Steelers – Wolverines 02.07.2022

Kuopio Steelers punnersi voiton helteisellä kotikentällään lauantaina. Helsinki Wolverines lähti peliin vahvalla asenteella, mutta sortui lopulta pitkälti omiin virheisiin. Voitto Steelersille lukemin 13-12 (7-6). Sebastien Sagne ja Ander Roulette tekivät näyttävät paluut liigakentille.

Vaahteraliigan kärkiottelu Steelersin ja Wolverinesin välillä tarjosi hyvää jenkkifutista helteisissä olosuhteissa Väinölänniemellä. Kesän kuumimpaan päivään ajoittunut peli oli jälleen kerran kahden vahvan puolustuksen taistelua, mutta tällä kertaa myös hyökkäyksillä oli hetkensä. Wolverinesilla oli paikkansa ottelun voittoon, mutta kaksi dramaattista pallon menetystä ja blokattu lisäpiste käänsivät pelin kotijoukkueelle.

Wolverines marssitti kentälle vahvistuneen hyökkäyksensä ja ero joukkueiden edelliseen kohtaamiseen näkyi suurimmillaan vierasjoukkueen hyökkäyslinjan pelaamisessa. Parhaalla linjamiehityksellään Kuopioon saapunut Wolverines-linja antoi pelinrakentaja Jabari Harrisille aikaa pelien tekemiseen ja piti Steelersin ilkeän Ikeem Allenin pääosin kurissa. Toukokuisessa Velodromin pelissä helsinkiläiset kartuttivat etenemistilastoaan ainoastaan 26 jaardilla. Väinölänniemellä jaardeja kertyi melkein kymmenkertaisesti – 234 yhteensä.

Harris pelasi kelpo pelin edeten taas juosten joukkueensa parhaat jaardit (61 y). Hän onnistui kymmenessä heitossa 17 yrityksestään kirjaten yhden heitetyn ja toisen itse juostun TD:n tilastohinsa.  Harrisilla on kuitenkin edelleen haasteita saada palloa liikkeelle nopeasti ja erityisesti päästä pallosta eroon tilanteissa, joissa vapaata laituria ei ole tarjolla. Vänärillä nähtiin muutama aivan turha jaardien menetys Harrisin pitäessä härkäpäisesti palloa hallussaan takakentällä.

Laitahyökkääjistä Sebastien Sagne teki hienon comebackin Vaahteraliigaan. Neljä koppia, 62 jaardia ja pelin avaus-TD. Parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia. Myös Martin Emos väläytti kertaalleen komealla 49 jaardin kiinniotollaan. Ottelun surullisen hahmon ritari oli RJ Long, joka yritti venyttää kahden jaardin viivalla kiinni saamaansa peliä maaliin saakka, mutta kolmen puolustajan puserruksessa menetti pallon Steelersin Colby Campbelille.

Wolverines-puolutus pelasi jälleen tasaisen hyvän pelin. Vastustajan Reasnover pidettiin alle sadassa  jaardissa ja varsinkin ottelun avauspuoliskolla valkopaitaiset dominoivat linjapeliä. Ahmapuolustuksen ainoa lipasahdus tapahtui jenkkitakamies Colby Burtonille, joka kompuroi vastustajan heittopelin aikana ja Steelersin Hannes Harju pääsi karkaamaan ottelun ratkaisevan TD:n tekoon maalialueelle. Eniten taklauksia Ahmoista keräsivät Curtis Slater, Joseph Kordus ja Aleksi Olavuo.

Ndongo ratkaisi lopun syötönkatkollaan

Steelers onnistui keräämään Wolverinesia vastaan saman määrän touchdowneja (2 kpl) ja melkein saman määrän jaardeja (253) kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa. Pienten marginaalien peli ratkesi numerojen valossa lopulta blokattuun lisäpisteeseen, josta kreditit annettiin koko Steelersin potkupuolustuksen miehistölle.   Kuopiolaiset olivat ahtaalla pelin avausjaksolla erityisesti Wolverinesin heittopelien kanssa. Toisella jaksolla Steelers-puolustus onnistui murtamaan paremmin vastustajan blokit eikä Wolvojen Harris päässyt heittämään yhtä rauhassa, kuin pelin alussa.

Pelinrakentaja Joey Bradley pelasi jälleen hänelle tyypillisen kliinisen pelin, josta puutuivat varsinaiset huippuhetket, mutta myös virheet.  Heittojen osumatarkkuus oli jälleen kerran komea 9/12.  Tuloksella yhdysvaltalainen vankistaa johtoasemaansa Vaahteraliigan tarkimman pelinrakentajan kisassa.  Lauantaina ottelun ratkaisuun tarvittiin vain yksi onnistunut pitkä heitto, jonka Hannes Harju kirmasi maaliin 58 jaardia keräten. Steelers hyökkäyksessä vastuuta annettiin taas hieman enemmän myös Noah Choatelle, jonka nopeus lupaa hyvää ensi viikolla pelattaviin U19 EM-peleihin, joihin nuori mies matkaa.

Le’Anthony Reasnover oli jälleen mies paikallaan, vaikka ei päässyt murtautumaan tuttuihin pitkiin irtiottoihin. Lauantaina Reasnoverin pisin siivu oli 9 jaardin mittainen. Vaahteraliigan touchdown-tilaston kuningas onnistui kuitenkin tekemään kauden 15. maalinsa ja pitää kilpailijansa kaukana takana kauden ollessa hänen osalta puolessa välissä.

Steelers puolustuksessa Ikeem Allen oli jälleen kerran tuplablokkien kohteena eikä päässyt dominoimaan peliä vastaavalla tavalla kuin Velodromilla.  Tuore ranskalaisvahvistus Ander Roulette teki komean comebackin Vaahteraliigaan keräten 2,5 säkitysmerkintää tilastoihinsa.

Steelersin illan kruunasi kuitenkin jälleen kerran tuttu mies. Ottelun Vakuuttavimmaksi Pelaajaksi valittu Tino Ndongo ratkaisi pelin kotijoukkueelle nappaamalla Jabari Harrisin harkitsemattoman heiton haltuunsa ottelun viimeisillä hetkillä ja katkaisi onnistumisellaan vastustajan voiton toiveet lopullisesti.

Steelers saa kuudennen voittonsa jälkeen vapaan viikonlopun ja pääsee luomaan rauhassa strategiaansa edessä olevaa Eagles-peliä varten. Wolverines jatkaa kovien vastustajien kohtaamisia viikon kuluttua Seinäjoella, jossa vastaa asettuu niin ikään kolmen voiton joukkue Crocodiles.

Tutustu: Ottelun tilastot

Vaahteraliigan kaksi kärkijoukkuetta kohtaavat toisensa lauantaina Kuopion Väinölänniemellä. Steelersin ja Wolverinesin pelissä rakennetaan jo asemia syksyn pudotuspeleihin.

Lauantaina iltapäivästä kannattaa matkata takuuvarmasti aurinkoiselle Vänärille, tai varata ämpärillinen poppareita ja asettua mukavaan asentoon Ruudun ääreen.  Kuopio Steelersin ja Helsinki Wolverinesin pelissä on kyse jo Vaahteraliigan runkosarjan voitosta, vaikka liigan puolivälin paalua ei ole vielä ohitettu.

Kuopio Steelers on voittanut kaikki aiemmat viisi peliään ja kohtaa jo toiseen kertaan ykköshaastajakseen nousseet sinipaitaiset helsinkiläiset. Ennen toista Wolverines-peliään, Steeler on vienyt pisteet liigarankingin kaikilta kärkijoukkueilta.  Wolverines on hävinnyt alkukauden peleistään vain yhden kärsiessään niukan 0-15 tappion Steelersille kotikentällään toukokuun lopulla.

Puolustusten taistelu vol 2

Joukkueiden toisestakin kohtaamisesta odotetaan tiukkojen puolustusten taistelua.  Haastajan asemasta peliin lähtevä Wolverines marssittaa kentälle jälleen ykköskokoonpanossaan pelaavan frontin – Ville Valasti, Jonis Heikkinen, Benjamin Egbudiwe ja Aleksi Olavuo.  Joukkueen puolustus on sarjan tilastoissa kakkospaikalla edellään vain sunnuntainen vastustajansa Steelers. Päästettyjen pisteiden keskiarvossa Wolverines on kuopiolaisten edellä sallittuaan vastustajilleen ainoastaan 10,2 pistettä keskimäärin peliä kohden. Steelersillä vastaava luku on 14,6.

Hyökkäyksensä osalta Ahmat lähtevät peliin valmiimpana, kuin toukokuun kohtaamisessa. Hyökkäyslinjaan on saatu mukaan yhdysvaltalainen Noah Ramirez ja liigadebyyttinsä tekevä belgialainen Paul Minzeni.  Velodromilla hyökkäyslinja ei pitänyt, eikä pelinrakentaja Jabari Harrisille saatu blokattua riittävästi aikaa heittopeleille. Joukkue jäi ilman pistesuorituksia. Nyt odotukset ovat suuret, varsinkin kun helsinkiläisten tasokkaaseen laituriryhmään on saatu vahvistuksena Sebastien Sagne, jota pidetään yhtenä maan parhaista pallon kiinniottajista.

Ottelussa liigadebyyttinsä tulee rosterin mukaan tekemään myös tukimies Noam Calvache, joka on peliin kirjattu avaavaksi long-snapperiksi.

Kuuma keli kotijoukkueen etu

Steelers lähtee otteluun viiden ottelun voittoputken tuoman itseluottamuksen siivittämänä.  Kotijoukkueen eduksi voidaan laskea myös poikkeuksellisen kuuma keli, joka saattaa uuvuttaa viiden tunnin bussimatkan päästä saapuvaa vastustajaa merkittävästi. Lauantaista odotetaan kesän toistaiseksi kuuminta päivää.

Kotijoukkue kertoi torstaina värvänneensä puolustuslinjaansa ranskalaisen Ander Rouletten. Taitoa, voimaa ja kokoa löytyy myös Steelers-linjasta siinä määrin, että vastustaja ei pärjää pelkästään tuplablokkaamalla yhdysvaltalaista Ikeem Allenia pois pahanteosta. Joukkueiden edelliseen kohtaamiseen verrattuna myös Steelers takakenttä on vahvistunut. Yhdysvaltain kiertueeltaan palannut Peter Lundström luutii puolustuksen lukkona pitkiä pelejä pois vastustajilta yhdessä muiden tasokkaiden takapuolustajien rinnalla.

Wolverines-puolustus piti liigan tehokkaimman keskushyökkääjän, Kuopion Le’Anthony Reasnoverin alle sadassa jaardissa ja ilman juoksu-touchdowneja Velodromilla. Päävalmentaja Pekka Utriaisen pelikirjasta löytynee lauantaina uusia sivuja, joilla yhdysvaltalaiselle saadaan enemmän tilaa etenemisilleen kotikentällään.  Kannattaa myös huomata, että vaikka Steelersiä pidetään ensisijaisesti juoksevana joukkueena, löytyy pelinrakentaja Joey Bradley pelinrakentajatilastojen ykköspaikalta, kun mittarina on heittojen onnistumisprosentti (60,2 %).

Vaahteraliigan kärkiottelu Steelers – Wolverines pelataan lauantaina Kuopion Väinölänniemellä klo 16:30 alkaen.  Joukkueiden Vänäri-peleillä on ollut viime vuosina huono karma erityisesti Wolverinesille. Kahden edellisen kauden aikana turpiin on tullut ja kummallakin paluumatkan bussissa on laitettu joukkueen valmennusta uuteen uskoon. Onko nyt helsinkiläisten aika päästä eroon Vänärin kirouksestaan?

Näillä pääset vauhtiin