Vaahteraliigaviikko huipentuu kärkiotteluun Velodromilla

Vaahteraliigan isojen pelien viikko huipentuu sarjan kärkiotteluun Helsingin Velodromilla. Sarjapisteistä ja playoff-pelien kotiedusta taistelevat sarjan kärkeen hiipinyt Helsinki Roosters ja Seinäjoki Crocodiles.

Kolmen ottelun voittoputkessa surffaava Roosters lähtee lauantain kotipeliinsä hienoisena ennakkosuosikkina. Helsinkiläiset voittivat joukkueiden aiemman kohtaamisen Seinäjoella lukemin 19-27 ja ottavat voitolla lauantaina ison harppauksen kohden välieräpelien kotietua.

Seinäjoki Crocodiles lähtee otteluun bye-viikkonsa levänneenä. Viime kesän finalisti on voittanut kaksi edellistä otteluaan ja viimeisin tappio kirjattiin tilastoihin heinäkuun alussa Roostersin vieraillessa Wirokit Stadionilla.

Kotijoukkueella vahva rosteri kasassa

Helsinki Roosters on pelannut läpi kauden varsi vaihtelevilla kokoonpanoilla. Ratkaisuvaiheiden lähestyessä kokoonpanoon on saatu mukaan lisää kokemusta ja voimaa erityisesti puolustusmiehistöön. Helsinkiläiset voivat kauden päätöspeleissä marssittaa kentälle poikkeuksellisen vahvan puolustuslinjan, jossa maajoukkueen nimimiehiä vilisee runsaasti.  Maajoukkuenelikosta Ville Valasti, Christer Berg, Jari-Antti Jääskeläinen ja Okko Outinen ainoastaan Outinen on merkitty poissaolijaksi tärkeästä pelistä.  Roosters-puolustus on alkukauden pitävin sallittuaan vastustajille keskimäärin ainoastaan 11,1 pistettä per peli.

Vahvan puolustuksen vastapainona punapaitaiset laittavat hyökkäysvuoroillaan kentälle liigan tulivoimaisimman pallollisen kokoonpanon. Roosters on tehnyt peleissään keskimäärin eniten pisteitä (37,4) ja pystyy liikuttamaan palloa tasapainoisesti heitoin ja juoksuin. Ambro Urjansson on koko liigan tarkkakätisin pelinrakentaja toimitettuaan palloa laitureilleen komealla 63 prosentin tarkkuudella. Lauantaina Urjansson ja Roostersin hyökkäyslinja saavat olla varuillaan, kun vastaan asettuu sarjan säkkiahnein puolustus.

Valokeila seuraa Christian Powellia

Vaikka lauantaina Velodromilla pelataan tärkeistä sarjapisteistä, seuraa yleisön valokeila tiiviisti Crocodilesin keskushyökkääjä Christian Powellia. Seitsemättä kautta liigassa Crocoja edustava Powell on vain kahden TD:n päässä liigalegenda Stephen Stokesin huimasta 117 TD:n  liigaennätyksestä. Suuri ennustaja ei tarvitse olla, jos veikkaa, että ennätys laitetaan uusiksi Velodromilla. Ja jos ei vielä lauantaina, niin viimeistään viikon kuluttua perjantaina, kun Crocot saapuvat toistamiseen Käpylään Wolverinesin vieraaksi.

Lauantain otteluun Crocodiles lähtee ilman hyökkäyslinjan jenkkivahvistustaan Morgan Moorea, jonka poistumisesta voi lukea enemmän Crocojen kausiennakosta. Toinen mielenkiintoinen nimi poissaolijoiden listalla on ruotsalainen tukimies Mattias Eriksson, joka on sääntömääräisessä yhden ottelun karenssissa siirryttyään Crocoihin kuun vaihteessa Ruotsin Carlstad Crusadersista.  Crocodilesin epävarmojen listalle on kirjattu myös puolustuslinjan Filip Zacok.

Vaahteraliigan 11. kierroksen kärkiottelu Roosters – Crocodiles potkaistaan vauhtiin lauantaina helsingin Velodromilla klo 16:30.  Muistathan, että lippuja pelin ainoastaan Lippu.fi palvelusta.

Tutustu myös näihin