Dan Grass on Royalsin uusi päävalmentaja

Kaudella 2017 Vaahteraliigassa toiseksi sijoittuneen Wasa Royalsin uusi päävalmentaja on  41-vuotias yhdysvaltalainen Dan Grass. Lisäksi vaasalaiset tuovat puolustuksen koordinaattoriksi niinikään yhdysvaltalaisen Arthur Andersonin.

Grass on Royalsin historian kolmas päävalmentaja ja samalla kolmas päävalmentaja ”Kuninkaan miesten” kolmivuotisella Vaahteraliiga-taipaleella. Joukkueen nykyinen manageri Seppo Evwaraye valmensi joukkuetta vuosien ajan, nosti liigaan ja ensimmäisellä liigakaudella neljänneksi. Vuosi sitten John Booker luotsasi Royalsin toiseksi, mutta Booker jatkaa nyt uraansa Turkissa. Puolustuksen koordinaattoreita Royals on tuonut USA:sta aiemminkin, sillä I-divisioonassa kaudella 2015 puolustusta koordinoi Garren Holley ja Vaahteraliigassa kaudella 2016 William Miller.

Uusi päävalmentaja tulee olemaan vahvasti vastuussa Royalsin tulevan kauden hyökkäyksestä. Vielä Grass ei osaa sanoa käyttöön otettavasta strategiasta, mutta ainakaan odotustaso ei jää epäselväksi.

– Pidän oikeastaan kaiken tyylisistä hyökkäyksistä – olen toki puolueellinen joitain hyökkäystapoja kohtaan. Mitä tulee Royalsiin, niin meidän täytyy vielä odottaa ja nähdä, minkälaiset pelaajat meillä tulee olemaan ja päättää sitten, minkälaista hyökkäystä tulemme käyttämään. Tiedän kuitenkin, että tulemme joka tapauksessa olemaan menestyksekkäitä.

Vuosi sitten Royals oli varsin heittopainotteinen joukkue, mutta nyt rivissä on joukkueen historian ensimmäinen jenkkikeskushyökkääjä, fyysiseksi kuvattu Jacquise Lockett, ja lisäksi manageri Evwaraye kertoi aiemmin, että hyökkäyksestä on tulossa aiempaa ”aggressiivisempi”. Pelinrakentaja Isaac Fisher puolestaan saa heittokohteekseen muun muassa ruotsalaisen vikkeläjalan Denny Johnin.

Päävalmentaja Grass siirtyy Vaasaan yhdysvaltalaisen puoliammattilaisjoukkue Western Kentucky Thorouhbredsin päävalmentajan paikalta – siis samasta joukkueessa, jossa pelasi viime kaudella myös Royalsin uusi keskushyökkääjä Lockett. Valmennuskokemusta Grassilla on myös high school -tasolta sekä Arena-liigasta, josta hänelle on syntynyt Suomeenkin liittyvä kytkös.

Lajin parista tunnistan Suomesta Micah Brownin, joka pelasi Helsinki Roostersissa – juttelemme silloin tällöin Facebookissa. Tunnen myös Bernard Lusterin, joka on pelannut Roostersissa. Minulla oli ilo valmentaa häntä hetken Yhdysvaltojen Arena-liigassa.

Brown pelasi Roostersin pelinrakentajana vuosina 2015–2016 voittaen kaksi mestaruutta. Luster puolestaan on voittanut mestaruuden helsinkiläisten riveissä kolmen edellisen kauden päätteeksi.

 

Coach Anderson uskoo työntekoon ja kuriin

Puolustuksen koordinaattorina toimivan Arthur Andersonin, 48, uralle mahtuu menestystä Euroopasta jo aiemmilta vuosilta. Hän on toiminut muun muassa NFL Europa -joukkue Frankfurt Galaxyn valmennusryhmässä ja Saksassa Anderson on valmentanut lisäksi Hamburg Blue Devilsissä ja Düsseldorf Panthersissa. Kotimaassaan hän on valmentanut sekä nuorten joukkueissa että puoliammattilaisjoukkeissa. Linkki uuteen päävalmentajaan syntyi kehitysliigan leireillä, jota Anderson oli pitämässä.

Pelifilosofialtaan Andersonin ajatukset muistuttavat suuresti sitä puolustusta, jota Royalsilta on totuttu viime vuosina näkemään.

– Lähellä sydäntäni on aggressiivinen, kova ja painetta antava pelaaminen. Aktiivisia pelaajia, jotka lentävät pallolle.

Royalsin tiedotteen mukaan Anderson tunnetaan erityisesti kurinpitäjänä ja opettajana, jonka motto on: ”Kukaan ei tee meitä kovemmin töitä.”

 

Kokenut kulmapuolustaja Kurtis Ovesen on yksi Royalsin puolustuksen avainhahmoista tulevalla kaudella.

Evwaraye tyytyväinen valmennuskuvioon

Royalsin manageri Seppo Evwaraye omaa laajat kontaktit yhdysvaltalaiseen valmennusverkostoon ja sitä taustaa vasten hän on käynyt keskusteluja uusien valmentajiensa kanssa. Pelkästään menestysodotuksia ei uuteen kaksikkoon ole asetettu, vaan Royalsissa uskotaan Grassin ja Andersonin tuovan seuralle myös kulttuurillista vahvistamista.

– Coach Grass on kypsä valmentaja, jonka kanssa minulla synkkasi aika nopeasti, Evwaraye kertoo. – Ajattelemme lajista paljolti samalla tavalla. Kerroin, mihin suuntaan haluan Royalsia viedä sekä organisaationa että pelillisesti. Puhuimme paljolti samaa kieltä myös siitä, mitä tuli pelillisen identiteetin löytämiseen sekä systemaattisen hyökkäyksen rakentamiseen. Uskon että saamme hänestä paljon irti.

– Meille oli tärkeää, että saamme valmentajat, jotka ovat ennen olleet Euroopassa valmentamassa ja ymmärtävät miten asiat toimivat täällä ehkä toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Coach Arthur tulee auttamaan meitä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa. Viime kauden päätteeksi kävi selväksi, että tarvitsemme kaksi päätoimista valmentajaa. Uskon, että saimme nyt monipuolisen sekä tehokkaan kaksikon näistä herroista.

 

Katso myös:

Royals-uutinen uusien valmentajien sopimuksista