John Bookerista Royalsin päävalmentaja

Wasa Waild Royalsia vuodesta 2013 valmentanut Seppo Evwaraye siirtyy sivuun vaasalaisjoukkueen päävalmentajan paikalta. Uudeksi päävalmentajaksi Royals on nimittänyt yhdysvaltalaisen John Alexander Bookerin. 30-vuotias Booker siirtyy Suomeen Slovakiasta, jossa hän valmentanut ja pelannut Trnava Bulldogseissa. Evwaraye jatkaa joukkueen general managerina.

– Johnin kanssa olen ollut jutuissa jo pidemmän aikaa, Evwaraye kertoo Royalsin tiedotteessa. – Yritin rekrytä häntä pelaajaksi muutama kausi sitten ja sen jälkeen olemmekin olleet yhteydessä välillä aika tiiviistikin. Mitä enemmän olen oppinut häntä tuntemaan viimeisen muutaman vuoden aikana, sitä parempi tunne minulla on ollut hänestä. Hän on intoa täynnä valmennuksen ja ylipäätään kehityksen suhteen.

Omalla peliurallaan Booker pelasi hyökkäyksen linjassa I-divisioonan yliopistossa San Jose Statessa ja oli mukana myös San Francisco 49ersin NFL-joukkueessa harjoituskaudella vuonna 2008. Myöhemmin Booker on voittanut kaksi Arena Football -mestaruutta. Ennen Suomeen tuloa uusi Royals-valmentaja on asunut USA:n ja Slovakian lisäksi myös Turkissa ja Brasiliassa.

Bookerin näkee valmennuksen pelaajien jatkuvana kehittämisenä:

– Haluan pelaajien yrittävän kykyjensä maksimointia, omaamalla vakaan perustan ja pelaamalla sillä innolla ja intensiteetillä, mikä edustaa Royalsin jenkkifutista, Booker kertoo. – Uskon, että voitot ja menestys tulee sen myötä, kun pyrkii olemaan ja tulemaan niin hyväksi kuin on mahdollista.

– Joukkueet, jotka kamppailevat ja hyödyntävät jokaisen mahdollisuuden tulla paremmaksi, pelaavat Vaahteramaljassa, Booker jatkaa. – Prosessin tulee kehittää pelaajia ja pelaajien tulee uskoa, että prosessi vie meidät minne ikinä haluammekin mennä. Olen erittäin innostunut Wasa Royalsin päävalmentajuudesta ja odotan innolla, että pääsen työskentelemään pelaajien kanssa, jotta voimme tarjota Vaasalla joukkueen, jota he rakastavat seurata ja kannattaa

Entistä enemmän osaamista linjoihin

SAJL Hall of Fameen syyskuussa valitulla Evwarayella itsellään on samankaltainen pelaajapolku kuin Bookerilla – samalla pelipaikalla. Evwaraye pelasi ensin Nebraskan yliopistossa ja myöhemmin NFL-joukkue Minnesota Vikingsissä. Linjaosaamiseen panostaminen on kuitenkin hänen mukaansa harkittua.

– Uskon, että John tuo innon ja positiivisuuden lisäksi erittäin hyvää, ellei parasta linjavalmennusta joukkueeseemme. Tämä oli minulle henkilökohtaisesti tärkeää, Evwaraye kertoo.

– Johnin päävastuualue on valmistaa joukkue kokonaisuudessaan kautta varten, sitten kun hän saapuu. Minä teen tuttuun tapaan ns. esityöt pelaajien fysiikan osalta keväällä. John hoitaa harjoitusten sisällön ja niiden toteutuksen siitä eteenpäin, kun hän saapuu Suomeen, mikä tulee tapahtumaan huhtikuun alussa.

Evwarayen mukaan Royalsin kauden 2017 pelaajarunko on rakentumassa.

– Hyvänä ongelmana todettakoon, että yhteydenottoja on ollut paljon. Stacey Thomasin kanssa sopimushan oli 2-vuotinen, niin ja hänen nimensä voi varmaan tässä vahvistaa. Chris Youngin osalta odotetaan mitä hänelle aukeaa USA:sta, toive toki on, että saadaan hänet takaisin.

Royals nousi kaudeksi 2016 Vaahteraliigaan ja eteni pudotuspeleihin sijoittuen lopulta neljänneksi.

johnbooker

Katso myös:

Royalsin tiedote Bookerin sopimuksesta

 

Otsikkokuva:

Sami Ranta

Kuva:

John Booker