Kolmen kauden ajan eurooppalaisissa liigoissa pelannut Nico Barrow palaa kasvattajaseuraansa Wasa Royalsiin kaudeksi 2023. Barrow on tehnyt vakuuttavaa jälkeä varsinkin Saksan GFL:ssä keskushyökkääjän roolissa.
Wasa Royals saa hyökkäykseensä kovan vahvistuksen Nico Barrown palatessa Vaahteraliigaan ja Vaasaan tulevaksi kesäksi. Nuorella iällä Euroopan kiertueelle lähtenyt keskushyökkääjä ehti tekemään vakuuttavaa jälkeä Saksan GFL:ssä ja ELF:ssä kausien 2023-2025 aikana. Viimekesäisestä loukkaantumisestaan toipuva Barrow kokee hetken olevan juuri nyt oikea Suomeen palaamiselle.
Nico Barrow pelasi Vaahteraliigassa Wasa Royalsin riveissä vuosina 2018–2021 ja kasvatti rooliaan joukkueessa kausi kaudelta: jaardeja kertyi vaahteraliigapeleistä 828 ja lisäksi neljä touchdownia. Royalsin divarikaudella 2022 hänet palkittiin seuran Offensive MVP-palkinnolla.
Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin Saksan GFL-sarjassa. Kesällä 2023 Barrow siirtyi Dresden Monarchsiin, jossa hän pokkasi heti tulokaskaudellaan joukkueen Offensive Rookie of the Year -palkinnon. Vain vuotta myöhemmin, kaudella 2024, hän vei jo Monarchsin Offensive MVP -tittelin. Kahden Dresdenin kauden aikana Barrow teki yhteensä 33 touchdownia ja eteni juoksuillaan sekä kiinniotoillaan huimat 2801 jaardia.
Kaudeksi 2025 Barrow siirtyi ELF-sarjan tulokasjoukkueeseen Madrid Bravosiin, jossa hänen kautensa päättyi jo alkukesästä loukkaantumiseen.
Maajoukkueessa Barrow on edustanut Suomea jo U17- ja U20-ikäluokissa sekä miesten maajoukkueessa neljässä ottelussa. Kauden 2021 päätteeksi Barrow oli juhlimassa Vantaan Myyrmäessä Suomen paluuta mitalikantaan miesten EM-pronssipelissä Ranskaa vastaan.
Royals-päävalmentaja Seppo Evwaray on tyytyväinen oman pojan paluusta joukkueeseen:
-Totta kai olemme todella iloisia, että saamme Nicon mukaan mestaruusjahtiin. Kyseessä on olosuhteiden vuoksi harvinainen tilanne. Kun Nico lähti kauden 2022 jälkeen maailmalle, oletin hänen palaavan Royalsiin korkeintaan uransa loppupuolella – ehkä parille jäähdyttely- tai jäähyväiskaudelle.
-Nico on äärimmäisen kokenut ja tulostasoltaan mies parhaassa iässä. Terveenä hän on Suomen tämän hetken top 2–3 keskushyökkääjiä. Pelillisesti hän on erittäin monipuolinen ja istuu systeemiin kuin systeemiin. Hän pystyy etenemään läpi, ohi ja yli.
Lue myös: Wasa Royals saa kauden 2026 ensimmäisen suuren vahvistuksensa
Kuva: Jari Turunen







