Steelers – Crusaders 18.06.2022

Kuopio Steelers otti ylivoimaisen voiton United Newland Crusadersista. Lopulta varsin kapealla rosterilla Väinölänniemelle saapunut Crusaders taisteli, mutta taipui märällä kentällä kauden suurinumeroisimpaan tappioon 82-12 (49-6).
United Newland Crusaders saapui Väinölänniemelle 22 pelaajan rosterilla. Ottelun alkuasetelmat olivat valmiiksi vahvasti kuopiolaisten puolella, mutta pelipäivän kokoonpanot siirsivät asetelmaa Steelersin suuntaan entistä enemmän. Märkä nurmikenttä antoi peliin oman mausteensa, joka vaikutti molempien joukkueiden suorituksiin.
Ottelu lähti liikkeelle Steelersin pitkällä hyökkäysvuorolla, jonka päätteeksi Le’Anthony Reasnover siirsi kotijoukkueen johtoon juoksupelillään. Lyhyen Crusadersin hyökkäysvuoron jälkeen myös seuraava Reasnoverin kosketus palloon päätyi touchdowniin yhdysvaltalaisen kuljetettua pelinrakentaja Joey Bradleyn heiton maaliin 41 jaardin suorituksella.
Jälleen kerran Reasnover oli pitelemätön vastustajalleen ja pelin päätteeksi Reasnover palkittiin ottelun Vakuuttavimpana Pelaajana jo toista kertaa kauden aikana. Kotijoukkueen valmennus luovuttikin päävastuun juoksupeleistä joukkueen kotimaisille keskushyökkääjille Tuukka Lehtoselle ja Casper Backerille. Lehtonen keräsi keskushyökkääjistä eniten jaardeja (147) ja viimeisteli kaksi touhchdownia. Kuopiolaisten isoista sisemmistä laitahyökkääjistä Jani Lindqvist sai kauden ensimmäisen koppinsa ja onnistui saman tien maalin teossa.
Steelers-puolustus sai peliin tuoreen vahvistuksen Peter Lundströmin palattua yhdysvalloista näyttöjä antamasta. Lundström ei mahtunut vielä avaukseen, mutta onnistui kentälle päästyään mainiosti keräten kolme taklausta (2+2). Eniten taklauksia kirjattiin Roni Laineelle, joka neljän taklauksensa lisäksi nappasi kertaalleen vastustajan heiton katkona kiinni ja toimitti pallon maaliin saakka. Toinen syötönkatkosta maalin tehnyt oli hyvän pelin pelannut Iiro Pekkarinen. Myös Tino Ndongo onnistui nappaamaan intterin, mutta hänen maalisuorituksensa kirjattiin yhdestä puntin palautuksesta ja kertaalleen kolmen jaardin juoksupelistä.
Ottelun jälkeen Steelers-pelinrakentaja Bradley kertoi lauantain kaltaisten epätasaisten pelien olevan vaikeita molemmille pelin osapuolille.
Cedric Johnson onnistui jälleen TD:n teossa
Crusadersin osalta peli oli varsin murheellinen. Ylivoimaista vastustajaa ei kuitenkaan pelätty ja kapea miehistö taisteli pelissä loppuun asti selvästä uupumisestaan huolimatta. Miles Corpening oli yksi Crusadersin taistelun ilmentymistä miehen pysäyttäessä vastustajan etenemisen peräti 11 kertaa iltapäivän aikana. Nolan Corpenin keräsi joukkueelleen eniten edettyjä jaardeja ja onnistui kertaalleen kantamaan poimimansa rähmäyksen maaliin saakka kuuden pisteen arvoisesti.
Pelinrakentaja Shay Netterillä ei ollut niitä helpoimpia päiviään Kuopiossa. Yhdysvaltalainen säkitettiin peräti 7 kertaa ja vastustaja katkaisi hänen heittonsa kolmasti. Kaksi Netterin seitsemästä onnistuneesta heitosta päätyi Cedric Johnsonin haltuun ja jälleen kerran liukasliikkeinen laituri onnistui TD:n teossa. Johnsonin maali oli miehen 68 Vaahteraliigassa. Lukema on sama, johon Wolverinesin RJ Long nousi torstain maalillaan. Miehet jakavat liigan kaikkien aikojen maalitilaston kolmannen sijan nyt kahdestaan.
Pelin päättyessä Crusadersin jaarditilaston lukema oli negatiivinen. Steelers onnistuo työntämään Lohjalaisia taaksepäin yhteensä 20 jaardia pakkasen puolelle.
Molemmat joukkueet jäävät nyt juhannustauolle. UNC palaa kentille seuraavana jo 30.6. jolloin lohjalaiset saapuvat Velodromille Roostersin vieraaksi. Steelers saa keskittyä seuraavaan peliinsä muutaman päivän pitempään. Seuraava peli on sarja-asetelman kannalta tärkeä sarjakakkosen Wolverinesin saapuessa Vänärille lauantaina 2.7.
Tutustu: Ottelun tilastot
Vaahteraliigaa puhtaalla pelillä johtava Kuopio Steelers saa lauantaina vieraakseen vielä ilman voittoja taistelevan United Newland Crusadersin. Lohjalaiset ovat viimeisin kokoonpano, joka on onnistunut voittamaan Steelersin liigapelissä.
Kuopio Steelers on edennyt Vaahteraliigassa vakuuttavasti voittaen kaikki vastustajansa alkukauden sarjassa. Voittojen arvoa nostaa se, että ne on otettu sarjarankingin parhaista joukkueista (Wolverines, Crocodiles, Roosters, Butchers). Lohjalaisen Crusadersin alkukausi on ollut kivikkoinen. Kokoonpanohaasteiden ääressä tuskaillut joukkue on jaksanut venyä otteluiden alkupuolella kohtuullisesti, mutta kahteen suuntaan urakoivat pelaajat ovat väsähtäneet pelien edetessä ja vastustajat ovat menneet menojaan. Lauantain ottelussa on vain yksi ennakkosuosikki, Steelers.
Voitosta voittoon edennyt Steelers on profiloitunut alkukauden peleissä juoksevaksi joukkueiksi. Juoksu-uhka on silloin parhaimmillaan, kun hyökkäysvalikoimaan kuuluu myös vaarallinen heittopeli. Kuopiolaisten peli- ja pelaajavalikoimasta löytyvät molemmat. Keskushyökkääjä Le’Anthony Reasnover on sarjan juoksijatilaston kärkinimi (154,5 yds/g) ja pelinrakentaja Joel Bradley on laittanut palloa lentoon sarjan parhaalla onnistumisprosentilla (62,0 %). Lauantaina Steelersin tähtiä vastaan asettuu sarjan kolmanneksi tehokkain heittopuolustus ja toiseksi heikoin juoksupuolustus. Odotettavissa lienee juoksupainotteista peliä Vänärille.
Steelers-puolustukseen palaa yhden ottelun pelikiellostaan vapautunut Ikeem Allen, joka tulee olemaan lohjalaispuolustukselle vaikeasti pidäteltävä.
Crusadersilla kauden levein rosteri
United Newland Crusaders marssittaa Väinölänniemen kentälle toistaiseksi leveimmän rosterinsa. Mukaan on saatu jälleen uusia liigadebyytin tekeviä pelimiehiä. Keskimmäisen tukimiehen paikalle värvätty espanjalainen Sandro Moreira on siirtynyt Crusaders-paitaan Osos Rivaksesta. Tuorein pelikokemus kokeneella 32-vuotiaalla pelimiehellä on meksikolaisesta Gallos Negros-joukkueesta.
Crusadersin joukkue on täynnä taitavia pelaajia, joilla ratkaisupotentiaalia pelissä kuin pelissä. Joukkueen haasteena on edelleen rosterin kapeus, joka pakottaa taitavat yksilöt väsyttämään itsensä kahden suunnan pelaamisellaan. Joukkue on saanut koota rivejään yli yhden vapaan viikonlopun ja Kuopiossa saatamme nähdä enemmän tai vähemmän uudistunut Crusaders, joka lähtee taisteluun levänneenä ja hitusen leveämmällä kokoonpanolla.
Wolverinesin RJ Long siirtyi torstaina tekemällään TD:llä yksin Vaahteraliigan maalintekijätaulukon kolmannelle sijalle (68 kpl). Crusadersin Cedric Johnsonilla (67 kpl) on mahdollisuus tasoittaa tilanne tai jopa siirtyä taas Longin edelle onnistuessaan hyvin Kuopiossa.
Viime kaudella joukkueiden kohdatessa Crusaders toteutti jymy-yllätyksen voittamalla Steelersin Hangossa pelatussa maalikarkelossa lukemin 58–50 (28 – 7). Lauantain pelin alkuasetelmien perusteella yllätys olisi tällä kertaa eri tasolla. Epätasaiseksi ennustettu vaahteraliigakamppailu potkaistaan käyntiin Kuopion Väinölänniemellä lauantaina klo 16.30.