Royalsin pelihuumori kohdillaan Saintsia vastaan

Vaahteraliiga palasi kymmenen päivän juhannustauolta Vaasassa, jossa toisistaan mittaa ottivat Royals ja Saints. Kaarlen kentällä kotijoukkue tuli otteluun päättäväisenä ja onnistui kaatamaan vierasjoukkueen lopulta selvin luvuin 49–14 (35–7).

Kotijoukkue Royals oli torstaina (lähes) pysäyttämätön. Omalle tasolleen palanneen Justin Sottilaren johtama hyökkäys onnistuttiin pysäyttämään ensimmäisen kerran vasta viimeisellä neljänneksellä. Sitä ennen Royals onnistui siis maalinteossa jokaisella hyökkäysvuorollaan eli kuudesti. Edettyjä jaardeja ottelussa heille kertyi lähes viisisataa, mikä oli yli tuplasti enemmän kuin Saintsilla. Iso kiitos tästä kuuluu linjapelaajille, niin hyökkäyksen kuin puolustuksen, jotka voittivat omat kaksinkamppailunsa tamperelaisia vastaan poikkeuksetta.

Ottelun avausneljänneksellä nähtiin yksi maali. Siitä vastasi Royalsin uusi hankinta Aappo Saloranta komean kopin päätteeksi. Lisäpisteen vaasalaisille potki Spencer Cutlan, joka onnistui jokaisessa (7/7) lisäpistepotkussaan ottelussa.

Aappo Saloranta (7) teki vahvan paluun Vaahteraliigaan. Kuva: Samppa Toivonen

Myös tamperelaiset olivat lähellä onnistua avausneljänneksellä maalinteossa. Saints pääsi hyvän hyökkäysvuoronsa päätteeksi ”red zonelle” asti, noin viiden jaardin päähän maalialueesta, mutta pisteet jäivät saamatta. Saints lähti rohkeasti pelaamaan neljättä yritystään tässä kuitenkaan onnistumatta. Avausneljännes siis Royalsille 7–0.

Toisella neljänneksellä nähtiin peräti viisi touchdownia. Vaasalaiset keräsivät näistä neljä. Onnistujina toistamiseen Saloranta, puolustuksen juoksullaan murtanut Chris Young ja komeat kopit Sottilaren heitosta ottaneet Cutlan sekä RJ Long. Saintsin ainokaisesta vastasi komean yksilösuorituksen tehnyt Jaakko Koivunen. Hän koppasi omalla kenttäpuoliskolla pelinrakentaja Raleigh Yeldellin heiton, pomputteli palloa pariin otteeseen käsissään ja rynni laitaa pitkin maalialueelle.

 

Saintsin ensimmäisen puoliajan alku oli lupaava. Maalialueen tuntumaan tuotu hyökkäys, neljännen yrityksen epäonnistuminen ja vaasalaisten välitön kuittaus toiseen päähän, kuitenkin murensivat Saintsin itseluottamusta. Saints ei saanut omaa linjapeliään toimimaan missään vaiheessa ja Youngin johtama puolustus pääsi antamaan jatkuvaa painetta Yeldellille.

Yksi tamperelaisten alkukauden parhaista, keskushyökkääjä Juzz Tiny, pysähtyi kerta toisensa jälkeen vaasalaismuuriin. Royalsin puolustuksesta kunnostautuivat eritoten Young (9,5 taklausta, yksi säkitys ja 16 miinusjaardia) sekä Wasan parhaana palkittu Rodon Zeqiri (6,5 taklausta, kaksi säkitystä ja 20 miinusjaardia).

Tauolle siirryttiin lukemissa 35–7.

Royalsin Chris Young (4) oli jatkuvasti Saints pelinrakentaja Raleigh Yeldellin (5) kiusana. Kuva: Samppa Toivonen

Toinen puoliaika ja Tom Suoste -show

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin edellinen jäi. Royals oli jokaisella pelin osa-alueella Saintsia askeleen edellä. Kotijoukkueen hyökkäyksen linja pystyi avaamaan väyliä keskushyökkääjä Tom Suosteelle, joka osoitti oman vaarallisuutensa. Suoste eteni ottelussa 158 jaardia, onnistuen kahdesti toisella puoliajalla maalinteossa.

Ottelun viimeisestä maalisuorituksesta vastasi Saintsin Tuukka Lehtonen omalla rynnistyksellään. Tilannetta edelsi Saints takamies Benjamin Ylipään syötönkatko, joka mahdollisti hyvän hyökkäysaseman vierailijoille. Henri Laineen onnistuttua toistamiseen lisäpistepotkussa, oli lopputulos Kaarlen kentällä kotijoukkueelle 49–14.

Royals palasi omalle tasolleen

Kotijoukkue oli torstaina tyly isäntä vierailijoille. Yksi ottelun kulminaatiopisteistä oli linjapeli, jonka vaasalaiset veivät tamperelaisia vastaan 100–0. Pelinrakentaja Sottilare pääsi operoimaan hyökkäystään ilman painetta. Heitetyt lähes kolmesataa jaardia ja neljä touchdownia ovat kunnioitettava määrä.

Sottilaren ja, uuden hankinnan, Salorannan yhteys toimi alusta saakka hyvin. Salorannasta on vielä paljon iloa vaasalaisille kauden aikana. Isoihin peleihin pystyi jälleen kerran RJ Long, joka oli Sottilaren ykköskohde hyökkäyksessä (7 kiinniottoa, 118 jaardia ja touchdown). Erityiset ilon aiheet kotijoukkueelle olivat ”red zone” -pelin (4/4) ja juoksuhyökkäyksen (209 jaardia) onnistuminen, mitkä olivat osoittautuneet vaasalaisten ongelmakohdaksi muutamassa edellisessä ottelussa.

Miltä tuntui palata pelikentille, Aappo Saloranta?

 

Tamperelaisista hyvän ottelun pelasivat Laineen veljekset, vaikkakin maalit jäivät syntymättä. Sekä Ilari että Henri muodostavat jatkuvan uhkan puolustajille omalla nopeudellaan ja kyvyllä ottaa palloja vaikeistakin asennoista kiinni. Puolustuksesta esiin voidaan nostaa Tony Ballon ja Mike Williams, jotka molemmat keräsivät ottelussa 7.5 taklausta ja pelasivat jälleen vahvan ottelun linjan takana.

 

Vaahteraliiga, 8. peliviikko:

TO 29.06.2017 | 18:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Royals – Tampere Saints 49–14 (7–0, 28–7, 7–0, 7–7)

Tilastot

Vaahteraliiga jatkuu lauantaina, jolloin Hämeenlinna Huskies isännöi Porvoon Butchersia Kaurialassa. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Ruudusta kello 15.00 alkaen.

Kuvat:

Samppa Toivonen