Vesterinen Vaahteraliigasta Virginiaan

Helsinki Roostersin kasvatti Edward Vesterinen on hyväksynyt yhdysvaltalaisen West Virginia yliopiston stipenditarjouksen. Yliopisto kuuluu ns. Big 12 Conferenssiin, jossa pelataan huipputason jenkkifutista.

Syksyllä 20 vuotta täyttävä Vesterinen kuuluu suomalaisen jenkkifutiksen huippulahjakkuuksiin. Helsinki Roostersin päävalmentaja Juha Hakalan mukaan Edward osoittautui jo juniori-ikäisenä poikkeukselliseksi urheilijaksi, joka nostettiin mukaan edustusjoukkueen miehistöön nuorella iällä.  Pääasiallisesti puolustuksen linjassa pelaava Vesterinen on voittanut Roostersin mukana jo kolme Vaahteramaljaa. Kolmelta kaudelta miehen tilastoihin on ehtinyt karttua 57.5 taklausta ja 10 pelinrakentajan säkitystä.

Vuoden 2019 nuorten EM-kisoissa nuori linjamies voitti lähes kaikki puolustuspelaajien taklauksia koskevat tilastokategoriat (Taklaukset, TFL, säkitykset) vaikka Suomi ei onnistunut pelaamaan kisojen mitaleista. Edward pitää menestymistään EM-kisoissa uransa tähänastisena huippusaavutuksenaan.

Suuri suomalainen kiinnostaa

Vesterinen herätti suurta kiinnostusta yhdysvaltalaisissa yliopistoissa, mutta lopulta stipendien tarjouskilpailun loppusuoralle ylsi kaksi oppilaitosta, West Virginia ja Coastal Carolina. Näin mies itse kertoo valinnastaan:

-Kävin kahden yliopiston kanssa neuvotteluja, Coastal Carolinan ja West Virginian. Puhuin kyllä monen muunkin koulun kanssa, mutta en yhtä paljon kuin näiden kahden. West Virginia oli melko selvä valinta. Coastal Carolinassa voisin saada helpommin peliaikaa, mutta lähden tavoittelemaan huippua West Virginiaan.

West Virginia  on kovatasoinen jenkkifutisjoukkue, jonka pelaavaan miehistöön pääseminen olisi jo sellaisenaan eräänlainen huippusuoritus.  Viime kaudesta virginialaiset suoriutuivat 5-7 rekordilla, mutta Mountaineersia pidetään vuodesta toiseen potentiaalisena bowl-joukkueena. Vesterisen ensivaiheen tavoitteet ovat maanläheisiä, mutta taivaanrannassa hänelläkin siintää se suuri haave:

-Yliopistouralla ensimmäinen tavoite on aloittavaksi pääseminen. Se on erittäin kovaa kilpailua joukkuetovereiden kesken.  NFL on tietenkin myös haaveena. Parasta olisi tehdä työkseen sitä mitä rakastaa.

Edward Vesterinen ei tule pelaamaan kaudella 2020 Roostersin paidassa Vaahteraliigaa. Asia on ollut hyvissä ajoin päävalmentaja Hakalan tiedossa, eikä joukkueen pelisuunnitelmaa ole rakennettu Edwardin fyysisen pelin varaan. Kaudella 2019 Vesterinen urakoi joukkueensa linjoissa kahteen suuntaan tehden vahvaa blokkaustyötä myös pelinrakentaja Miro Kadmiryn tukena. Alla Ruutu+ haastattelu kaudelta 2019. Tallenteessa Vesterinen kertoo mitä sai aikaan, kun pääsi keskittymään ainoastaan mielipaikalleen eli puolustuslinjaan ottelussa Tampere Saintsia vastaan.

Yhdysvaltain yliopistourheilun päättävä elin NCAA Division I Council kertoi kesäkuun puolessa välissä käynnistävänsä jenkkifutissarjat lähes normaalisti syksyn aikana. Joukkueiden harjoitusleirit voivat käynnistyä elokuun 7. päivänä. Korona-epidemian kehittyminen USA:sssa saattaa vielä muuttaa suunnitelmia, mutta Vesterisen osalta valmistautuminen uran uuteen vaiheeseen on nyt käynnistynyt. Hän kertoo saaneensa harjoitella lähes normaalisti läpi vaikean kevätkauden ja on täysin valmis tuleviin haasteisiin. Mies lähettää terveisensä Vaahteraliigakauteen valmistautuville pelikavereilleen:

-Terveiset Vaahteraliigassa pelaaville ja kiitos kuluneiden vuosien peleistä ja vastuksesta.

Vaahteraliiga käynnistyy Suomessa 30. heinäkuuta ja huipentuu 12. syyskuuta Lahden Stadionilla pelattavaan Vaahteramalja XLI-otteluun.