CFL-prospekti Max Zimmermann korvaa Paanasen Steelersissa

Vaahteraliigan kärkijoukkue Kuopio Steelers korvaa Lontooseen NFL-academyyn siirtyvän Jaakko Paanasen saksalaisella Max Zimmermanilla. Zimmerman kuului edellisellä CFL-kaudella Saskatchewan Roughridersin harjoituskokoonpanoon.

Kuluvalla kaudella Steelersin ykköslaitureihin kuulunut Jaakko Paananen on saanut kutsun Lontoossa sijaitsevaan NFL Academyyn, jossa yhdistyvät ammattimainen amerikkalaisen jalkapallon harjoittelu sekä opiskelu. Koulun tavoitteena on tarjota nuorille paitsi erinomainen opiskeluympäristö ja tutkintokoulutus myös mahdollisuus harjoitella ammattimaisesti tähtäimenä Yhdysvaltain suuret yliopistot (NCAA).

Jaakko itse kertoo Steelers-tiedotteessa mahdollisuuden opiskeluun avautuneen yllättäen:

-En oikeastaan itse edes miettinyt koko koulua, mutta NFL Academyn laitahyökkääjävalmentaja otti minuun yhteyttä ja tarjosi paikka akatemiasta.

Jaakko Paananen on ollut Kuopio Steelersin kolmanneksi tehokkain laitahyökkääjä kuluvalla kaudella.  Lauantain Wolverines pelissä hän onnistui maalinteossa kahdesti ja on kaikkiaan edennyt kymmenellä kiinniotollaan kolmessa pelissä yhteensä 127 jaardia.

Päävalmentaja Pekka Utriainen kertoo, että Jaakon lähtö herättää kaksijakoisia tunteita, joista suurimpana kuitenkin ylpeys ja ilo nuoren miehen puolesta.

-Jo pitkään on meille, jotka olemme vuosia Jaakon kanssa töitä tehneet, ollut selvää että poika lähtee urallaan eteenpäin viimeistään lukion jälkeen. Olemme kaikki valtavan ylpeitä ja toivomme Jaakolle onnea ja menestystä. Meillä on ihan kohtalainen määrä näitä nuoria lupauksia kasvamasssa ja varmasti heistä muitakin nähdään isommilla areenoilla tulevaisuudessa. Nautitaan nuorten otteista niin kauan kuin he ovat täällä Steelers-paidassa.

Uusi pelaaja tilalle ilman karenssia

Steelersin aloituskokoonpanossa pelaava Paananen on merkattu ns. suojatuksi pelaajaksi, joka tarkoittaa että hänen tilalleen on mahdollista esim. loukkaantumisen tai muun kauden keskeytyksen takia tuoda uusi pelaaja ilman karenssipelejä. Paanasen korvaa Steelersin hyökkäyksessä saksalainen Max Zimmermann, joka liittyy joukkueeseen tällä viikolla ja pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina Seinäjoella Crocodilesia vastaan.

Zimmermann on siviliammatiltaan opettaja, mutta hän laittoi haaveensa jenkkifutisammattilaisuudesta etusijalle Kanadan ammattilaissarja CFL:n  tesimahdollisuuksien avautuessa hänen eteensä vuonna 2019. Ennen CFL-haaveen toteuttamista Zimmermann pelasi kaudella 2018 Saksassa GFL:n Potsdam Royalseissa.  Pelaamissaan 11 pelissä hän eteni 33 kiinniotollaan 644 jaardia ja onnistui maalinteossa yhteensä kymmenen kertaa.

Päävalmentaja Pekka Utriainen uskoo, että Max onnistuu asettumaan joukkueeseen nopeasti.

-Jaakon lähtö jättää ison loven laitahyökkääjärivistöömme, jossa rivit olivat jo ennestään ohuet. Petteri Vilpposen ja Kaapo Peurakummun valitettavat loukkaantumiset sekä Aku Uotilan epävarma tilanne ovat asioita, joille emme voi mitään. Täytyykin esittää iso kiitos paikallisille yhteistyökumppaneille, joiden kanssa yhteistyössä saimme Maxin siirron onnistumaan pikavauhtia. Aikaa ei ole juurikaan hukattavaksi, mutta uskon että Max:n tasoinen kova laituri löytää yhteisen sävelen QB Seth Petersin kanssa nopeasti

Max Zimmermann on vanha tuttu Steelersin linjan Lane Acheampongille, joka pelasi niinikään Potsdamissa 2018.

Kuvat: CFL, Jari Turunen