Sami Teleniuksesta Saintsin puolustuksen koordinaattori

Pirkanmaan amerikkalaisen jalkapallon lippulaivat, Vaahteraliigassa pelaava Tampere Saints ja II-divisioonassa otteleva Nokia Ghosthunters solmivat aiemmin syksyllä farmisopimuksen edustusjoukkueiden välille. Nyt yhteistyö ottaa konkreettisia askeleita myös valmennuksen suhteen, kun Saints tiedotti tehneensä sopimuksen Sami Teleniuksen kanssa. Telenius, 44, toimii kaudella 2017 Saintsin puolustuksen koordinaattorina ja jatkaa edelleen myös Ghosthuntersin päävalmentajana.

Vaikka Telenius onkin rutinoitunut useammankin osa-alueen valmentajana, on erityisesti hyökkäyspelaaminen muodostunut Tampere Rocksissa vuonna 1988 lajin pariin päätyneen Teleniuksen erikoisalueeksi. Ghosthuntersissa hyökkäyksen koordinointi on Teleniuksen vastuulla, nuorten maajoukkueessa keskushyökkääjien valmennus ja erikoisjoukkueet. Yhden vuoden Telenius on pitkällä urallaan valmentanut myös Saksassa.

Puolustuksen koordinaattoriin pestiin Telenius suhtautuu kunnianhimoisesti ja kunnioittavasti.

– Paluu Pyynikille tuntuu mukavalta. Haasteellinen tehtävä motivoi, ja edessä on paljon hommia nuoren ja nälkäisen joukkueen kanssa. Puolustus tulee harjoittelemaan kovalla intensiteetillä läpi talven ja löytämään oikeat ukot oikeille paikoille. Kaikista saadaan varmasti ulosmitattua osaaminen ja oikea asenne.

Teleniuksen sopimus varmistaa sen, että farmisopimuksen osapuolten päävalmentajat toimivat samoissa harjoituksissa ja samalla sivurajalla.

– Olen erittäin iloinen Samin saapumisesta staffiin, kommentoi Saintsin päävalmentaja Teemu Majander. – Kokenut ja lajia monipuolisesti nähnyt valmentaja tuo mukanaan hyviä tuulia.

Uusi tuleminen korkeimmalle sarjatasolle kaudella 2016 päättyi tamperelaisjoukkueen osalta viidenteen sijaan. Pudotuspelihaave meni murskaksi vasta viimeisessä runkosarjan ottelussa.

– Olemme jälleen uuden haasteen edessä, Majander jatkaa. – Vaahteraliigan rookie-kausi kului todistaen, että kuulumme korkeimmalle sarjatasolle. Nyt on edessä askeleet kohti isompaa menestystä, ja tiedän Samin edustavan siihen tarvittavaa omistautuneisuutta.

 

Syksyllä Pohjoismaiden mestaruuden voittaneessa ja 2017 EM-kisoihin tähtäävässä nuorten maajoukkueessa Sami Telenius valmentaa keskushyökkääjiä ja koordinoi erikoisjoukkueita. Kuva: Riitta Rinta-Tassi

Saintsin valmennusryhmä ja staff kaudella 2017:

Päävalmentaja ja hyökkäyksen koordinaattori: Teemu Majander

Puolustuksen koordinaattori Sami Telenius

Hyökkäyksen linjan valmentaja Hannes Mattila

Puolustuksen linjan valmentaja Ilkka Minkkinen

Tukimiesten valmentaja Jaakko Kaihlanen

Puolustuksen takakentän valmentaja Jussi Taipalmaa

Klinikkavalmentaja Tony Lehtonen

Klinikkavalmentaja Toni Haukkamaa

Joukkueenjohtaja Marcus Lönnqvist

Lääkäri Joonas Leivo

Fysioterapia ja huolto Tapio Ivalo

Fysioterapia ja huolto Tiia Kukkonen

Katso myös:

Saintsin uutinen Teleniuksen sopimuksesta

Saints ja Ghosthunters solmivat farmisopimuksen

Kuvat:

© Riitta Rinta-Tassi