joka syntyi joukkueensa yhdysvaltalaispelinrakentajan Garret Shafronin tehtyä ns. oharit rahakkaamman sopimuksen ohjaamana. Moni ei uskonut, että 20-luvun Vaahteraliigassa mestaruus on voitettavissa kotimaisen pelinrakentajan johdolla. Miro oli toista mieltä ja yllätti kaikki nostamalla oman pelaamisensa huikealle tasolle. Kausi huipentui ylivoimaiseen Vaahteramaljan voittoon Tampereen Ratinassa. Syyskaudella Kadmiry kävi vielä johtamassa Suomen maajoukkueen kahteen EM-karsintavoittoon ja tammikuussa Suomen Urheilutoimittajain liitto valitsi Miron vuoden 2019 jenkkifutariksi.

Alla Miron Ruutu+ haastattelu elokuulta 2019

Valmistauduttu näyttämään Suomen taso Euroopalle

Miro kertoo, miten yhtäkkinen epidemia on vaikuttanut hänen lähitulevaisuutensa aikatauluihin ja treenaamiseen:

-Seuran suunnitelmana oli ottaa todella hyviä matseja alle kansainvälisillä harjoituspeleillä, jotka tietenkin peruuntui. Oma harjoitteluni meni aika lailla rutiinilla, eli lajiharjoittelut + voimaharjoittelut. Tavoitteet oli, että voidaan näyttää meidän taso Euroopassa ja haastaa Unicornia ja voittaa Suomen mestaruus! Isoin kruunu, eli Euroopan mestaruus on se suurin mitä tavoittelen vuodelta 2020. 

”En usko että nahkapallon heittely ja sormien nuoleminen gripin saamiseksi hirveesti auttaisi tässä nyt” 

– Tällä hetkellä juoksen ja kotisalilla treenaamista, nyt kun heittäminen on vähentynyt todella paljon, niin panostan heittoa kehittäviin voimaharjoitteisiin enemmän. Heittelyä on joutunut rajoittaa kyllä toden teolla tässä lähiaikoina. Covid19 alkuvaiheessa kävin heittelemässä hyvällä porukalla, mutta tässä pitää yrittää kantaa omaa kortta kekoon tässä show:saa, niin en usko että nahkapallon heittely ja sormien nuoleminen gripin saamiseksi hirveesti auttaisi tässä nyt. 

Miro asuu omakotitalossa rauhallisella asuinalueella, joten pihalla pääsee ulkoilemaan säiden salliessa mainiosti. Siviilityöt ovat koronan takia tauolla, joten mies viettää suurimman osan ajastaan kotonaan turvassa. Tulevaisuus herättää paljon kysymyksiä:

-Onhan tää todella absurdi tilanne kaiken kaikkiaan! Spekulaatioita on joka suuntaan kyllä tullut ja nythän me edelleen täällä Suomessa ollaan semmoisessa odottavassa tilassa, että mitäs seuraavaksi! Toivon kyllä todellakin että tällä kaudella pelataan. Mutta minkälaisena versiona, miten seurat selviää tästä? Miten importit tulee olemaan mukana nyt, jos pelejä nyt pelataan?

Miro Kadmiry toivoo, että Vaahteraliiga toteutetaan jossain muodossa 2020

Millaisia toivomuksia kaudesta 2020

-Vaikea esittää mitään toivomuksia tässä vaiheessa, kun on niin paljon asioita mitkä ei ole heidän käsissään sitten millään lailla! Enemmänkin tsemppipeukkuja lähetän! Hang in there!! Tää osuu varmasti todella lujaa liitolle muutenkin. Toivon että Vaahteraliiga ja EM-kisat toteutetaan jotenkin edes tänä vuonna! 

-Mutta kuitenkin aivan liian paljon asioita mihin ei Roope Noronen edes pysty vaikuttamaan, vaikka kova jätkä onkin! Pidetään peukkuja, että tästä selvitään Suomessa, pienillä kolhuilla kaiken suhteen! Sillä nyt tässä kuitenkin kyse elämistä ja terveydestä, joten fudis on aina pikkuseikka siihen verrattuna!

TSEMPPIÄ KAIKILLE!

Yt,    Miro Kadmiry

 

Lopulta elämä ja urheilu kuitenkin voittavat, kunhan…