Crusaders voitti tuhannen jaardin taistelun

United Newland Crusaders otti komean yllätysvoiton hallitsevasta Suomen mestarista. Kuopio Steelers kaatui Hangossa pelatussa ottelussa lukemin 58-50 (28-7).

Sarjanousija Crusaders näytti närhen näreet kaikille ennustajille, jotka povasivat sarjassa puhtaalla pelillä edelliset seitsemän ottelua pelanneelle Steelersille leppoisaa iltapäivään perinteisessä kylpyläkaupungissa. Crusaders repäisi heti pelin alkuun tanakan etumatkan, josta joukkue ei päästänyt irti missään vaiheessa.

Ottelussa pallo sai kyytiä kuluvan kauden ennätyslukemiin. Joukkueet etenivät Hangon Ruukki Arenalla yhteensä 1056 jaardia ja tekivät 108 pistettä. Vastaavaa ilotulitusta näkee harvoin tämän päivän Vaahteraliigassa.

Crusaders pelasi ottelun alussa ilman paineita ja lähes hurmiossa. Ensimmäisen neljänneksen kaikki kolme hyökkäysvuoroa päättyivät Steelersin maalialueella ja vastaavasti Crusaders puolustus onnistui pysäyttämään kaikki sarjan tehokkaimman hyökkäyksen draivit nollille. Parhaimmillaan Crusaders johti ottelua jo 28-0.

Robert Johnson heitti 548 jaardia

Muutaman epävarman pelin tällä kaudella pelannut Robert Johnson oli sunnuntaina elementissään. Crusaders pelinrakentaja heitti palloa 548 jaardia, joilla yhteensä viisi touhdownia. Johnsonin edellinen henkilökohtainen ennätys Steelersiä vastaan oli vuodelta 2017, jolloin Rojo heitti Spagettimaljassa 477 jaardia Väinölänniemellä Wolverinesin pelinrakentajana.  Sunnuntain heitettyjen jaardien määrä jää jälkeen Vaahteraliigan kaikkien aikoen ottelukohtaisesta jaardiennätyksestä, joka on vuodelta 2009. Tuolloin Robert Johnson heitti Jaguaareja vastaan palloa Roosters-paidassa peräti 644 jaardia.

Hangossa Rojon suosikkikohteena oli hänen pikkuveljensä Cedric Johnson, joka kymmenellä kiinniotollaan keräsi 275 jaardia ja kolme touchdownia.  Ennen peliä Steelersin kivenkova puolustus oli päästänyt seitsemässä pelaamassaan ottelussa ainoastaan yhden (1) juoksu-TD:n. Sunnuntaina Hangossa Crusadersin Kameron Harris onnistui puhkaisemaan aukon kuopiolaisten puolustukseen kolme kertaa. Kaikkiaan Harrisille kirjattiin pelissä viisi touchdownia miehen otettua myös kaksi heittomaalia.

Kuten jaardit ja maaliluvut kertovat, sunnuntai ei ollut Hangossa suurta puolustusten juhlaa. Crusaders-puolustuksessa Aleksi Riiheläinen keräsi suurimman taklausmäärän (7 kpl) ja unkarilaisen Zolta Golitan nappaama syötönkatko ensimmäisellä neljänneksellä ansaitsee huomion eräänlaisena pelin suunnanäyttäjäsuorituksena.

Pelin jälkeisessä Ruutu-haastatelussa yksi pelin sankareista, Cedric Johnson kertoi olevansa ylpeä pelaajien suorituksesta

Steelers oli alussa täydellinen vastaantulija

Kuopio Steelers lähti tavoittelemaan Hangosta voittoa, jolla joukkue olisi voinut saavuttaa historiansa ensimmäisen tappiottoman runkosarjarekordin Vaahteraliigassa.  Päävalmentaja Pekka Utriainen kertoi ennen peliä tavoittelevansa siistiä ja hyvää peliä ja uskoi antavansa peliaikaa myös niille pelaajille, jotka ”normaali oloissa” eivät sitä saisi.  Tältä osin pelisuunnitelma ei mennyt suunnitelmien mukaisesti ja Steelers joutui taistelemaan jaardeista ja pisteistä ottelun loppusekunneille saakka.

Kuopiolaisten pelinrakentaja Joey Bradley heitti pelissä palloa tasan yhtä monta kertaa (43) kuin virkaveljensä Johnson, mutta jäi sinällään hienoilla tuloksillaan veteraanipelinrakentajan taakse. Steelers eteni heitoilla 376 jaardia ja teki kolme heitto touchdownia.

Crusadersin puolustussuunnitelmana oli pysäyttää liigan tehokkain keskushyökkääjä LeAnthony Reasnover ja pakottaa Steelers heittämään.  Reasnover oli kerännyt aiemmissa peleissä liigan kärkijaardimäärän 1166, jotka syntyneet 167 jaardin ottelukohtaisella keskiarvolla. Sunnuntaina kotijoukkueen puolustus onnistui pitämään yhdysvaltalaiskeskushyökkääjän ainoastaan 86 jaardissa, eikä kolme TD:a juossut Reasnover yltänyt aiempien pelien kaltaiseen ilotulitukseen.

Harvemmin Vaahteraliigassa 50 pistettä tehnyt joukkue häviää pelin, mutta sunnuntaina sellainen saatiin kirjattua tilastoihin. Mistään ennätyksestä ei kuitenkaan ole kyse. Esimerkiksi kaudella 2019 Steelers oli voittavana osapuolena pelissä, jossa Crocodiles teki 55 pistettä, mutta Steelers peräti 85.

Ennen sunnuntaita voittamattomana edennyt Steelers ei lähtenyt peliin Havaiji-jefu mentaliteetilla, mutta jotain joukkueen normaalista terästä pelin merkityksettömyys sekä pitkä matka söivät pois.  Kuopiolaisten pettymystä kuvaa erinomaisesti se, että joukkueesta ei saatu pelaajaa TV-lähetyksen loppuhaastatteluun kertomaan pelistä ja tunnelmista. Katsotaan sen kunniaksi koko pelin maalikavalkadi:

Steelers on nyt pelannut runkosarjansa valmiiksi ja saa alkaa rauhassa valmistautumaan 3.9. pelattavaan välieräpeliinsä Seinäjoki Crocodilesia vastaan.  Crusaders on yllättäen voittoputkessa ja pelaa seuraavan pelinsä jo perjantaina Porvoo Butchersia vastaan. Lauantaina oman pelinsä hienolla esityksellä voittanut Buthers saa olla varuillaan lohjalaisten saapuessa Porvooseen.

Tutustu: Ottelun tilastot

Kuva: Jarmo Vehkomäki