Steelers – Crocodiles 10.09.2022

Kuopio Steelers otti kolmannen mestaruutensa kukistamalla Seinäjoki Crocodilesin lauantain Vaahteramalja XLIII-ottelussa. Kahden kovan puolustuksen taisteluksi muodostunut loppuottelu ratkesi vain pari minuuttia ennen  loppua Crocodilesin kick-off joukkueen nukahdukseen.  Voitto kuopiolaisille lukemin 21-14 (14-6).

Vaahteramalja XLIII ei noudattanut käsikirjoitusta, jota finaalijoukkueiden aiemmat kauden kohtaamiset olisivat ennustaneet. Seinäjoki Crocodiles taisteli petoeläimen lailla, eikä runkosarjan ylivoimaisesti voittaneita kuopiolaisia päästetty helpolla.  Vähämaalinen peli ratkesi muutoin varsin vähälle vastuulle yllättäen jääneen Le’Anthony Reasnoverin huikeaan yksilösuoritukseen. Reasnover palautti Crocodilesin tasoittavan TD:n jälkeisen aloituspotkun pohjaan ja käynnisti runsaslukuisen ja äänekkään kuopiolaisyleisön juhlan.

Crocodiles aloitti ottelun vahvasti. Steelesin ensimmäinen hyökkäysvuoro kuitattiin kolme-ja-ulos periaatteella ja joukkueen oma avausdraivi tuotti heti pisteitä taululle. Ottelussa kaksi onnistunutta kenttäpotkumaalia viimeistellyt Eetu Mäki-Maunus vei vierasjoukkueen ensimmäisellä neljäneksellä  0-3 johtoon.

Steelers kuittasi nopeasti tilanteen pelinrakentaja Joey Bradleyn heittäessä välittömästi maalin jälkeisen hyökkäysvuoronsa avauspelissä pallon Hannes Harjulle. Harju irtautui varjostajistaan ja karautti 40 jaardin päästä maalialueelle pallon kanssa. Kun Markus Ojainvälin lisäpistepotku osui haarukkaan, komeili tulostaululla kotijoukkueen 7-3 johto.

Ottelun toisella neljänneksellä Steelers onnistui toistamiseen maalinteossa Jani Lindqvistin napatessa Bradleyn heiton kiinni maaliviivan tuntumassa. Lindqvist siirsi pallon maalialueella ja ja joukkueensa 13-3 johtoon.

Toisen puoliajan loput pistesuoritukset kirjattiin potkaisijoille. Ojainväli onnistui toistamiseen lisäpisteessä ja Mäki-Maunus kenttäpotkumaalissaan. Puoliajalle siirryttiin Steelersin johtaessa 14-6.

Väre Areenan tulostaulun hoitajalle annettiin seuraavan kerran töitä vasta ottelun viimeisellä neljänneksellä.  Crocodiles onnistui pelin ensimmäisessä touchdonissaan Christian Powelin murtautuessa pelin ainoaan pitkään siivuunsa. 37 jaardin touchdownilla Crocot nousivat kahden pisteen päähän lukemiin 14-12.  Pelinrakemtaja Zachary Whitehead onnistui toimittamaan lisäpistepelissä pallon Kasper Harjulle, jonka kopilla tilanteeksi 14-14 kun peliaikaa oli jäljellä 1.42.  Vaikutti siltä, että Vaahteramaljassa oltiin etenemässä loppuottelun historian toiselle jatkoajalle.

Le’Anthony Reasnover päätti toisin. Yhdysvaltalainen, joka oli kantanut palloa koko ottelun aikana ainoastaan 10 kertaa vain 29 jaardin etenemisellä, otti korkeana potkaistun aloituspotkun syliinsä ja pujotteli huikealla yksilösuorituksella läpi kentän ja Crocodiles-potkujoukkueen aina maalialueelle saakka. Markus Ojainväli sinetöi potkullaan ottelun päätöslukemiksi 21-14.

Vaahteramalja XLIII oli huikea jännitysnäytelmä, jossa paljon odotettu kahden keskushyökkääjän kaksintaistelu ei toteutunut odotetusti. Crocdilesin Christian Powell oli kentän jaardikuningas kantaen palloa 34 juoksullaan 181 jaardin matkan. Vaahteraliigan koko kauden arvokkaimpana pelaajana palkittu Reasnover keräsi pelissä ainoastaan 29 jaardia, mutta ratkaisi lopulta voiton Steelersille erikoistilannemaalillaan. Reasnover valittiin ottelun Vakuuttavimmaksi pelaajaksi.

Keskushyökkääjille kaavaillun pääosan kentällä nappasivat joukkueiden puolustukset. Vaahteramalja XLIII:n MVP:ksi valittu Steelers-tukimies Colby Campbell onnistui pysäyttämään Crocodiles-hyökkääjän 13,5 kertaa. Steelers-puolustajat onnistuivat taklaamaan vastustajan aloituslinjan takana peräti 14 kertaa. Crocodiles-puolustuksessa eniten tilastomerkintöjä kirjattii Juhani Koivumäelle.

Ottelun jälkeen Steelers-päävalmentaja Pekka Utriainen myönsi, että raskaan kauden jälkeen voiton hetkellä on tyhjä olo.

Kuopio Steelers lähtee lauantain Vaahteramalja XLIII-otteluun ennakkosuosikkina. Joukkue pelasi puhtaan runkosarjan ja tavoittelee lauantaina kolmatta perättäistä mestaruuttaan. Seinäjoki Crocodiles on voittanut mestaruuden vain kerran ja saapuu nälkäisenä haastamaan kotikaupungin täyden katsomon edessä pelaavaa Steelersiä.

Kuopio Steelers pelasi komean runkosarjan, josta jälkipolville jää todisteena lähes kaikkien Vaahteraliigan tilastosarakkeiden ykköspaikka kaudelta 2022. Joukkue kohtasi alkukaudesta muutamia vastoinkäymisiä ja kolhuja, mutta paikkotoimet osoittautuivat toimiviksi ja nopeasti loukkaantuneiden tilalle hankitut korvaavat vahvistukset erinomaisiksi pelaajiksi.

Utriainen: ”Paras peli pelataan nyt”

Viidenteen perättäiseen Vaahteramaljaan valmistautuva Steelers-päävalmentaja Pekka Utriainen odottaa lauantaina kauden parasta suoritusta:

-Kausi on ollut hyvä, kaikki on mennyt aika lailla suunnitelmien mukaan. Peliesitykset on ailahdelleet jonkin verran, mutta perustekeminen on kyllä ollut viikosta toiseen riittävän hyvää. Ajatuksena on että se paras peli pelataan nyt.

Crocodiles on Steelersille tuttu vastustaja. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kolmasti ja tällä kaudella keskinäisiä pelejä on takana jo kaksi.  Savolaiset ovat hävinneet Crocodille edellisen kerran elokuussa 2020.  Odottaako Steelers lauantaina vastustajaltaan jotain aiemmista esityksistä poikkeavaa? Näin kysymykseen vastaa Utriainen:

-Se on varmaa, että ainahan tulee jotain uutta, tärkeintä on pelin aikana osata reagoida niihin, mutta toki tässä vaiheessa kautta kaikki joukkueet ovat jo mitä ovat – pienillä höysteillä.

Lauantaina Steelers pääsee pelaamaan mestaruudesta kotiyleisön edessä.  Loppuottelu on kova juttu koko Kuopiolle, mutta Utriainen odottaa paikalle myös Crocofaneja Pohjanmaalta.

-Kotiyleisö saa varmaankin Pohjanmaalta mukavasti vastusta, arvelen että tulee huikea jefu-ilta. Meidän puolustuksemme tietysti hyötyy eniten savolaisesta huutomyrskystä, se on aidosti se 12. kenttäpelaaja.

Crocojen kausi täynnä ylä- ja alamäkiä

Crocodiles pelasi komean runkosarjan, jonka kohokohtina olivat Wolverinesia vastaan pelatut kolme tiukkaa peliä. Klassikkojen ainesta jokainen. Seinäjokiset hävisivät kauden aikana yhteensä neljä ottelua, joista yhdet Roostersille ja Wolverinesille sekä molemmat Steelersiä vastaan pelatut pelit. Crocodilesin kone yskähteli kauden lopulla keskushyökkääjä Christian Powellin parannellessa kolhujaan sivurajalla, mutta kauden toistaiseksi tärkeimmällä hetkellä välieräpelissä yhdysvaltalainen oli täydessä tikissä.

Seinäjoella on jonkin aikaa viety läpi joukkueen nuorennusleikkausta ja nyt alkaa olla sadonkorjuun hetki.  Ensimmäistä kauttaan Crocojen päävalmentajana operoiva Andy Bezaire kuvailee, miltä kokemuspohjalta lauantain peliin lähdetään:

-Rosterissamme on 10 pelaajaa, joilla on aikaisempaa kokemusta Vaahteramaljasta. Fyssarimme Risto (Ranta) on ollut mukana jokaisessa loppuottelussa, jossa Crocot ovat olleet mukana ja osa valmentajistamme ovat olleet mukana pitkään. Ja tietysti Juhani Koivumäki tuo kokemuksensa tilanteeseen ja auttaa kavereita keskittymään tärkeimpään. Artur ”Shark” Pinheiro liittyi joukkoomme kesken kauden, ja hän on pelannut kaikkialla ja voittanut kaiken. Hän on ollut Vaahteramaljassa aiemmin, ja voittanut jo tällä kaudella Meksikon mestaruuden. On hienoa saada nämä mestarit joukkueeseen auttamaan ja johtamaan nuorempia pelaajiamme.

Kauden lopulla Crocodiles hyvä vire näytti jo hiipumisen merkkejä. Kyse ei ollut ainoastaan Powellin poissaolosta. Näin Bezaire kertoo parin viime viikon tunnelmista:

-Kaudessamme on ollut ylä- ja alamäkiä. Välillä olemme olleet erittäin hyviä, ja toisinaan olemme tehneet virheitä, joita meidän ei olisi pitänyt tehdä. Ja tämä koskee meitä kaikkia, hyökkäystä, puolustusta, valmentajia, ihan kaikkia.

-Runkosarjan viimeisellä viikolla ennen Butchers-peliä meillä oli erittäin huono harjoitus. Melkein kaikki meni pieleen. Harjoituksen jälkeen pelaajat jäivät kentälle ja keskustelivat pitkään. En tiedä mitä sanottiin, mutta johtajat tulivat esiin. Se oli käännekohta, ja siitä lähtien keskittymisemme on ollut uskomatonta. Harjoittelu on ollut hienoa ja kaikki ovat mukana. Keskittyminen on säilynyt vahvana ja nyt meillä on todellakin mahdollisuus lauantaina.

Bezaire: ”Steelers ei halua vain voittaa vaan myös hallita”

Päävalmentaja Bezaire tietää, että lauantaina vastaan asettuu tilastojen perusteella sarjan paras joukkue:

-Kuopio Steelers on todella hyvä joukkue. He pelaavat lujasti, ovat hyvin valmennettuja.  Näyttää siltä, että Steelers ei halua vain voittaa vaan myös hallita. He ovat mestareita ja ansaitusti. Jos katsot tilastoja, he ovat liigan hyökkäys- ja puolustustilastojen kärkipaikalla. Jos katsot heidän pelejään nauhalta ja kuinka he pelaavat, voit sijoittaa heidät vieläkin korkeammalle.

-Jotta voimme voittaa tällaisen joukkueen, tarvitsemme äärimmäistä keskittymistä, ei vain lauantaina, vaan koko harjoitusviikon. Näit viime viikolla vahvaa peliä Chris Powellilta ja Zachary Whiteheadilta. Molemmat jättivät kaiken kentälle. Jos keskitymme, jos seuraamme noita johtajia ja ehkä jos saamme onnellisen pompun tai kaksi, saatamme pärjätä paremmin kuin kahdella edellisellä kerralla. He ovat kerta kaikkiaan hyviä.

Kausi on yhtä peliä vaille valmis. Bezaire tulee varmasti muistamaan kesän 2022 tiukosta peleistä, joissa useammassa ratkaisua saatiin odottaa pelin lopuun saakka.

-Tämä kausi on ollut yksi jännittävimmistä liigakausista vuosiin. Ehkä katson tätä toki puolueellisesti.  Ensimmäisen pelin voitimme viimeisen sekunnin potkumaalilla. Loppuotteluun pääsimme, kun Zachary löysi pelin viimeisellä minuutilla Anttonin maalialueen takaosassa vapaana – kauden jokainen viikko on ollut omalla tavallaan jännittävä.   Muistan, kun Indiannapolis Coltsilla ja QB Jim Harbaughilla oli paljon viime hetken voittoja. Ehkä voimme varastaa heidän lempinimensä. ”Cardiac Crocs”. Tämä joukkue on todella kasvanut yhteen kuin perhe ja on vähän surullista ajatella, että tämä on vuoden 2022 krokotiilien viimeinen viikko. Mutta meillä on vielä työtä tehtävänä. Katsotaan, onnistummeko tekemään Vaahteramaljasta yhtä jännittävän kuin koko muu kausi on ollut.

Keskushyökkääjien kaksintaistelu

Lauantain Vaahteramaljasta odotetaan kahden keskushyökkääjän kaksintaistelua.  Ottelun voittaa joukkue, joka saa vastustajansa tähtipelaajan paremmin kuriin.

Steelersin ja Crocodilesin sekä Le’Anthony Reasnoverin ja Christian Powellin kohtaaminen Kuopion Väre Areenalla potkaistaan vauhtiin klo 17:00.  Ottelun suora ennakkostudio tarjoillaan Ruutu-kanavalla maksuttomana klo 16:00 alkaen.  Ruutu+ lähetys Vaahteramalja XLIII-pelistä vauhtiin klo 16:50.

Näillä pääset vauhtiin