Roostersin heittopeli upotti Butchersin

Helsinki Roostersin voittokulku jatkui maanantaina ottelussa Porvoo Butchersia vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla joukkueet osuivat vuorotellen, mutta toisella puoliajalla helsinkiläiset repäisivät ratkaisevan eron ja varmistivat itselleen voiton lukemin 35–19 (21–12). Roosters on sarjakärjessä voitettuaan kaikki viisi otteluaan. Butchersille tappio oli puolestaan kauden ensimmäinen.

Heti ensimmäisellä neljänneksellä kävi selväksi joukkueiden hyökkäyksellinen vahvuus. Roosters pyöritti pelinrakentaja Brandon Connetten johdolla tehokasta hyökkäyspeliä, ja Butchers juoksi keskushyökkääjä Darion Hallin ja pelinrakentaja Jordan Mooren jaloilla.

Avauspisteet Roosters teki kuitenkin juosten, kun Jaycen Spears pujahti lähietäisyydelt maalialueelle. Ensimmäisen Vaahteraliiga-ottelunsa pelannut nuori potkaisija Otto Laakkonen potki maanantaina kaikki viisi lisäpistepotkuaan haarukkaan. Niistä ensimmäisen jälkeen Roosters johti 7–0.

Butchersin vastaus tuli heti seuraavalla vuorolla. Moore ja Hall juoksivat vuorovedoin ja lopulta Hall kiersi laidalta kavennus-touchdownin. Lisäpisteen epäonnistuttua Butchers jäi pisteen päähän.

Seuraavaksi astui esiin Roostersin avauspuoliajan ykköspelaaja Timothy Thomas. Laitahyökkääjä teki nopeaan tahtiin tuhoa 1 vs 1 –tilanteissa ja keräsi kahden ensimmäisen neljänneksen aikana kaksi touchdownia ja keräsi kaikkiaan 101 jaardia. Kun näiden maalien välissä myös Hall onnistui toistamiseen maalinteossa ja Butchers vastaavasti epäonnistui toisessakin lisäpistepelissä, käytiin tauolla lukemissa 21–12.

Darion Hall tekee toisen touchdowninsa heittopelistä:

 

Ensin onnistui vasemmalla Thomas, sitten oikealla Luster

Connette heitti jälleen kerran tarkasti, vaikka märkä keli hankaloitti sekä kuvioiden juoksemista, heittämistä että kiinniottamista. Yhdysvaltalaispelinrakentaja heitti kaikkiaan 289 jaardia ja yhteensä neljä maalia. Toisella puoliajalla Thomas ei enää ottanut kiinniottoja, mutta toiselta laidalta Bernard Luster otti pallon kiinni kahdesti ja teki kaksi touchdownia: 1-jaardisen ja 60-jaardisen.

Yksi ottelun ratkaisuista olikin Roosters-laitahyökkääjien voitot kaksintaistelutilanteissa. Thomasin ja Lusterin lisäksi myös Alexander Wasiljeff ja Miro Kadmiry ottivat ottelun aikana komeita kiinniottoja. Royalsista Porvooseen siirtynyt kulmapuolustaja Emmanuel Amudeng on varmasti odotettu vahvistus Butchersin takakentälle, sillä varsinkin ulottuvuudessa vierasjoukkue laidoilla hävisi. Juoksupuolustamisessa Butchers oli heittoa huomattavasti vahvempi ja kahdesti porvoolaiset myös riistivät pallon rähmäyksistä.

Hall ja Moore jatkoivat tehokasta juoksuvyöryttämistä läpi toisen puoliajan, mutta Roosters-puolustuksesta syötönkatkon ottanut Curtis Slater ja erityisesti linjan keskustasta Moorelle painetta ladannut kaksikko Lauri Vainio – Lasse Kankaanpää mursivat Butchersin terävyyttä.

Ville Ronnun poissa ollessa aloituskokoonpanoon noussut kulmapuolustaja Viljo Lempinen pelasi jälleen huippuottelun. Lisäksi nuoret linjamiehet Edward Vesterinen, Toni Ahonen ja Dennis Ilmelä puolestaan pystyivät nopeudellaan hämmentämään Butchersin peliä.

Kulmapuolustaja VIljo Lempinen oli yksi Roosters-puolustuksen onnistujista – jälleen kerran. Kuva: Salla Lahti

Butchersilla enemmän pallo hallussaan, Roostersilla enemmän jaardeja

Butchers-hyökkäys piti palloa kymmenen minuuttia Roostersia kauemmin ja pelasi 32 hyökkäyspeliä enemmän. Roostersin hyökkäys oli kuitenkin kaksi kertaa tehokkaampaa, sillä keskimäärin kotijoukkue eteni yritystä kohden kahdeksan jaardia, Butchers neljä.

Kokonaisjaardeja Roostersille kirjattiin 70 enemmän. Suurin ero syntyi heittojaardeissa, joita Connettelle tilastoitiin reilut 170 enemmän kuin Moorelle. Butchers on vastaavasti juossut nyt kaikissa kauden otteluissaan yli 200 jaardia. Roostersia vastaan jaardeja syntyi 204, joista Hall juoksi 126.

Tehokkaan heittopelin lisäksi Roostersin voitontae oli maanantaina kurinalainen puolustus. Butchers eteni kerran Hallin juoksulla 15 jaardia ja yhdellä Arttu Erkkilän kiinniotolla 15 jaardia. Kaikki muut 80 porvoolaisten hyökkäysyritystä olivat lyhyempiä. Slater keräsi kentän suurimman taklausmäärän (9,5), otti kauden kolmannen syötönkatkonsa ja keräsi kaikkiaan palautusjaardeja 123.

1,5 viikkoa sitten Seinäjoella nilkkaansa loukanneen Mooren liike ei ollut yhtä ripeää kuin aiemmissa otteluissa, mutta tuttua tehokkuutta nähtiin silti vielä päätösneljänneksellä. Moore juoksi Butchersille kolmannen touchdownin ja Daniel Luoman onnistuttua lisäpistepotkussa, oltiin loppulukemissa 34–19.

Bernard Luster karkaa 60-jaardiseen maalipeliin:

 

Vaahteraliiga, 6. peliviikko:

MA 12.06.2017 | 18:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Porvoo Butchers 35–19 (14–6, 7–6, 7–0, 7–7)

Tilastot

 

Vaahteraliigassa pelataan vielä ennen juhannusta varsin mielenkiintoinen kolmen ottelun kierros: torstaina Tampereella voittotilinsä avaa joko Saints tai Relico Trojans Turku. Butchers puolestaan pelaa ensimmäisen kotiottelunsa lauantain, jolloin porvoolaisten varakentällä Hamarissa vastassa on kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Wasa Royals. Maanantaina puolestaan kärkiottelussa Hämeenlinnassa kohtaavat Huskies ja Roosters.

Kuvat:

Salla Lahti