Steelers – Crocodiles 05.09.2020

Kuopio Steelers osoitti olevansa vahva kotonaan ottamalla ratkaisevan 35-13 voiton Seinäjoki Crocodilesista. Voitto välierässä vie kuopiolaiset kolmanteen perättäiseen Vaahteramaljapeliin.Steelers lähti välieräkamppailuun voittamaan välierää, mutta myös  hakemaan revanssia.  Runkosarjan tappiollisessa Crocodiels-pelissä kuopiolaisten keskushyökkääjä Lamar Carswell pimitettiin täysin Seinäjoen keskuskentän märällä nurmella. Lauantain välierässä amerikkalaiskeskushyökkääjä oli pitelemätön. Carswell eteni pelissä  178 jaardia ja juoksi kolme touchdownia. Lisäksi miehen nimiin kirjattiin kaksi koppia joilla jaardeja 50 ja yksi touchdown juostujen päälle.

Steelers-päävalmentaja Pekka Utriainen mainitsi voiton avaimiksi kaksi nimeä: Iiro (Pekkarinen) ja Lamar (Carswell).  Ratkaisevassa roolissa oli myös kuopiolaisten tehokas juoksupuolustus

-Juoksupuolustus oli todella vahvaa, ei varmaan monesti ole Powell jäänyt tuommosille tilastoille. Toisin päin katsottuna me oltiin aika varmoja että paluu ’juurille’ eli neljällä laiturilla RPO:ta on myrkkyä Crocoille, Peters on siinä niin hyvä ja vastaavasti Carswell jos pääsee juoksemaan kevyttä boksia vastaan niin Crocojen LBt ei tule pysymään mukana. Ekalla jaksolla hermoiltiin vähän, lippuja ja pallonmenetyksiä, mutta koko ajan saatiin väsytettyä kaverin puolustusta ja arveltiin että puoliajan jälkeen alkaa juoksut ja screenit muuttumaan neljästä jaardista kahdeksaan tai enemmän.

Utriaisen kehuma takapuolustaja Iiro Pekkarinen pimitti tehokkaasti Crocodilesin heittopelejä kirjaten tilastoihinsa peräti 5 onnistunutta heiton maahan  lyöntiä.

Crocodiles toistamiseen sarjan neljäs

Crocodiles pelasi kuudetta kertaa välieräpelissä Vaahteraliigan runkosarjan voittajaa vastaan ja hävisi kuudennen kerran noista lähtöasetelmista pelatun pelin.  Tappio merkitsee seinäjokisten sijoittumista sarjassa neljännelle sijalle.

Joukkueiden edellisen keskinäisen  kohtaamisen sankari keskushyökkääjä Christian Powell jätettiin Väinölänniemellä  38 jaardiin.  Edellisen kerran Powell pimennettiin yhtä täydellisesti kauden avauspelissä, jossa Wolverines-puolustus antoi väkivahvalle amerikkalaiselle ainoastaan 32 jaardia etenemistä.

Ottelun eräänlaisena käännekohtana voidaan pitää toisen neljänneksen loppua, jossa seinäjokisten puolustus epäonnistui liukkaan Carswellin taklaamisessa. Carswell siirsi Steelersin kahden maalin johtoasemaan juuri, kun Crocodiles on edellisellä hyökkäysvuorollaan kaventanut pelin tilanteeseen 14-7.  Pukukoppimaalin sijaan Crocodiles-puolustus siirtyi puoliaikatauolle ihmettelemään, miten amerikkalainen pääsi juoksemaan pallon kanssa 49 jaardia maaliin saakka pelikellon kuluessa nolliin.

Ruutu-haastattelussa Crocodilesn kahteen suuntaan urakoinut Veikka Lehtonen kertoi joukkueen valmistautumisen olleen hyvää, mutta pelissä vaan puuttui se viimeinen niksahdus, jolla lopputulos olisi saatu toiseksi. Lehtonen oli joukkueensa paras taklaaja 8,5 merkinnällään.

Kuopio Steelers ja Seinäjoki Crocodiles avaavat Vaahteraliigan välieräkierroksen lauantaina. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen ennakoi  ohessa ottelua analyyttiseen tyylinsä

Lauantaina semifinaalissa kohtaavilla joukkueilla on ollut hyvin erilaiset kaudet. Crocodiles oli jo tippumassa ulos playoff-kuviosta samalla kun Steelers jatkoi voitosta voittoon. Joukkueiden keskinäinen Crocodilesin 14-7 voittoon päättynyt ottelu oli kauden 2020 siihen asti suurin yllätys.

Tilastollisesti ottelu oli tasainen, vähämaalinen ja -jaardinen. Steelers eteni yhteensä 210 ja Crocodiles 218 jaardia.  Crocodiles onnistui pysäyttämään Steelersin juoksupelin, pitäen heidät vain 34:ssa jaardissa edeten itse 162 jaardia maata pitkin. Steelers kasasi 176 nettojaardia heittäen Crocodilesin jäädessä 56:een.

Livenä TV:stä katsottuna otteluun näytti vaikuttavan jossain määrin ulkoiset tekijät. Crocodilesin oli sen hetkisen tilanteen valossa lähes pakko voittaa, kun taas Steelers oli jo käytännössä varmistanut kotiedun playoffeihin. Peli pelattiin sateisena päivänä märällä nurmikolla, jonka saattoi ajatella tasoittavan voimasuhteita tekemällä heittämisestä vaikeaa.

Kuitenkin ottelunauhaa katsoessa näyttää siltä, että Crocodilesin pelisuunnitelma oli toimiva ja sitä pystyttiin toteuttamaan. Samoin pelaajakohtaisesti Crocodiles näytti pystyvän pärjäämään mies miestä vastaan-asetelmissa.

Pelottavat hyökkäyskalustot

Näiden joukkueiden hyökkäyksiä on hauska vertailla. Steelers on rakentanut hyökkäystään pelinrakentaja Petersin ympärille vuosia, ja vienyt RPO-hyökkäyksen omalle tasolleen liigassa. Hyökkäyskalusto on pelottava. RB Carswell on liigassa toisena 9,3 jaardin keskiarvolla ja on tehnyt yhteensä sarjan ykkössijaan oikeuttavat 12 TD:tä. Laitahyökkääjäryhmä Vandeweerd, Ndongo ja viimeisin lisäys Zimmerman on pelottava yhdistelmä nopeutta, taitoa sekä kykyä levittää kenttää ja löytää tilaa. QB Peters on johtanut orkesteriaan tehokkaasti, hyökkäyslinja on pelannut tasaisesti ja FB Lindsten on blokannut ja suojannut hyökkäyksen etenemistä hyvin. Joukkue on tasapainossa sekä 20- että 10-henkilöstöllä. Steelersin hyökkäys panee puolustuksen näyttämään korttinsa ja iskee sinne missä on tilaa tai edullisia tilanteita tarjolla.

Crocodilesilla on liigan kovin keskushyökkääjä Powell  (96 kantoa, 803 jaardia, 8,4 jaardin ka, 10 TD:tä, 160,6 jaardia/ottelu) jonka ympärille voidaan sanoa hyökkäyksen olevan rakennettu. Powell luo uhkan, jonka vastapainoksi aukeaa mahdollisuuksia hämäyksiin ja hyökkäykselle edullisiin asetelmiin jakaa palloa muille. Vuosia Suomessa pelannut WR/K/P Spencer Cutlan on tehnyt yllättävässä QB:n roolissaan tarpeeksi pitääkseen puolustukset poissa pelkästään Powellin kimpusta. Crocodiles juoksee suoraviivaisesti ja aggressiivisesti, hyökkäyksen linja ei ole ollut huono, FB Veikka Lehtonen on ollut erinomainen. Joukkueessa on talenttia jolle palloa voisi heittäen toimittaa, heittopeliarsenaali vaan on ymmärrettävästi pienehkö. Spread-muodostelman käytön perustana voi nähdä enemmän vartioitavan tilan kasvattamisen kuin koko kentän täyttävän heittouhan muodostamisen. Peruserona Steelersiin Crocodiles pyrkii asettamaan tempon Powellin kautta, ja mies on tarpeeksi kova väsyttämään puolustukset ja senkin kautta avaamaan mahdollisuuksia muille.

Tasaiset puolustukset

Crocodilesin puolustus on parantanut otteitaan kauden kuluessa. Viimeisimpänä lisänä Steelers-otteluun tullut ranskalainen DL Roulette pääsi heti avainrooliin ottelussa Steelersiä vastaan luoden kiirettä ja painetta,  hajottaen Petersin ’taskua’ ja juosten pelejä kiinni. Iloisen kotimainen LB-ryhmä Värinen-Lehtonen-Jallow on ollut koko kauden erinoamainen. Tuontipelaajien koko ajan enemmän miehittämä takakenttä on kehittymässä tiukaksi nopeaksi  kokonaisuudeksi.

Steelersin puolustus on paperilla ja myös kentällä nähdysti pelottavan kova. Hyvää kotimaista ja huippuluokan tuontitalenttia täydennettiin vielä GFL-tähtitukimies Wentlandilla, joka on kolmessa ottelussa noussut liigan ykköstaklaajaksi. Steelers on ollut hyvä sekä juoksua että heittoa vastaan.

Steelers on suosikki välierään. He luottavat siihen mitä tekevät ja tekevät sen hyvin. Mutta Crocodiles on nousukunnossa ja pääsee otteluun ilman mitään paineita. Todennäköisesti Crocoilla on hihassaan myös yllätyksiä, joilla Steelersiä aiotaan saada virheisiin.

Joka tapauksessa, huomenna on luvassa hieno matsi!