Viikon 1 ennakko: Vaahteraliigan 40. runkosarja käynnistyy torstaina

Historiallinen kausi käynnistyy viime vuoden finalistien kohtaamisella

Vaahteraliigan runkosarja käynnistyy tulevana torstaina hallitsevan Suomen mestarin isännöidessä viime vuoden hopeamitalisti Kuopio Steelersiä. Roosters on aloittanut kauden kukistamalla kotonaan Ruotsin mestari Tukholma Mean Machinen ja vieraissa Tanskan mestarin Kööpenhamina Towersin, kun taas Steelers kävi vierailemassa Islannissa kukistaen paikallisen Einherjarin selvänumeroisesti. Steelers jatkaa viime vuotiseen malliin pelinrakentaja Seth Petersin johdolla vauhdikasta hyökkäystä, kun taas Roosters lähtee kauteen sarjan ainoan aloittavan suomalaispelinrakentaja Miro Kadmiryn johdolla.

Kierroksen toisessa ottelussa perjantaina Vaasassa Royals saa vastaansa Porvoo Butchersin. Joukkueet sijoittuivat viime vuonna sijoilla 3. ja 4., joten tämäkin ottelu antaa hyvää kuvaa miten voimasuhteet tänä vuonna asettuvat. Vaasa päätyi vaihtamaan pelinrakentajaa vielä viikkoa ennen kautta, mutta uuden pelinrakentajan odotetaan saapuvan ajoissa otteluun. Mikään turha mies ei olekaan kyseessä, sillä Diondre Borel oli Utah Staten pelinrakentajana ennen kuin siirtyi laitahyökkääjäksi ja oli NFL:ssä Green Bay Packersissä ja Tennesee Titansissa. Porvoolla oli omat haasteensa ja joukkueen keskushyökkääjäksi vaihtui muutama viikko sitten Tanskassa pelannut Dayton Winn. Winn oli Steelers pelinrakentaja Petersin joukkuetoveri Hendrix Collegessa ennen kuin tuli Eurooppaan ja Tanskaan pelaamaan.

Lauantaina Tampere Saints matkaa Seinäjoelle Crocodilesin vieraaksi. Joukkueet tarjoilivat viime kauden lopussa tiukan jatkoajalle venyneen ottelun, jossa Crocodiles oli lopulta pisteen parempi. Crocodiles on rakentanut viime vuoden päälle tuoden takaisin pelinrakentaja Jonathan Bakerin ja keskushyökkääjä Chris Powellin. Tampere taas esittelee ottelussa uuden pelinrakentajan Suomen kentille, kun Tuskani Figaro johtaa joukkueen hyökkäystä. Molemmat joukkueet jäivät viime vuonna pudotuspelien ulkopuolelle, joten nälkää on talviharjoittelussa riittänyt molemmissa joukkueissa. Lauantai näyttää kumpi ottaa kauden avausvoittonsa.

Viime vuonna 1-divisioonan voittanut Helsinki Wolverines avaa kautensa vasta ensi viikolla.

Kuuntele TeeDee-podcastin ennakko: Viime vuoden finaalin uusinta aloittaa kauden

VAAHTERALIIGAN AVAUSKIERROS
Viikko 1, 23-25.5.

TO 23.05. kello 18.30 Brahen kenttä, Helsinki
Roosters – Steelers

Ruudun lähetys ottelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3406466

PE 24.05. kello 18.30 Kaarlen kenttä, Vaasa
Royals – Butchers

Ruudun lähetys ottelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3406470

LA 25.05. kello 14.00 Keskuskenttä, Seinäjoki
Crocodiles – Saints

Ruudun lähetys ottelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3406474